perjantai 17. marraskuuta 2017

KANGASTUS 38

KANSALLISTEATTERI PIENI NÄYTTÄMÖ 31.10.2017

Hauskaa on, että kun edellistä näytelmää  joutui ikävästi ihmettelemään, niin tämä seuraava oli sitten iloksi oikein hyvä esitys.
Kjell Westön kirjan mukaan oli dramatisoinnin tehnyt Michael Baran yhteistyössä Mikaela Hasanin kanssa ja jälkimmäinen vastasi ohjauksesta.

Fasismin ja kommunismin varjossa elettiin ja sotaa kohti oltiin menossa, kuten tiedämme.
Claes Thunen, asianajajan eli  Klabbenin ( Timo Tuomisen) toimistossa ollaan ja  sihteerin töitä yrittää hoitaa ylitunnollisesti Rouva Wiik, Cecile Orblin.
Erikoisena ratkaisuna Rouvan roolissa onkin kolme aivan samalla tavalla puettua naista eli mukana myös Milja-neiti-Noora Dadu Ja Matilda Edith Holmström. Samoissa asuissa, yhteisliikkeissä. Mielestäni ratkaisu toimi. Mieleen tuli muutaman ajan takainen Ritva Siikalan Kaksi matkaa Israeliin , jossa myös oli naiskolmikko esillä, ehkäpä siitä oli saatu vaikutteet ja asiaa oli edelleen kehitetty.
Asianajajan toimistossa kokoontui herraseurue ja vaikka Rouva Wiik hankki iltaan  tarjoilun, niin nyt syntyi myös vaikeita muistoja. Niinpä lähdettiin takautumin Wiikin vaikeisiin vaiheisiin punaisen kansanvaltuuskunnan työssä ja hänen seksuaaliseen hyväksikäyttämiseensä.

Kauniisti oli kuvattu vanhaa Helsinkiä, jopa stadikan torni saatiin miellettyä näyttämölle. Piirrokset ja valokuvat täydensivät tunnelmaa.Lavastus oli Katri Renton. Hivelevää oli myös vanha, kaunis musiikki, suomalaisen iskelmän kulta-ajalta 1920-30-luvuilta.

Erikoinen oli paljastus juoksukilpailuista avajaisvuodelta 1938. Ohjelmalehtinen vahvisti tarinan todeksi.
Suomenjuutalainen Abraham Tokazier voitti 100 metrin juoksun, kuten vanha valokuva todistaa. Tapahtui tuomarivirhe kun  tuomarit yllättäen julistivat voittajan vasta neljänneksi.Suomen urheiluliitto esitti tapauksen johdosta anteeksipyynnön , ja virhe oikaistiin julistamalla kuollut mies voittajaksi syksyllä 2013.
Salaisuuskin paljastuu lopussa.

Suositeltava, kaunis näytelmä.

maanantai 13. marraskuuta 2017

KOIVU JA TÄHTI

Kansallisteatterin Suuri näyttämö 19.10.2017.

Nyt on vaikea kirjoittaa Pirkko Saision näytelmä ei todellakaan puhutellut minua, ei alkuunkaan eikä kokonaisuudessaan. Tottakai Saisio on meidän taitavimpiamme näytelmäkirjailijoita, jolla on ollut Kansallisen Suurellakin monta menestystarinaa kuten Homo ja Slava. Nyt taisi tulla floppi. Ohjaaja oli taitava Laura Jäntti ja eturivin näyttelijöitä oli lavalla. Lisäksi istuin 2. rivillä hyvällä paikalla. Taisi käydä niin, että nukahdin ensimmäisessä näytöksessä, mikä tietysti on ihan kunniatonta ( lääkityksestä huolimatta) ja tapahtui minulle  varmaankin teatterissa ensimmäistä kertaa. On kyllä tapahtunut aina silloin  tällöin elokuvissa.
No erilaisten eläinten temmellys kyllä herätti minut, mutta en vain päässyt mukaan tarinaan. Toisen puoliajan olin kyllä hereillä, mutta en sen melskeistä paljoa ymmärtänyt.
Stalinin patsasta raahattiin paikalle turhan kauan ja lopun kummallinen yhteislautalla pyöriminen ei tarttunut minuun.
Saision hyviäkin näytelmiä on vaivannut turhan pitkä pituus ja nyt kolme  tuntia oli todella liikaa.

SUOMEN LAULU LAULAA SUOMELLE

Helsingin Kaupungintalolla 17.10. 2017
Suomen Laulu-kuoro esitti kuoromusiikillisen draaman Kaupungintalon kauniissa juhlasalissa täpötäydelle yleisölle. Välillä jo ovet suljettiin, mutta kuorolaiset kantoivat saliin lisää tuoleja.
Kun sekakuoro SUOMEN LAULU on jo  110 -vuotias, niin oli mukaan saatu huumorissävytteistä tekstiä siitä , miten satavuotias itsenäinen  Suomikin keksi noudattaa kuoron esimerkkiä.

Kauniisti soivat vanhat sävelmät, kuten Toivo Kuulan Siell´on jo kauan kukkineet omenapuut.
Joulukuussa 1899 perustettu kuoro laajeni vuonna 1907 sekakuoroksi. Olen oppinut arvostamaan sekakuoron monipuolisia mahdollisuuksia. Kuoron tekee minulle myös läheiseksi se, että oma poikani Markko laulaa mukana.
Kuoron johdossa ovat olleet monet huomattavat nimet kuten Heikki Klemetti, joka johti kuoroa vuosina 1900-1942 ja Ensti Pohjola, Jorma Panula, Seppo Murto, Timo Nuoranne ja vuodesta 2002 Esko Kallio.

Ensimmäinen Matteus-Passio esitettiin Johanneksen kirkossa  vuonna 1921. Sen merkitys, Pääsiäisen tarina on varmasti tärkeä monelle uskolliselle kuulijalle.

Satavuotias  Suomen Laulu  esiintyi 17.6 2000 Tallinnan laululavalla, Viron Laulujuhlilla esittäen mm. Gustav Ernesaksin ja Lydia  Koidulan  Mu isänmaa on minu arm ja Suomen laulun. Kuoro onkin viime vuosina päättänyt konserttinsa liikuttavasti komealla Suomen laululla.

Kaupungintalon tilaisuus henki  monella tapaa Kuoron arvokasta historiaa itsenäisessä Suomessa, näin myös kun voitiin esittää kuvia vanhoista ohjelmalehtisistä vuosikymmenten varrelta.
Draaman rakentaminen oli vaatinut työtä.
Erikoiset kiitokset myös tilaisuuden taitavalle pianistille.
ps.
Kiitos myös pienestä ohjelmalehtisestä, johon oli saatu mukaan paljon historiaa ja joka oli painettu mustalla värillä valkoiselle pohjalle ja oli hyvin luettavissa päinvastoin kuin monet teatterien ohjelmat, jotka turhaan on painettu harmaalla, beigellä tms. josta ei huonossa valossa saa selvää.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

TUNTEMATON SOTILAS, ELOKUVA

TUNTEMATON SOTILAS , ELOKUVA
5.11.2017

Ensin on todettava, että kommenttivuoroaan odottaa kaksi teatterinäytöstä, hyvä ja huono ja konserttikin , mutta lähden tämän päiväisestä.

Jo pitkään on ihmetelty halua aina vaan palata tähän aiheeseen. Minäkin olen nähnyt kaikki kolme elokuvaversiota, Smedsin teatterisovituksen kahdesti ja aika monta kesäteatteriesitystä.

Tuntuu ja on tutunut monta kertaa, että voi ei taas tämä.
Mutta Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon on hyvä ! Erinomainen ja ehdottomasti suositeltava esitys.
Mukana on todella joukko johtavia , nuoria miesnäyttelijöitä. Tottakai ryskettä ja ammuntaa riittää, sitähän se oli. Pidin metsäkuvauksista, olkoon vaikka puolalaista metsää, muuta hyvin suomalaisen näköistä.
Näyttelijöistä Eero Aho tekee aivan loistavan työn Rokkana. Ei ihme , että annoimme hänelle teatterialalla  Idojen pääpalkinnon toissavuonna  (www.ida-aalberg-saatio.fi). Siis ei voi kuin kehua hienoa suoritusta-mikä työ, mikä taito ! vaikka sotilaita vilisee kuvissa, niin mieleen jää myös Aku Hirviniemi, kyllä monet muutkin. Hyviä näyttelijätöitä. Paneutuva ohjaus kaiken kokoajana.

Minä pidin pienistä luontokuvista, toukista ja perhosista. Pitkän jatkosodan asemavaiheen aikana monet miehet varmasti kiinnittivät huomionsa metsäluontoon.

Filmeistä on Edvin Laineen tuntematon ilman muuta  säilyvä  perusklassikkona. Mutta kyllä sopi ja oli ihan hyvä tehdä Tuntematon suurella työllä uudelleen. Sensijaan Mollbergin elokuvaversio jää selvästi näiden varjoon ja jälkeen.

Leffaryhmämme kaikki neljä jäsentä pitivät uusimmasta Tuntemattomasta. Sali oli myös loppuunmyyty ja yleisö melko nuorta.

Vielä Hesarin uskomattoman epäonnistuneesta kritiikistä. "Turha " kuulutti nuori mieskriitikko, jonka nimeä ei kukaan tunne. Eikä kukaan teatterikriitikko voi kirjoittaa, että kyllähän ammattinäyttelijät osaavat näytellä.

lauantai 7. lokakuuta 2017

SYKSY 2017 ON TEATTERIN JUHLAA

Katsoin, näin ja koin jo kolmannen hienon teatterityön- siis todella elävää, hienoa  teatteria. Eilen oli ohjelmassa Thomas Mannin KUOLEMA VENETSIASSA, KANSALLISTEATTERIN PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ.Ohjaus Michael Baran.

Etukäteen ajattelin, arvelin ja muistelin Viscontin loisteliasta filmiä vuosien takaa. Mutta kyllä vaan elävässä teatterissa on voimaa, kun se esitetään niin taitavasti kuin mitä Jukka Puotila ( juhlanäytelmänsä) ja Jukka-Pekka Palo tekivät.
Erittäin hieno osuus oli Artturi Aallon, taitavan sellistin kauniilla osuudella, joka jatkui  ihanana soittona lähes läpi koko esityksen.

Jukka Puotila loi hienon, kuolemaa lähellä olevan aristokraattisen roolin kirjailija von Aschenbachina (en muuten löytänyt lainkaan nimeä käsiohjelmasta ?). Merkittävä osuus oli kirjailijaa ja kertojaa esittävällä Palolla. Molemmat tekivät vaativat roolinsa loistavasti. Nautittavaa kuultavaa ja nähtävää.

Myös ohjaus oli taitavaa. Mutta kuitenkin lopun räikeys oli minulle liian irvokasta. Myös musiikki rämähti tässä kohdin  hirveällä voimalla ( my way). Toki ymmärsin ohjaajan ajatuksia Aschenbachin sisäisistä ajatuksista ja vaikeuksista  ennen  kuolemaa koleran saastuttamassa Venetsiassa. Mutta esitystapoja on tietysti monia.

Ostan aina käsiohjelman . Kiitos hauskoista luetteloista molempien näyttelijöiden roolitöistä . Voi itsekin muistella monia hyviä suorituksia.Ja mikä määrä hyviä töitä !

Erinomaista miesvoimaa on nyt koettu kolmasti niin Tässä näytelmässä, Vanhat Mestarit loistoesityksessä kuin myös Rikhard III- näytelmässä. Kiitos niistä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

1.10.2017 VANHAT MESTARIT, KANSALLISTEATTERI JA HAM-TAIDEMUSEO YHTEISTYÖSSÄ.

Eilen saimme seurata kolmen taitavan näyttelijän työtä.Thomas BERNHARDIN "komedian taiteesta" esittivät kolme harmaapartaista herrasmiestä taidehistorioitsija Markku Maalismaa, joka yli 30 vuotta oli säännöllisesti joka toinen päivä käynyt Wienin taidehistoriallisessa museossa ja istunut Tintoretton maalauksen edessä, joka esittää vanhaa valkopartaista miestä. Häntä tuli tapaamaan englantilainen taiteenharrastaja- Hannu-Pekka Björkman ja mukana arvokkaasti hääri myös vahtimestari- Hannu Kivioja.Kaikki siis vanhoja valkopartaisia miehiä ulkonäöltään.

Oli todellinen ilo kuulla pitkää, älykästä tekstiä, jota esitettiin Minna Leinon ohjauksessa ja dramatisointina. Tietysti oli myös hämmästyttävää miten hyvin ja vauhdilla näyttelijät tekstin esittivät, hiukan narisevalla, ironisellakin äänellä.Taitavia olivat.

Loistava teatterikappale oli jotenkin jäänyt minulta sivuun, sentakiakin jotenkin yllätyin ja  nautin tekstin älykkyydestä ja tietysti kokonaisuudesta.

Siinä saivat välillä kyytiä itävaltalainen maailmakin, niin kuuluisat leivoskahvit kuin Wienin käymälät.

Yleisöä ei päästetty mukaan kuin 60 ja se oli tietysti hyvä asia.Myös luulen , että useat katsojista olivat vakituisia teatterinkävijöitä.
Kiitos ihanasta, älykkäästä näytelmästä.

Syksyllä olen myös jo nähnyt kolme teatteriesitystä. KULTAINEN VASIKKA , Kaupunginteatterin Pienellä, vauhdikas PEPPI PITKÄTOSSU  tuli nähtyä jo toiseen kertaan ja hyvä oli ja toivottavasti monet yli 5-vuotiaat pääsevät ihailemaan hurjia tanssiesityksiä ja kaikkea muutakin väriä.

Parasta oli nähdä Kansallisen Willensaunassa RIKHARD III, jossa tavoiteltiin oikeaa englantilaista hovitunnelmaa vaikka vallantavoittelu saikin hurjia muotoja. Kiitos myös epookin mukaiselle ja upealle puvustukselle ja muullekin hovitunnelmalle.

Tänään oli elokuvan vuoro. Viktoria ja hänen intialainen ystävänsä oli myös katsojan juhlaa. Judi Dench oli loistava vanhana Viktoriana ja hyvä oli myös intialainen ystävä. Sivuosissa vilahteli myös kuuluisia englantilaisnäyttelijöitä. Hieno elokuva.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Seela Sella, juhlamonologi, 2.1.2017

Seela Sella juhlamonologissa Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä.80-vuotias näyttelijä liikkui kepeästi ja ystävällisenä tunnin verran juhlamonologissaan. Disney ei kuitenkaan ollut suonut hänelle Pieni Nasu roolinimeä, joten viitteelliseksi jäivät myös aasi-ystävät ja Pöllöt.
Leena Tamminen oli kirjoittanut tekstin, jossa myös suhtauduttiin kriittisesti moneen nykyajanilmiöön. Ihmiset haluavat kerätä rahaa ja sitten piilottaa rahansa ulkomaille tai vaikkapa omaan puutarhaansa.
Nykyisin ihmisillä tulee johdot korvista ja he mumisevat itsekseen ja tutkivat laattojaan. Onko teillä laattoja ? ottakaapa laatat esille ja heilutelkaa ja sitten jo laulettiinkin yhdessä.
Vaaleassa, kevytkarvaisessa puvussaan näyttelijä liikkui fyysisesti uskomattoman taitavasti.
Ohjelmassa oli keskiaukeamalla kuva työryhmästä ja sillä kerrottiin hyvin , että monologi on yhteistyötä eli 19 hengen ryhmä oli esityksen taustalla.
Alussa vyöryi näyttämölle iso matkavaunu, jossa osoitteena Helsinki ja lopuksi se lähti osoitteenaan Kuopio eli näyttelijällä on laaja kiertue edessään.
Kiitollinen ennakkonäytöksen yleisö osoitti pitkään seisten suosiotaan yhdelle valovoimaisimmista tähdistä.