11. esitys /syksy 2011
Homosta oli jo kuulunut senverran positiivista, että sellaista asettui Kansallisteatterin suurelta näyttämöltä odottamaan ja paljon koskettavaa, valoisaa ja hauskaakin lavalla tapahtui.Kokonaisuudessa näkyi ,kuului ja tuntui esiintyjien hyvä tuuli ja sujuva yhteistyö.
Pirkko Saision tuotteliaisuus on vaikuttavaa ja näytelmänrakentajan taito näkyi monessa käänteessä.Mainiota meininkiä saatiin aikaan esim. kansanedustaja Hellevi Teräksen-Rea Maurasen ja hänen omatuntonsa-Kristiina Haltun yhteiselolla ja sen vaikeuksilla.
Juha Mujeen aviopuoliso tarinoineen oli keskeiseti lavalla ja vekkuli koti-isä osuus nauratti yleisöä.
Pidin todella paljon Jussi Tuurnan musiikista, jota soittajat hyvin esittivät näyttämöllä. Homolle on annettu useita lisänimiä mm. Outojen ooppera ja informatiivisessa käsiohjelmassa Jussi Tuurna kertoo laajasti säveltämänsä musiikin koostuvan monesta eri lajista ja elementistä.Sujuvasti liikutaan tyylistä toiseen." Musiikin ja teatterin tekemisen ydin on yhdessä tekemisessä, ensemble-hengessä ja -asenteessa".
Yhteistyön onnistuminen välittyi katsomoon.
Tänä syksynä on Helsingin teattereissa monenlaista teatterin ja musiikin yhdistämistä.
Kaikki 12 näyttelijää lauloivat hyvin sekä monissa koskettavissa ja vauhdikkaissa suurkohtauksissa kuin myös herkissä duetoissa esim. Juha Mujeen ja Riku Niemisen kauniissa Veijon laulussa tai Terästen tyttären, Anna Paavilaisen esittäessä rajua laulua Rebekan epätoivosta.
Monet näyttelijät esittivät sujuvasti useita rooleja,joita Timo Tuomisella ja Antti Luusuaniemellä oli peräti kymmenen. Mukana on myös kolme nuorta teakilaista , joista Johannes Holopaisen Morits, Terästen au-pair "kuvankaunis kuin David" jää tässä roolissaan pysyvästi mieleen.
Oli hauskaa nähdä Suuri näyttämö täpötäynnä yleisöä, niin että sitä riitti runsaasti jopa toiselle parvelle.Ilahduttavan paljon oli yleisössä nuoria ja kaikki laulut palkittiin runsailla aplodeilla.
Hyvä ja mukava mieli jäi näytelmästä kokonaisuudessaan, mutta sitten kuitenkin hiukan kritiikkiä.
Saision näytelmätekstit ovat usein ylipitkiä ja niin oli yli kolmetuntinen Homokin, jota olisi mielestäni hyvin voinut tiivistää.
Näytelmän alanimenä on myös "anarkistinen musiikkifarssi " ja sitä anarkiaa tuntui olevan ainakin kansainvälisessä, historiallisessa homo-oopperassa vauhdikkaine historianhahmo-tulkintoineen . Stalin ja Hitler esiintyivät peräti kahdessa kuvaelmassa ja olisin kyllä koko tätä poliitikkokavalkadia tiivistänyt ja nopeuttanut.Vauhtiahan siinä riitti ja sinänsä hahmot tuntuivat herättävän yleisössä suurta hilpeyttä.
Loppupuolella oli tapahtumia niin runsaasti, että tarvitaan jälkikäteen käsiohjelman tekstit selvittämään andalusialaista homokylä-hanketta tai brittilaisen matemaatikon Alan Turingin ikävää kohtaloa.
Samoin olisi mielestäni riittänyt vähempikin Hellevi Teräksen henkilöittäminen tunnettuun poliitikko-esikuvaansa.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
torstai 27. lokakuuta 2011
MAAMME,nykykuvia Suomesta, Willensauna 25.10.2011 (ennakko)
Ensimmäiseksi on todettava, että on positiivista, että nuoret naiset valloittavat näytelmäkirjailijoina ja dramaturgeina teatterinäyttämöitä. Tähän joukkoon kuuluu myös Elina Sicker, jonka työn oli ohjannut Anni Ojanen.
Rooleissa oli sekä vanhoja taitavia konkareita kuten Elli Castren ja Heikki Nousiainen,myös muita vakinäyttelijöitä aina sitten Teakilaiseen nuoreen asti.
Ihmettelemässä nyky-Suomea ja tuomassa vaikutelmia ja kuvia jälleen aika ankeasta maasta.
Ilmavalokuvaaja, Noora Dadu pyörii hämmentyneenä ankealla pellolla, jonka tulevasta kohtalosta on kyse ja tapaa joukon erilaisia asukkaita.Hiukan vaikeaa oli ajoittain seurata kuka ja mikä oli kyseessä.
Rohkeasti näytelmä liitetään Topeliuksen Maamme-kirjan ja Donnerin uudemman Maamme kirjan jatkoksi, nykyversioksi. Mielestäni asia toistetaan turhaan, kun en kuitenkaan saanut historiallista syvyyttä aiheeseen ( Kukin aika aina omien edellytystensä mukaisesti, tämän voi muistaa historiallisesna totuutena).
Laajoja videoita käytetään tehokkaasti koko Willensaunan näyttämöllä. Hauska on pikkunukkejoukko puhekuplineen ja nuorisokielen tekstiviestilyhenteineen. Mutta kenen asenteista ja mielipiteistä oli kyse?
Haravoin aseistettu asukasyhdistysjoukko jää mieleen. Onko kuorolausunta nyt uutta muotia , sitähän käytettiin myös Q:n uutuudessa?
Mutta liian suureellinen oli kummallisen ison kuopan avaaminen näyttämölle, oliko se tarpeellinen.
Jäin miettimään sitä voimakasta liikettä ja hauskuuttamista, jolla Ryhmiksessä on esitetty nykyolojen kritisointia tai parodiaa.
Toivottavasti tietynlainen jähmeys häviää esitysten myötä, tämähän oli vasta ennakko.
Esityksen kesto on hyvä ilman väliaikaa.
Rooleissa oli sekä vanhoja taitavia konkareita kuten Elli Castren ja Heikki Nousiainen,myös muita vakinäyttelijöitä aina sitten Teakilaiseen nuoreen asti.
Ihmettelemässä nyky-Suomea ja tuomassa vaikutelmia ja kuvia jälleen aika ankeasta maasta.
Ilmavalokuvaaja, Noora Dadu pyörii hämmentyneenä ankealla pellolla, jonka tulevasta kohtalosta on kyse ja tapaa joukon erilaisia asukkaita.Hiukan vaikeaa oli ajoittain seurata kuka ja mikä oli kyseessä.
Rohkeasti näytelmä liitetään Topeliuksen Maamme-kirjan ja Donnerin uudemman Maamme kirjan jatkoksi, nykyversioksi. Mielestäni asia toistetaan turhaan, kun en kuitenkaan saanut historiallista syvyyttä aiheeseen ( Kukin aika aina omien edellytystensä mukaisesti, tämän voi muistaa historiallisesna totuutena).
Laajoja videoita käytetään tehokkaasti koko Willensaunan näyttämöllä. Hauska on pikkunukkejoukko puhekuplineen ja nuorisokielen tekstiviestilyhenteineen. Mutta kenen asenteista ja mielipiteistä oli kyse?
Haravoin aseistettu asukasyhdistysjoukko jää mieleen. Onko kuorolausunta nyt uutta muotia , sitähän käytettiin myös Q:n uutuudessa?
Mutta liian suureellinen oli kummallisen ison kuopan avaaminen näyttämölle, oliko se tarpeellinen.
Jäin miettimään sitä voimakasta liikettä ja hauskuuttamista, jolla Ryhmiksessä on esitetty nykyolojen kritisointia tai parodiaa.
Toivottavasti tietynlainen jähmeys häviää esitysten myötä, tämähän oli vasta ennakko.
Esityksen kesto on hyvä ilman väliaikaa.
torstai 20. lokakuuta 2011
Katri Helena, kaupunginteatteri, suuri, 19.10.2011
no 9/ syksy 2011
Katri Helena-musikaali oli viihteellinen, visuaalisesti kaunis ja nostalginen esitys eli paljolti sellainen mitä odotinkin muutaman kohtauksen etukäteen nähtyäni.
Sanna Majuri esittää erinomaisesti sankarittaren roolin laulaa hyvin meille kaikille kovin tutut iskelmät ja innostunut täpötäysi yleisö taputtaa useasti ja usein häiritsevästi kesken esityksen.Suuri orkesteri kapellimestari Lasse Hirven johdolla soittaa komeasti ja jo monta kertaa on syystä ylistetty Kaupunginteatterin tanssiryhmää.Tanssijat ovat todella monipuolisen hyviä ja hauskoja vaikkapa mainiossa saunakohtauksessa tai vuosikymmenten tuttujen tanssien esittämisessä.
Ohjaus ja erinomainen koreografia on Tiina Brännaren.
Käsikirjoitus on Ilpo Tuomarilan. Olisikohan kuitenkin niin, että toisen puoliskon proffa- kohtauksia on jo liikaakin,kun lähdetään irvimään kirja-ja kulttuuripiirejä.
Kari Arffman tekee sinänsä hauskan koomisen professori-roolin. Hyvin he kaikki lavalla laulavat niin myös äiti, Sinikka Sokka kuin Timo Kalaoja , Sami Hokkanen.
Eija Vilpas naurattaa hilpeästi yleisöä, karajalaisyntyisenä fanittajana "ihhailijana ". Sari Siikander käärmeilee komeasti skandaalilehden inhoittavana toimittajana. Hänen puvustukseensa on satsattu tosi komeasti ( minulla ei ole tällä hetkellä käytössä ohjelmalehtistä) ja muutenkin puvustus on mainiota esim. 70-luvun Marimekko-kesäidyllissä. Samoin on kaunis lavastus tähtitaivaineen ja lopun silmiä hivelevinä lumimaisemina.
Eurovisioesitys Katson sineen taivaan jää monella tapaa kauniina mieleen.
Tuntui siltä, että aika moni tuli hiukan hämmentyneenä katsomaan vielä täysissä voimissa olevan laulajattaren elämäntarinaa. Useimmat tuntuivat pitävän näkemästään.
Ihan kauhean kummoinen tarina ei ole, ei tietystikään mikään syväluotaus, mutta viihtyisyyttä ja nostalgiaa se suurelle yleisölle tarjoaa kaikkine hyvine ja surullisinekin käänteineen ja varmasti tälläistäkin tarvitaan.
Katri Helena-musikaali oli viihteellinen, visuaalisesti kaunis ja nostalginen esitys eli paljolti sellainen mitä odotinkin muutaman kohtauksen etukäteen nähtyäni.
Sanna Majuri esittää erinomaisesti sankarittaren roolin laulaa hyvin meille kaikille kovin tutut iskelmät ja innostunut täpötäysi yleisö taputtaa useasti ja usein häiritsevästi kesken esityksen.Suuri orkesteri kapellimestari Lasse Hirven johdolla soittaa komeasti ja jo monta kertaa on syystä ylistetty Kaupunginteatterin tanssiryhmää.Tanssijat ovat todella monipuolisen hyviä ja hauskoja vaikkapa mainiossa saunakohtauksessa tai vuosikymmenten tuttujen tanssien esittämisessä.
Ohjaus ja erinomainen koreografia on Tiina Brännaren.
Käsikirjoitus on Ilpo Tuomarilan. Olisikohan kuitenkin niin, että toisen puoliskon proffa- kohtauksia on jo liikaakin,kun lähdetään irvimään kirja-ja kulttuuripiirejä.
Kari Arffman tekee sinänsä hauskan koomisen professori-roolin. Hyvin he kaikki lavalla laulavat niin myös äiti, Sinikka Sokka kuin Timo Kalaoja , Sami Hokkanen.
Eija Vilpas naurattaa hilpeästi yleisöä, karajalaisyntyisenä fanittajana "ihhailijana ". Sari Siikander käärmeilee komeasti skandaalilehden inhoittavana toimittajana. Hänen puvustukseensa on satsattu tosi komeasti ( minulla ei ole tällä hetkellä käytössä ohjelmalehtistä) ja muutenkin puvustus on mainiota esim. 70-luvun Marimekko-kesäidyllissä. Samoin on kaunis lavastus tähtitaivaineen ja lopun silmiä hivelevinä lumimaisemina.
Eurovisioesitys Katson sineen taivaan jää monella tapaa kauniina mieleen.
Tuntui siltä, että aika moni tuli hiukan hämmentyneenä katsomaan vielä täysissä voimissa olevan laulajattaren elämäntarinaa. Useimmat tuntuivat pitävän näkemästään.
Ihan kauhean kummoinen tarina ei ole, ei tietystikään mikään syväluotaus, mutta viihtyisyyttä ja nostalgiaa se suurelle yleisölle tarjoaa kaikkine hyvine ja surullisinekin käänteineen ja varmasti tälläistäkin tarvitaan.
lauantai 15. lokakuuta 2011
SOITA MINULLE BILLY, Teatteri Jurkka, 14.10.2011
Syksyn kahdeksas teatteriesitys tuotti eilisiltana todella ihastuttavan teatterinautinnon.
Osasin kyllä odottaa Joanna Haartilta hyvää suoritusta jo Hesarin ylistävän kritiikinkin perusteella ja miten huikea hän olikaan esittäessään jazzmuusikko Billy Tiptonin (s. 1914) erikoisen elämäntarinan aivan pikkutytöstä sairaaksi vanhuseksi.
Alussa muistui mieleen Joanna Haartin Rakkaudesta minuun-esityksen pikkutytön unohtumaton roolisuoritus ja lopun vanhuuskuvioissa tulivat mieleen hänen omat sanansa, että hän pitää myös vanhojen roolien esittämisestä.Todella oikeaan osuneelta tuntuu hänen saamansa Nuoren näyttelijän kannustusapuraha Ida Aalberg-säätiöltä.
Ennen muita hyviä roolisuosituksia, täytyy kehua Heini Junkkaalan hieno, monitasoinen teksti ja ohjaus. Soita minulle Billy on" jazzahtava tositarina salatusta sukupuolesta" eli tytöstä, joka muuttui mieheksi päästäkseen esiintymään jazzpianistina . Näin toteutui yli 50 vuoden muusikon ura, mutta tarinassa on monia tasoja.
Ohjelmalehtisessä on näytelmäkirjailija Heini Junkkaalan liikuttava kirje Billy Tiptonille ja kertomus, että kyseessä on fiktiivinen teos, kuvitelma siitä miten kaikki olisi voinut tapahtua.
Minna Haapkylä tekee aivan loistavasti kaikkiaan seitsemän roolia. Voiko enää olla viehättävämpää viettelykohtausta kuin kaunis näyttelijätär pitsiverhon takana keimailemassa. Todella ilo nähdä taitava Haapkylä onnistumassa teatterissa monien hyvien elokuvarooliensa jälkeen.
Aioin kirjoittaa teatterin lavalla , mutta Jurkan uskomattoman pienessä huoneteatterissahan ollaan kaikki ihan samassa sakissa , niin näyttelijät kuin yleisö.Uskomattomat ovat ne pienet efektit, tavarat, matkalaukut ym. joilla pelataan. Jurkassa tulee aina ajatelleeksi, että ainakaan täällä näyttelijä ei todellakaan voi fuskata esityksessään.
Hyvin onnistuu myös Karl-Kristian Rundman kahdeksassa eri roolissaan, erikoisesti liikuttavassa isä-roolissaan. Erikoinen oma kielikin värittää paikoin esitystä.
Myös musiikin esittäminen on ratkaistu hienosti, usein eteis-odotustilaa käyttämällä.
Taisi tulla aikamoista kehumista, mutta koko päivän olen muistellut ilolla ihastuttavan hyvää esitystä.
Jos nyt hiukan kriittisyyttä haluaa esittää, niin mielestäni esitys hiukan "laahasi " ensimmäisen puoliajan lopussa, mutta kun lopppuoli taas oli niin huikea, niin jäi esityksestä kokonaisuudessaan hieno kuva.
Suosittelen lämpimästi, kiitos Teatteri Jurkka !
Osasin kyllä odottaa Joanna Haartilta hyvää suoritusta jo Hesarin ylistävän kritiikinkin perusteella ja miten huikea hän olikaan esittäessään jazzmuusikko Billy Tiptonin (s. 1914) erikoisen elämäntarinan aivan pikkutytöstä sairaaksi vanhuseksi.
Alussa muistui mieleen Joanna Haartin Rakkaudesta minuun-esityksen pikkutytön unohtumaton roolisuoritus ja lopun vanhuuskuvioissa tulivat mieleen hänen omat sanansa, että hän pitää myös vanhojen roolien esittämisestä.Todella oikeaan osuneelta tuntuu hänen saamansa Nuoren näyttelijän kannustusapuraha Ida Aalberg-säätiöltä.
Ennen muita hyviä roolisuosituksia, täytyy kehua Heini Junkkaalan hieno, monitasoinen teksti ja ohjaus. Soita minulle Billy on" jazzahtava tositarina salatusta sukupuolesta" eli tytöstä, joka muuttui mieheksi päästäkseen esiintymään jazzpianistina . Näin toteutui yli 50 vuoden muusikon ura, mutta tarinassa on monia tasoja.
Ohjelmalehtisessä on näytelmäkirjailija Heini Junkkaalan liikuttava kirje Billy Tiptonille ja kertomus, että kyseessä on fiktiivinen teos, kuvitelma siitä miten kaikki olisi voinut tapahtua.
Minna Haapkylä tekee aivan loistavasti kaikkiaan seitsemän roolia. Voiko enää olla viehättävämpää viettelykohtausta kuin kaunis näyttelijätär pitsiverhon takana keimailemassa. Todella ilo nähdä taitava Haapkylä onnistumassa teatterissa monien hyvien elokuvarooliensa jälkeen.
Aioin kirjoittaa teatterin lavalla , mutta Jurkan uskomattoman pienessä huoneteatterissahan ollaan kaikki ihan samassa sakissa , niin näyttelijät kuin yleisö.Uskomattomat ovat ne pienet efektit, tavarat, matkalaukut ym. joilla pelataan. Jurkassa tulee aina ajatelleeksi, että ainakaan täällä näyttelijä ei todellakaan voi fuskata esityksessään.
Hyvin onnistuu myös Karl-Kristian Rundman kahdeksassa eri roolissaan, erikoisesti liikuttavassa isä-roolissaan. Erikoinen oma kielikin värittää paikoin esitystä.
Myös musiikin esittäminen on ratkaistu hienosti, usein eteis-odotustilaa käyttämällä.
Taisi tulla aikamoista kehumista, mutta koko päivän olen muistellut ilolla ihastuttavan hyvää esitystä.
Jos nyt hiukan kriittisyyttä haluaa esittää, niin mielestäni esitys hiukan "laahasi " ensimmäisen puoliajan lopussa, mutta kun lopppuoli taas oli niin huikea, niin jäi esityksestä kokonaisuudessaan hieno kuva.
Suosittelen lämpimästi, kiitos Teatteri Jurkka !
lauantai 1. lokakuuta 2011
GODOTA ODOTTAESSA, Kansallisteatteri, Pieni, 29.9.2011
Samuel Becketin kuuluisa näytelmä, absurdin draaman klassikko esitettiin aikoinaan Kansallisteatterissa varsin uutena, modernina näytelmänä (syntyvuosi 1949) ja silloin nimenä oli HUOMENNA HÄN TULEE.Se oli vuonna 1954 valmistuneen Pienen näyttämön kolmas ensi-ilta ja herätti yleisössä paljon ristiriitaisia tunteita.
Nyt syksyllä 2011 GODOTA ODOTTAESSA on loppuunmyyty koko syksyksi.
Näyttelijätyön juhlaa oli odotettavissa ja sitä myös saatiin Arto af Hällströmin ohjaamana.
Kulkuripari Vladimir, Esko Salminen ja Estragon, Eero Aho tekivät jälleen yhdessä hienoa työtä kuten ohjelmistossa edelleen menevässä Pitkän päivän matka yöhön-näytelmässä ja samoin Pukija on jäänyt voimakkaana mieleen.
Mikä nukkavieru pari he olivatkaan, Salminen aivan loistavana roolissaan kulkurina, joka vieläkin oli innostuva, kiltti ja hyväntuulisen pehmeä ja Aho puolestaan surkeana, valittavana pessimistinä.
Becketin oman selityksen mukaan kaksi muuta miestä tarvittiin rikkomaan monotoniaa. Hannu-Pekka Björkmanin ilkeä, kopiseva, komentava Pozzo piiskoineen ja Janne Reinikaisen fyysisisesti luhistunut orjapalvelija, joka yhtäkkiä puhkeaa uskomattomaan ,ajattelijan puheeseen täydentävät loistavasti kuvion myös toisen näytöksen luhistumisensa.Kokonaisuudesta muotoutuu absurdi kuvio.
Mutta miten liikuttava loppuratkaisu nähtiinkään, kun pääpari-kulkurit kuitenkin yrittävät ratkaisuksi koskaan saapumattoman Godon odottelussaan, että käsikädessä "lähdetään".
Vuorotteleville pikkupojille on varmasti elämys päästä sanansaattajina näyttelemään tälläisen hurjan tähtikaartin kanssa.
Becketin teksti oli nautittavaa näin esitettynä.
Katri Renton lavastus puineen ja yön kuineen sopi loistavasti näytelmään.
Toivoisin, että näytösten yleisö jonkin verran tietäisi etukäteen mitä menee katsomaan.Uskon , että sillä tavalla näytelmästä saa irti vielä paljon enemmän. Tämä muuten on ihan yleistoive nykyiselle teatteriyleisölle.
Nyt syksyllä 2011 GODOTA ODOTTAESSA on loppuunmyyty koko syksyksi.
Näyttelijätyön juhlaa oli odotettavissa ja sitä myös saatiin Arto af Hällströmin ohjaamana.
Kulkuripari Vladimir, Esko Salminen ja Estragon, Eero Aho tekivät jälleen yhdessä hienoa työtä kuten ohjelmistossa edelleen menevässä Pitkän päivän matka yöhön-näytelmässä ja samoin Pukija on jäänyt voimakkaana mieleen.
Mikä nukkavieru pari he olivatkaan, Salminen aivan loistavana roolissaan kulkurina, joka vieläkin oli innostuva, kiltti ja hyväntuulisen pehmeä ja Aho puolestaan surkeana, valittavana pessimistinä.
Becketin oman selityksen mukaan kaksi muuta miestä tarvittiin rikkomaan monotoniaa. Hannu-Pekka Björkmanin ilkeä, kopiseva, komentava Pozzo piiskoineen ja Janne Reinikaisen fyysisisesti luhistunut orjapalvelija, joka yhtäkkiä puhkeaa uskomattomaan ,ajattelijan puheeseen täydentävät loistavasti kuvion myös toisen näytöksen luhistumisensa.Kokonaisuudesta muotoutuu absurdi kuvio.
Mutta miten liikuttava loppuratkaisu nähtiinkään, kun pääpari-kulkurit kuitenkin yrittävät ratkaisuksi koskaan saapumattoman Godon odottelussaan, että käsikädessä "lähdetään".
Vuorotteleville pikkupojille on varmasti elämys päästä sanansaattajina näyttelemään tälläisen hurjan tähtikaartin kanssa.
Becketin teksti oli nautittavaa näin esitettynä.
Katri Renton lavastus puineen ja yön kuineen sopi loistavasti näytelmään.
Toivoisin, että näytösten yleisö jonkin verran tietäisi etukäteen mitä menee katsomaan.Uskon , että sillä tavalla näytelmästä saa irti vielä paljon enemmän. Tämä muuten on ihan yleistoive nykyiselle teatteriyleisölle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)