DON QUIJOTE ,Ryhmäteatteri, Helsinginkatu, 22.9.2011

Nautin suuresti Cervantesin vanhasta kunnon tekstistä. Don Quijote Vesa Vierikko esitti pitkiä monologejaan aivan loistavasti ja samaa on sanottava erinomaisesta Sancho Panzasta Pertti Sveholmista.
Vierikko oli jo ulkonaisesti aivan huikea roolihahmonsa, joka kulki kohti Surullisen hahmon ritarin surkeaa loppukohtaloa. Kaksikkoa katseli ja kuunteli mielellään ja ihaili vankkaa näyttelijätyötä.
Istuin kakkosrivillä ja vinosti edessäni istui "kuiskaaja", jonka ei kyllä tarvinnut ääneen sanoa mitään, mutta pitkät puhetekstit erotti kansiosta. Ajattelin, että kokeneet näyttelijät varmaan selvittivät mahdolliset "kömmähdyksensäkin" täysin huikealla ammattitaidollaan.
Muissa rooleissa vaihtoivat osia nopeassa tahdissa Ulla Tapaninen, Taisto Oksanen, Minna Suuronen ja erikoisesti nuoriin katsojiin vedonnut Janne Hyytiäinen.Puvustamisessa ja ylipäänsä roolihahmoissa Ryhmiksellä on perinteisesti mielikuvitusta ja taitoa. Hauskaa, että nyt ei käytetty videoscreenejä, sillä käsinveivattava vuoristomaisema-kulissi sopi alkuperäiseen 1600-luvun tyyliin.
Ohjaus, sovitus ja dramatisointi on Raila Leppäkosken.
Alkuperäisen suomentajankin voisi mainita.
Pidin suuresti ensimmäisestä jaksosta. Mutta jotain mielestäni hajosi jälkimmäisellä puolella. Näyttelijät käyttivät enemmän omia välihuutojaan, jotka selvästi vetosivat runsaaseen koululaisyleisöön. Minua se alkoi jo hiukan häiritä.
Esitys oli kolmetuntinen enkä voi olla ajattelematta, että loppupuolta olisi hyvin voinut lyhentää ja jämäköittää.
Ylipäänsä vastustan näitä nyt niin suosittuja kolmetuntisia esityksiä. Mieleeni tulee yksi ohjelmistossa edelleen pyörivä näytelmä eli Kansallisen Pitkän päivän matka yöhön, jossa pituus ei todellakaan alkanut ahdistaa edes toisella katsojakerralla. Useimmiten kolmituntisista voi hyvin kuvitella, että tiivistys parantaisi esitystä.
Erikoisessa, paksussa ohjelmalehtisessä oli rohkeasti koottu kriitikoiden happamia kommentteja eli" 30-vuotta taistelua tuulimyllyjä ja noitia vastaan".Huumoriksikin tarkoitettu kooste kertoo Ryhmiksen vahvasta suosiosta tänä päivänä.
Klassikkoa oli siis nautittavaa katsoa ja kuunnella. Mutta olisin toivonut runsaampaa Cervantesin ja tämän merkityksellisen ritariparodian esittelyä juuri siinä ohjelmakirjasessa.
Kotiinpaluuratikassa nuorten naiskatsojienkin kommentit , "että se tuntui aluksi lastennäytelmältä" kertovat vallitsevasta tiedon puutteesta.

BROKEN HEART STORY, Q-teatteri, ennakko 20.9

Q-teatteri kuuluu suosikkeihini, mutta nyt oli kyllä aika outo esitys, jonka ennakkona eilen näin.Käsikirjoitus ja ohjaus Saara Turunen.

Tämänpäivän Hesari esittelee tekijän. nuoren näytelmäkirjailijan Saara Turusen (30 v.) toisen nuoren kirjailijan kera. Nuoret naiset kertovat lehdessä , että näytelmä ui suvereenisti viihdekuvaston virrassa ja välttää ironiaa.
Minusta näytelmä, joka onneksi kesti vain 1t.40 minuuttia oli kyllä aika surrealistinen. Ja kun nainen nuorena tyttönä (kaunis Laura Birn )haaveilee Pretty Womanista ja Richard Gerestä, niin eikös tämä nyt jo ole ironista huumoria. Ei sen nyt ihan pelkkää viihdevirtaakaan paloittelusurmineen ollut.

Itse tarina ei siis "kolahtanut", mutta hyviä näyttelijöitähän aina ilokseen katsoo.Elina Knihtilä oli viiksekäs vanha kirjailijatar, joka mm. etsi kadonnutta sieluaan ( Laura Birn). Ylermi Rajamaa mm. isänä ja Lotta Kalhua mm. äitinä tekivät aikamoista karikatyyriä. Lisänä useasssa roolissa olivat Emmi Parviainen (Kissa Daisynä mahtava popkorni-show) ja Eero Ritala mm. Hirvenä.
Videokuvaa käytettiin paljon isoille seinille ja musiikki soi kyllä ajoittain vihlovasti.
Kokonaisuus oli siis mielestäni aikamoisen ankea.
Tietysti on hyvä, että nuoret saavat mahdollisuuksia, mutta aikamoiseksi kokeiluksi tätä nimittäisin.

KERTOMUKSIA KEITTIÖSTÄ ,Kansallisteatteri, Omapohja, 19.9.2011

Sofi Oksasen tekstejä odottaa kiinnostuneena ja nämä tarinat, Kertomuksia keittiöstä oli lauluiksi säveltänyt ja myös esitti Maija Kaunismaa.
Illasta jäi värikäs ja lämmin tunnelma kokonaisuudessaan, vaikka naisen "kotiroolin" eri puolia, ankeita ja kostonhimoisiakin ajatuksia esitettiin reippaasti karrikoidenkin.
Kun esityksellä on yhteistyötä Ensi-ja Turvakotien liiton kanssa, niin joku arveli että rankempaakin tekstiä olisi ollut odotettavissa.
Eloisasti ja herkästi Maija Kaunismaa esiintyi voisi sanoa, että myös iloa ja veitikkamaisuutta säteillen.
Näin Kaunismaa loi mainiosti kaksitoista pienoismuotokuvaa naisesta. Esiintymisasut vaihtuivat koko ajan, oliko kyse nyt ohjelmalehtisen "karaktäärisuunnittelusta " ( Tiina Kaukanen).

Aivan ihastuttavan yllätyksen tarjosi Mikko Ijäs, taiteen maisteri joka digitaalisesti piirsi elävän lavastuksen kahdelle isolle valkokankaalle.Pidin tavattomasti nopeasti vaihtuvista kuvista, joita taustalle syntyi vauhdilla ja runsailla väreillä.Digitaaliset kuvat olivat paljon enemmän kuin osasin odottaa.
Ohjaaja on Titta Halinen. Esitys kesti vain tunnin, joka sekin oli sopivaa ja positiivista.

VARHAISSYKSYN 2011 TEATTERIA/ RONJA, MEIDÄN POIKA, HANNAH JA RAKKAUS

Vuoden tauon jälkeen päätin jatkaa innokkaan teatterissakävijän blogikommentteja.
20.8.2011 RONJA RYÖVÄRINTYTÄR,Ryhmäteatteri, Suomenlinna.
Aina on yhtä mukavaa tehdä loppukesällä teatteriretki Suomenlinnan Hyvän Omantunnon linnakkeeseen. Nyt oli siis vuorossa nuorten näytelmä ja esittäjätkin nuoria, vuosikurssikavereita.
Menoa ja meininkiä oli lavalla. Rosanna kemppi paikkasi hyvin Ronjan roolin ja hyvä vastapari oli Birk, Ylermi Rajamaa. Akse Pettersson ohjasi.
Katsomossa oli paljon lapsia ja ihmeen hyvin he jaksoivat pitkän , kolmituntisen esityksen.
Mielestäni se kesto olikin ikävä puoli ja heikennys esityksessä. Monessa kohdin olisi esitystä voitu aivan mainiosti lyhentää esim molempien osien loppupuolella.
7.9.2011 MEIDÄN POIKA,Kaupunginteatteri, Pieni
Pasi Lampela, kirjoittanut ja ohjannut.
Ajankohtainen pommipoika-näytelmä esitti pienissä kohtauksissa Ville Variston , erinomaisesti näyttelevän Hannes Suomisen kulkua kohti pomminsa räjäyttämistä. Kaikki näyttelijät tekivät roolinsa hyvin, keskeisesti äitinä Merja Larivaara. Ehkä poliisi Volander, Rauno Ahonen toi kuulusteluissaan mukaan hiukan liikaa jenkkityyliä, Elina Hietalan Tyttökaveri oli myös aika ohuenlainen rooli.
Pari kriitikkoa on moittinut näytelmää , että se ei ole järisyttävä ja koskettava. Olen eri mieltä. Esitys oli hyvä.Pommin räjäytyksellä aloitettiin ja myös päätettiin.Pienissä episodeissa käsiteltiin erilaisia tilanteita. Näytelmä on hyvä pohja ajankohtaisille keskusteluille. Erinomaista oli myös 2 tunnin kesto eli sopiva pituus, joka erikoisesti ansioksi kun kirjoittaja-ohjaajat usein sortuvat liikaan pitkitykseen.

13.9.2011 HANNAH JA RAKKAUS, Korjaamo, Vaunuhalli.
Hannah Arendtin ja filosofiopettajansa Martin Heideggerin , juutalaisen tyttön ja natsin rakkaustarina.
Seela Sella oli loistava vanhana Hannahina. Pienin elein ja taidokkaasti esitetty vanha Hannah istui näyttämöllä melkein koko ajan ja muisteli.Elena Leeve sopi hyvin nuoren Hannahin rooliin. Matti Onnismaalla oli ongelmia äänensä kanssa. Kasimir Baltzar näytteli pariakin roolia sekä ystävänä että haastattelijana.
Savoyn Liebrechtin monia kysymyksiä pohdiskelevan näytelmän oli ohjannut rauhallisesti ja nautittavasti Taru Mäkelä.