Hankala lumiretki ratikalla katsomaan Aleksi Salmenperän uutuutta Paha perhe. Käsikirjoitus ( myös ohjaajan ) oli auttamattoman keskeneräinen ja tarina epäuskottava. Edellinen filmi Miehen työ oli hyvä.
Teknisesti paljon hyvää, kuvaus ym ja paljon tuttuja näyttelijöitä. Päähenkilönä Ville Virtanen, joka sinnikkäällä tuijotuksellaan muistutti saksalaisdekkari Stoolbergia jää osasuorituksena mieleen, mutta uskottava hänenkään henkilökuvansa ei ollut.
Ja miksi ihmeessä ihan mielenkiintoisesta aiheesta jo lähdettiin heti alussa oudosti liikkeelle. Vieras tytär asettui noin vaan taloon ja vaimo pienen poikansa kanssa muutti kepeästi noin vaan hotelliin. Huh.
Olisi tehnyt käsikirjoituksen kanssa töitä tai ottanut jonkun muun osallisesksi.Sääli.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
Platonov, 31.1.2010
Platonov Kansallisteatterin suuri. Nähty jo ennakkona 14.12.2009.
Michael Baranin ohjaama Tsehovin Platonovin näin jo joulukuun ennakkona.Esitys kesti 3,45 tuntia enkä todellakaan pitänyt se turhasta pituudesta.En myöskään ollut tästä etukäteen selvillä.
Lavalla oli 21 näyttelijää ja aikamoinen sekamelska.Ajattelin, että ennakko on vielä jäykkää, mutta samanlaisia terveisiä sain eiliseltä Ida-joukolta.
Esitys oli mielestäni saanut selviä vaikutteita Smedsin Tuntemattomasta. Nyt litsittiin lätäköissä , jotka ilmeisesti kuvasivat suota-aivan järjettömän paljon.Täytyy ihailla näyttelijöiden hyvää fysiikkaa, erikoisesti Antti Luusuanniemen melskettä. Mutta miten neljä erilaista naista voi rakastua niin järjettömään juoppoon. EI.
Sinänsä näyttelijät uurastivat. Rooleissa oli myös hyviä kuten Markku Maalismaa ja Jukka -Pekka Palo. Mutta kun istuttiin vanhaan tapaan pitkässä ruokapöydässä, niin miksi se taka-alalla. Tunnelmassa ei ollut mitään tuntemieni venäläisten emigranttien slaavilaistunnelmointia. Eikä voi kuin kovasti kaivata Kaliman ihania 1950-luvun ohjauksia, jossa se maailma niin aitona eli. Ja elihän se vielä äskettäin Kolmessa sisaressakin venäläisvierailussa.Eli palataankohan meillä ikinä epookkiin ??-ajanmukaiseen henkeen. Kohta nuoret eivät siitä enää mitään ymmärrä.
Ehkä siksikin Pitkä päivän matka oli niin ihana, että se loistonäyteltiin oikeassa epookissaan.
Varmasti Platonovista tulee mielipiteitä laidasta laitaan.
Olihan siinä yritystäkin.
Pianot, neljä nousivat ja laskivat ja kaksi soittajaa soitti läpi pitkän esityksen eikä se lainkaan häirinnyt, onnistui.Lopuksi viides vanha museopiano nousi alhaalta ylös.
Lopussa piti vielä sateella kastella kaikki, niin että näyttelijät kiittävät kylpytakeissa.
Kaikki neljä naista sitten ampuvat nuoren Platonov-juopon.
Tulen taas ihan vihaiseksi , kun muistan kaiken turhan shown ja pituuden. Kirjoitin Baranille kohteliaan kirjeen liiasta pituudesta.
En siis pitänyt esityksestä, jossa oli yritystä, mutta sekamelskaksi jäi.Samalla tavalla oli mahdoton hölmöily Komin Vanja-eno paitsi päänäyttelijä Hannu-Pekka Bjökmania.
Sääli siis ettei Platonovin kokonaisuus onnistunut , vaan sekavuus jäi päällimmäisesksi. mielikuvaksi.
Michael Baranin ohjaama Tsehovin Platonovin näin jo joulukuun ennakkona.Esitys kesti 3,45 tuntia enkä todellakaan pitänyt se turhasta pituudesta.En myöskään ollut tästä etukäteen selvillä.
Lavalla oli 21 näyttelijää ja aikamoinen sekamelska.Ajattelin, että ennakko on vielä jäykkää, mutta samanlaisia terveisiä sain eiliseltä Ida-joukolta.
Esitys oli mielestäni saanut selviä vaikutteita Smedsin Tuntemattomasta. Nyt litsittiin lätäköissä , jotka ilmeisesti kuvasivat suota-aivan järjettömän paljon.Täytyy ihailla näyttelijöiden hyvää fysiikkaa, erikoisesti Antti Luusuanniemen melskettä. Mutta miten neljä erilaista naista voi rakastua niin järjettömään juoppoon. EI.
Sinänsä näyttelijät uurastivat. Rooleissa oli myös hyviä kuten Markku Maalismaa ja Jukka -Pekka Palo. Mutta kun istuttiin vanhaan tapaan pitkässä ruokapöydässä, niin miksi se taka-alalla. Tunnelmassa ei ollut mitään tuntemieni venäläisten emigranttien slaavilaistunnelmointia. Eikä voi kuin kovasti kaivata Kaliman ihania 1950-luvun ohjauksia, jossa se maailma niin aitona eli. Ja elihän se vielä äskettäin Kolmessa sisaressakin venäläisvierailussa.Eli palataankohan meillä ikinä epookkiin ??-ajanmukaiseen henkeen. Kohta nuoret eivät siitä enää mitään ymmärrä.
Ehkä siksikin Pitkä päivän matka oli niin ihana, että se loistonäyteltiin oikeassa epookissaan.
Varmasti Platonovista tulee mielipiteitä laidasta laitaan.
Olihan siinä yritystäkin.
Pianot, neljä nousivat ja laskivat ja kaksi soittajaa soitti läpi pitkän esityksen eikä se lainkaan häirinnyt, onnistui.Lopuksi viides vanha museopiano nousi alhaalta ylös.
Lopussa piti vielä sateella kastella kaikki, niin että näyttelijät kiittävät kylpytakeissa.
Kaikki neljä naista sitten ampuvat nuoren Platonov-juopon.
Tulen taas ihan vihaiseksi , kun muistan kaiken turhan shown ja pituuden. Kirjoitin Baranille kohteliaan kirjeen liiasta pituudesta.
En siis pitänyt esityksestä, jossa oli yritystä, mutta sekamelskaksi jäi.Samalla tavalla oli mahdoton hölmöily Komin Vanja-eno paitsi päänäyttelijä Hannu-Pekka Bjökmania.
Sääli siis ettei Platonovin kokonaisuus onnistunut , vaan sekavuus jäi päällimmäisesksi. mielikuvaksi.
perjantai 29. tammikuuta 2010
Minä ja Leonard, Ryhmisklubi, Pengerkatu
29.1.2010
Juha Kukkosen Cohen-show oli hauska. Hän esitti tuttuja lauluja suomennettuina ja koko ajan mukana haitarinsoittaja teknisine apuvälineineen ja kakkososassa myös nuori naislaulaja.
Näyttelijä pääsi alkupuoliskolla hyvään vauhtiin hauskuttamalla yleisöä aivan hulluilla stooreilla tapaamisistaan Cohenin kanssa Montrealissa ja kaivamalla taskustaan muistojen banaaninkuoren. Loppuosa juonnettiin asiapohjalta. Laulut esitettiin melko mainiosti ja esityksessä oli kaikkiaan hyvä atmosfääri.
Tieytysti mieleen palautui Cohenin aivan loistava oma konsertti Helsingissä, jonka hän heti alussa omisti Martti Ahtisaaren rauhan nobelille, josta oli juuri tullut tieto. Leonard Cohenin uskomattoman intelligentti charmi ja esiintyminen loistavine muusikoineen Hartwall-arenalla saa vieläkin suuria väristyksiä aikaan. Se on varmaan parhaita esityksiä, joita olen ikinä kokenut- ja niitä on sentään vuosikymmenien mittaan ollut paljon.Uskomaton taito, nöyryys, ystävällisyys,hymyily ja kaikki , koko esiintyminen ja koko hieno musiikkishow tekevät oikeasta Cohenista yhden maailman parhaista esiintyjistä.74-vuotias Cohen todella otti yleisön haltuunsa taidoillaan.
Juha Kukkosen Cohen-show oli hauska. Hän esitti tuttuja lauluja suomennettuina ja koko ajan mukana haitarinsoittaja teknisine apuvälineineen ja kakkososassa myös nuori naislaulaja.
Näyttelijä pääsi alkupuoliskolla hyvään vauhtiin hauskuttamalla yleisöä aivan hulluilla stooreilla tapaamisistaan Cohenin kanssa Montrealissa ja kaivamalla taskustaan muistojen banaaninkuoren. Loppuosa juonnettiin asiapohjalta. Laulut esitettiin melko mainiosti ja esityksessä oli kaikkiaan hyvä atmosfääri.
Tieytysti mieleen palautui Cohenin aivan loistava oma konsertti Helsingissä, jonka hän heti alussa omisti Martti Ahtisaaren rauhan nobelille, josta oli juuri tullut tieto. Leonard Cohenin uskomattoman intelligentti charmi ja esiintyminen loistavine muusikoineen Hartwall-arenalla saa vieläkin suuria väristyksiä aikaan. Se on varmaan parhaita esityksiä, joita olen ikinä kokenut- ja niitä on sentään vuosikymmenien mittaan ollut paljon.Uskomaton taito, nöyryys, ystävällisyys,hymyily ja kaikki , koko esiintyminen ja koko hieno musiikkishow tekevät oikeasta Cohenista yhden maailman parhaista esiintyjistä.74-vuotias Cohen todella otti yleisön haltuunsa taidoillaan.
lauantai 23. tammikuuta 2010
23.1.2010 Amijima
23.1..2010 Kansallisteatterin Omapohjassa klo 14 Amijima oli todella positiivinen yllätys.On se kummaa, ettei lehdestä saa kuvaa millainen näytelmä on kyseessä.
Vanha japanilainen1721 ) ,Miika Pölkin suomentama esitys oli värikästä kansanteatteria, jossa kertojalla oli merkittävä osa ja Juhani Laitala teki todella loistotyötä roolissaan.En tunne japanilaisia teatterilajeja , mutta muistelin dalangin , kertojan osuutta indonesialaisessa Wayang-teatterissa ja helposti tuli mieleen italialainen kansanteatteri. Mainiota.
Esitys alkoi äänekkäällä sisääntulolla ja kaikki 10 aikuisnäyttelijää ja pikkutyttö olivat hyvin maskeerattuja, puvustettuja ja koreografia ( Aki Suzuki) tyylitteli heidät loistavasti. Alkupuoli oli suorastaan hauska ja suomennoksen kieli kertakaikkiaan nautittavan mainiota.Loppupuoli oli sitten turhan pitkitettyä kaksoisitsemurhaa, joka teki näytelmän jälkiosasta tragedian. Pituus 2 tuntia 40 minuuttia-olisin laittanut yhteen koko jutun ja lyhentänyt hiukan.
Ohjaus ja lavastus olivat Juha Mäkelän. Marja Salo näytteli viehkeästi geisha Pikku Kevättä ja Antti Holma paperikauppiasta. Mainio oli Valtteri Tuomisen Tahei, kilpakosija ja myös isän rooli hänellä.
Näytelmä oli positiivinen yllätys, vaikkakin se kyllä on ollut koko ajan loppuunmyyty.
Vanha japanilainen1721 ) ,Miika Pölkin suomentama esitys oli värikästä kansanteatteria, jossa kertojalla oli merkittävä osa ja Juhani Laitala teki todella loistotyötä roolissaan.En tunne japanilaisia teatterilajeja , mutta muistelin dalangin , kertojan osuutta indonesialaisessa Wayang-teatterissa ja helposti tuli mieleen italialainen kansanteatteri. Mainiota.
Esitys alkoi äänekkäällä sisääntulolla ja kaikki 10 aikuisnäyttelijää ja pikkutyttö olivat hyvin maskeerattuja, puvustettuja ja koreografia ( Aki Suzuki) tyylitteli heidät loistavasti. Alkupuoli oli suorastaan hauska ja suomennoksen kieli kertakaikkiaan nautittavan mainiota.Loppupuoli oli sitten turhan pitkitettyä kaksoisitsemurhaa, joka teki näytelmän jälkiosasta tragedian. Pituus 2 tuntia 40 minuuttia-olisin laittanut yhteen koko jutun ja lyhentänyt hiukan.
Ohjaus ja lavastus olivat Juha Mäkelän. Marja Salo näytteli viehkeästi geisha Pikku Kevättä ja Antti Holma paperikauppiasta. Mainio oli Valtteri Tuomisen Tahei, kilpakosija ja myös isän rooli hänellä.
Näytelmä oli positiivinen yllätys, vaikkakin se kyllä on ollut koko ajan loppuunmyyty.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)