15.teatteriesitys/syksy 2011
Minna Canthin vanha näytelmä vuodelta 1895 oli muokattu TTT:n 110-v. juhlanäytelmäksi ja musikaaliksi.
Näimme koskettavan uudenlaisen esityksen. Päätyön,musikaalin käsikirjoituksen ja ohjauksen oli tehnyt Sirkku Peltola. 15 laulun sävellyksistä ja soitosta vastasi musiikkikokoonpano Hehkumo, jonka soittajilla oli useita erikoisiakin instrumenttejä lavalla käytössään.Musiikki soi kauniisti ja laulu raikasi.
Erinomaisia tanssikohtauksia esittivät tanssiteatteri Tsuumin kuusi tanssijaa. Heidän hyvä, sujuva liikkeensä ja liikehdintänsä jäi koko esityksestä päällimmäisenä ja ylimmäisenä mieleen.
12 näyttelijää esitti puhumalla ja laulamalla tekstin.
Kun Anna Liisa on tragedia, niin murhe ja tuska näkyi ehkä jo hiukan liikaakin pääosan esittäjä Suvi-Sini Peltolan kasvoilta lähes alusta asti ja koko ajan.
Minna Canth ( Teija Auvinen) oli pantu useampaan otteeseen lavalle taustoittamaan näytelmän aikakautta oman elämänsä pohjalta.
Värikkäimmän roolin teki mökin akka Hussona, Mikan äitinä Mika Honkanen, joka ulkonaisesti huopahattu päässään muistutti suuresti erästä suomalaista johtohenkilöä.
Musikaalin alkupuoli oli mielestäni vauhdikas, hyvä ja täyttä juhlaa.
Muttak kun loppupuoli oli yhtä pitkitettyä tragediaa, niin rupesin jo miettimään, että eikö kaikkea olisi voitu panna yhteen ja saada loppuosa näin supistettua.
Muutenkin useampi asia rupesi kiusaamaan minua,kuten esimerkiksi juhlakohtauksen puvut ja kampauksetkin, jotka oli tehty 1950-60-luvun muodin mukaan.Juhlien paritanssiakin rupesi pohtimaan, kun muistaa miten ihan muut tavat tanssissakin olivat muodissa.
Itse tapahtumat, koko draama ajoittuu kuitenkin 1800-luvun lopun yhteiskuntaan, sen moraaliin ja lakiin.
Sallittakoon myös pieni vertaus viime talven Teatteri Avoimien Ovien Canthiaan, jossa Heini Tola oli modernisoimisestaan huolimatta säilyttänyt aivan herkullisesti Minna Canthin kielen.
No niin. Synkkä siis on suomalaisen musikaalin kertomus ja vähän kateellisena muistelee vaikka Viulunsoittajan haikeita huumorikohtauksia kaiken murheen keskellä.
Mutta kokonaisuudessaan onnittelen TTT:tä hienosta ja liikunnallisesti vauhdikkaasta musikaalista. Kannattaa mennä katsomaan Tampereelle.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
METSÄ, Helsingin kaupunginteatteri, Suuri, 16.11.2011
Olipa aivan ihanaa katsoa metsää ja nyt tämä tarkoittaa suurenmoisen kaunista lavastusta, jonka oli myös tehnyt venäläinen Aleksander Glazunov ja fondit maalannut Markku Kunnari.Kun siihen lisättiin Kaupunginteatterin taitava, monipuolinen valojen käyttö ja koko tämä nykytekniikka niin lähes kolme tuntia sai nauttia upeista metsäkuvista ja yksin se oli jo suuri ilo.
Muutenkin venäläisesitys toimi oikeassa epookissa, jota ei Suomessa ole vuosikausiin erityisemmin kunnioitettu, monesti ihan päinvastoin.Uskon ainakin vanhemman yleisön todella nauttivan oikean epookin kauneudesta.
Maly-teatterin johtaja Juri Solominin ohjaus seurasi venäläisen Ostrovskin näytelmää, vuodelta 1871 kunnon klassikkona.
Tosin ohjaaja ohjelmistokirjassa vertaa Metsän "herkullisesti kuvattujen ihmisuhteiden taloudellisia ehtoja ja elämän lainalaisuuksia kuin suoraan omasta ajastamme oleviksi".
No tästä ajattomuudestahan juuri tuntee klassikon.Näytelmä on edelleen suosittu Venäjällä.
Entäs sitten näyttelijät-tunteeko heidät slaaveiksi, venäläisiksi.
Mielestäni monesta roolisuorituksesta puuttuivat nämä piirteet. Se mitä jäin kokonaisuutena kaipaamaan oli venäläisyyteen kaikissa vanhoissa muistoissani liittyvä tunteellisuus, sentimentaalisuus.
Ajoittain minua häiritsi suomalainen suoraviivaisuus, kun näytelmä nyt kuitenkin kuvaa farssimaisesti venäläismaailmaa ja siltä kannalta minä ainakin asetuin tarinaa ja sen esittäjiä mutkikkaine kiemuroineen seuraamaan.
No sitten on tietysti yksi täydellinen suoritus, jossa kaikki oli juuri kohdallaan. Lasse Pöysti on loistava Karp, vanha lakeija. Ajattelen, että sortalaisyntyisellä Pöystillä on varmasti myös oikeita mielikuvia vanhasta venäläismaailmasta taitonsa lisäksi.Yleisön suosikiksi Lasse Pöysti taas kerran nousi.
Tietysti ohjaajan taito näkyy ja sitä täydentää ulkonaisesti täysin aikakautensa mukainen Aleksei Trefilovin puvustus.
Kuitenkin täytyy todeta, että kaksi kiertävää, työtöntä "maaseutu"näyttelijää Arkadi, Esko Roine ja Gennadi, Asko Sarkola, vaikkeivät ehkä ole kovin slaavilaisia, pelaavat hienosti ja herkullisesti yhteen vuosien kokemuksellaan. Pertti Koivulan, Ivan huijaa ja komentaa poikaansa myös uskottavalla tyypittelytaidolla.
Jos alkupuolella joskus tuntuu kehittely hiukan hitaalta, niin intensiivisesti seuraa näytelmän toista puolta ratkaisuineen.
Kaikenkaikkiaan pidin esityksestä.
Muutenkin venäläisesitys toimi oikeassa epookissa, jota ei Suomessa ole vuosikausiin erityisemmin kunnioitettu, monesti ihan päinvastoin.Uskon ainakin vanhemman yleisön todella nauttivan oikean epookin kauneudesta.
Maly-teatterin johtaja Juri Solominin ohjaus seurasi venäläisen Ostrovskin näytelmää, vuodelta 1871 kunnon klassikkona.
Tosin ohjaaja ohjelmistokirjassa vertaa Metsän "herkullisesti kuvattujen ihmisuhteiden taloudellisia ehtoja ja elämän lainalaisuuksia kuin suoraan omasta ajastamme oleviksi".
No tästä ajattomuudestahan juuri tuntee klassikon.Näytelmä on edelleen suosittu Venäjällä.
Entäs sitten näyttelijät-tunteeko heidät slaaveiksi, venäläisiksi.
Mielestäni monesta roolisuorituksesta puuttuivat nämä piirteet. Se mitä jäin kokonaisuutena kaipaamaan oli venäläisyyteen kaikissa vanhoissa muistoissani liittyvä tunteellisuus, sentimentaalisuus.
Ajoittain minua häiritsi suomalainen suoraviivaisuus, kun näytelmä nyt kuitenkin kuvaa farssimaisesti venäläismaailmaa ja siltä kannalta minä ainakin asetuin tarinaa ja sen esittäjiä mutkikkaine kiemuroineen seuraamaan.
No sitten on tietysti yksi täydellinen suoritus, jossa kaikki oli juuri kohdallaan. Lasse Pöysti on loistava Karp, vanha lakeija. Ajattelen, että sortalaisyntyisellä Pöystillä on varmasti myös oikeita mielikuvia vanhasta venäläismaailmasta taitonsa lisäksi.Yleisön suosikiksi Lasse Pöysti taas kerran nousi.
Tietysti ohjaajan taito näkyy ja sitä täydentää ulkonaisesti täysin aikakautensa mukainen Aleksei Trefilovin puvustus.
Kuitenkin täytyy todeta, että kaksi kiertävää, työtöntä "maaseutu"näyttelijää Arkadi, Esko Roine ja Gennadi, Asko Sarkola, vaikkeivät ehkä ole kovin slaavilaisia, pelaavat hienosti ja herkullisesti yhteen vuosien kokemuksellaan. Pertti Koivulan, Ivan huijaa ja komentaa poikaansa myös uskottavalla tyypittelytaidolla.
Jos alkupuolella joskus tuntuu kehittely hiukan hitaalta, niin intensiivisesti seuraa näytelmän toista puolta ratkaisuineen.
Kaikenkaikkiaan pidin esityksestä.
NISKAVUORI, Loviisan tarina, Hämeenlinnan kaupunginteatteri 10.11.2011
Tuttua Hella Wuolijoen Niskavuorta muokattuna useasta Niskavuori-näytelmästä Loviisan tarinaksi eli hänen näkökulmansa tarinaksi. Dramatisoinnin olivat tehneet Kaisa ja Matti Kuikkaniemi, tytär ja isä, joista jälkimmäinen ohjasi.
Ritva Oksasen hienoa tulkintaa on kiitetty ja kyllähän hän kehunsa ansaitsee. Näytelmä on ohjelmistossa jo toista vuotta.Myös nuori Loviisa, Liisa Peltonen oli hyvä niin alun vaiheissa kuin lopussa.
Näyttelijöitä oli lavalla paljon ja usein aika paikoilleen aseteltuna. Monet tyypit ovat jo mieleen iskostuneet ja monet tutut lauseet kuultiin lavalta.
Minua viehättivät taustafilminä vanhat, tutut kuvat heinänteosta ja muustakin vanhasta maalaistalon maisemasta. Näyttelijöistä voisi vielä mainita Juhania ja Aarnea esittäneen Turkka Mastomäen, joka oivasti kuvasi niskavuoren isäntien heikkouksia.
Esitys kesti 3 t. 15 minuuttia ja ehkäpä loppupuolen aika tasapaksuista kohtauksista olisi vaan voinut hiukan tinkiä. Mutta kaikkiaan kannatti käydä Hämeenlinnan teatterissa, hyvin kunnostetulla verkatehtaalla.
Kaikki suomen vanhat, lopettaneet tehtaat vaan kulttuurille tai nuorisolle.
Ritva Oksasen hienoa tulkintaa on kiitetty ja kyllähän hän kehunsa ansaitsee. Näytelmä on ohjelmistossa jo toista vuotta.Myös nuori Loviisa, Liisa Peltonen oli hyvä niin alun vaiheissa kuin lopussa.
Näyttelijöitä oli lavalla paljon ja usein aika paikoilleen aseteltuna. Monet tyypit ovat jo mieleen iskostuneet ja monet tutut lauseet kuultiin lavalta.
Minua viehättivät taustafilminä vanhat, tutut kuvat heinänteosta ja muustakin vanhasta maalaistalon maisemasta. Näyttelijöistä voisi vielä mainita Juhania ja Aarnea esittäneen Turkka Mastomäen, joka oivasti kuvasi niskavuoren isäntien heikkouksia.
Esitys kesti 3 t. 15 minuuttia ja ehkäpä loppupuolen aika tasapaksuista kohtauksista olisi vaan voinut hiukan tinkiä. Mutta kaikkiaan kannatti käydä Hämeenlinnan teatterissa, hyvin kunnostetulla verkatehtaalla.
Kaikki suomen vanhat, lopettaneet tehtaat vaan kulttuurille tai nuorisolle.
lauantai 5. marraskuuta 2011
LAINAHYÖHENISSÄ, Arena-teatteri, 2.11.2011
12. teatteriesitys/ syksy 2011
Täytyy tunnustaa, että alku oli hiukan hankala ja lopussa kiitos seisoi.
Esitys jotenkin kangerteli alussa, koska ehdin jo ajatella, että eihän tästä nyt tule mitään ja alkoi tuntua kyllästyttävältä teatterikauden teema homoista, transsuista ja sukupuoliongelmista. Minulle tämä oli jo kolmas asiaa koskeva näytelmä muutaman viikon sisällä.
Mutta hyvin jännästi esitys sai koko ajan lisää vauhtia.Yleisöä oli lähes täysi sali ja se innostui kovasti mukaan ja jälleen- iloinen tunnelma sai näyttelijätkin loistamaan.
Sinänsä kuuluisa näytelmä, joka on alkuaan ranskalainen 1970-luvulta, mutta myös kuuluisa Broadway-musikaaliversio ja menestyksellinen filmi tunnetaan lisäksi nimillä Zaza ja Hullujen häkki. Viimeeksi mainittu nimi viittaa Ranskan Rivieralla sijaitsevaan transsuyökerhoon, jonka omistaja Georges, Pertti Koivula joutuu ystävänsä, elämänkumppaninsa, kabareetähtensä Zazaan, Santeri Kinnusen kanssa melkoiseen sekamelskaiseen sotkuun. Neil Hardwickin ohjaaman musikaalin komediakäänteet kehittyvät nimenomaan jälkimmäisellä puoliskolla.
Mutta tanssijat,todella taitavat ja näyttäviin glitteriasuihin maskattuina vaikuttivat kyllä heti alusta alkaen ja jälleen on todettava, että näyttämöllä laulettiin hyvin.Iso orkesteri vauhditti esitystä kahdessa kerroksessalavan takaosassa.
Niinpä siis vauhdikkaan esityksen päättyessä, täytyi taas myöntää, että kannatti tulla katsomaan.
Musiikki eri muodoissa on myös selvästi vallannut teatterinäyttämöt.
Jo nyt haluaa näitä kolmea näytelmää vielä arvioida, niin Billy oli älykäs näytelmä ja hieno suoritus kaikkiaan. Homo omalla tavallaan valloittava ja tämä nyt sitten sitä glitteriä nautittavaksi.
Täytyy tunnustaa, että alku oli hiukan hankala ja lopussa kiitos seisoi.
Esitys jotenkin kangerteli alussa, koska ehdin jo ajatella, että eihän tästä nyt tule mitään ja alkoi tuntua kyllästyttävältä teatterikauden teema homoista, transsuista ja sukupuoliongelmista. Minulle tämä oli jo kolmas asiaa koskeva näytelmä muutaman viikon sisällä.
Mutta hyvin jännästi esitys sai koko ajan lisää vauhtia.Yleisöä oli lähes täysi sali ja se innostui kovasti mukaan ja jälleen- iloinen tunnelma sai näyttelijätkin loistamaan.
Sinänsä kuuluisa näytelmä, joka on alkuaan ranskalainen 1970-luvulta, mutta myös kuuluisa Broadway-musikaaliversio ja menestyksellinen filmi tunnetaan lisäksi nimillä Zaza ja Hullujen häkki. Viimeeksi mainittu nimi viittaa Ranskan Rivieralla sijaitsevaan transsuyökerhoon, jonka omistaja Georges, Pertti Koivula joutuu ystävänsä, elämänkumppaninsa, kabareetähtensä Zazaan, Santeri Kinnusen kanssa melkoiseen sekamelskaiseen sotkuun. Neil Hardwickin ohjaaman musikaalin komediakäänteet kehittyvät nimenomaan jälkimmäisellä puoliskolla.
Mutta tanssijat,todella taitavat ja näyttäviin glitteriasuihin maskattuina vaikuttivat kyllä heti alusta alkaen ja jälleen on todettava, että näyttämöllä laulettiin hyvin.Iso orkesteri vauhditti esitystä kahdessa kerroksessalavan takaosassa.
Niinpä siis vauhdikkaan esityksen päättyessä, täytyi taas myöntää, että kannatti tulla katsomaan.
Musiikki eri muodoissa on myös selvästi vallannut teatterinäyttämöt.
Jo nyt haluaa näitä kolmea näytelmää vielä arvioida, niin Billy oli älykäs näytelmä ja hieno suoritus kaikkiaan. Homo omalla tavallaan valloittava ja tämä nyt sitten sitä glitteriä nautittavaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)