13.12.2017 OLAUS PETRIN KIRKOSSA.
Kuoro lauloi nk. sekajärjestyksessä eli miehet ja naiset sekajärjestyksessä, ja sitä oli hauska kuunnella. Kirkko on melko pieni ja ilmeisesti ruotsinkielisten keskus. Hiski Walleniuksen urut soivat kirkkosalissa komeasti.
Ohjelma sujui kauniisti, alkuosassa Maasaloa, Hannikaista , Madetojaa jne. Keskivaiheilla kuoro antoi tilaa Sopraano Mia Heikkiselle, jonka innolla ja rakkaudella esittämiä joululauluja säesti pianolla ystävä Salla Karakorpi.
Kuoro palasi ja vuorossa oli lopuksi hauskoja, pieniä joululauluja. Muistoja toi mieleen Provencelainen sävelmä George Bizeltä, jossa kauan sitten kolmevuotiaan Markon piti olla yksi kuninkaista Maisa Krokforsin musiikkikoulussa, mutta häntä ujostutti niin, että pieni kuningaskokelas makasi vatsallaan lattialla valkoisessa froteepyyhkeessään eikä häntä saanut lavalle. Nyt onneksi sujui paremmin.
Oli myös mukavaa, että ohjelmasta ja kuorosta kerrottiin yleisölle.
Kuoro esitti vielä ylimääräisenä ja uudessa muodostelmassa kynttilät kädessä iki-ihanan Maa on niin kaunis-laulun "kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan".
Suomen laululla on ollut syksyllä paljon hienoa ohjelmaa. Kiitos aherruksesta Kuoronjohtaja Esko Kalliolle ja kaikille laulajille.
sunnuntai 17. joulukuuta 2017
torstai 14. joulukuuta 2017
MYRSKYLUODON MAIJA , Kaupunginteatteri
12.12.2017 Suurella Näyttämöllä.
Vieläkin olen vähän sekaisin suurannoksesta, joka eilen Kaupunginteatterissa tarjottiin. Myrskyluodon Maija aloitti elokuussa uuden kauden pari vuotta remonttisuljetussa teatterissa ja myös pitkäaikainen johtaja vaihtui Asko Sarkolasta Kari Arffmaniin.
Oliko musikaali hyvä vai ei, oliko Hesarin kriitikko Lauri Meri oikeassa teilatessaan esityksen.
Nyt siis omia vastauksia ja ne kuuluvat : kyllä ja ei.
Pitkän Ensimmäisen näytöksen jälkeen olo oli vähän tuolla ei-puolella. Miksi mukaan oli otettu niin paljon tapahtumia, jotain olisi voinut jättää pois ja tiivistäminen olisi auttanut. Ja myös se, että olisi selvemmin rakennettu kohokohtia ja sitten lisäksi muuten kuvattu tuota armottoman kovaa elämää ulkosaaristossa karuissa oloissa. Jälkimmäinen puolisko paransi kokonaisuutta.
Mutta missä oli meri? Valkoiset kuohut ja tanssivat ihmishahmot eivät oikein vakuuttaneet. Olisi todella voitu käyttää videotekniikkaa avuksi ja saada ihan oikeaa Ahvenanmaan saaristoa mukaan kuvaan. Dramatisoinnin, käsikirjoituksen oli tehnyt Seppo Parkkinen , ohjauksen puolestaan Kari Rentola.
Lasse Mårtensonin kanssa oli aloitettu neuvottelut musiikista jo keväällä 2014 Asko Sarkolan aloitteesta, säveltäjä suhtautui myönteisesti ja aiesopimus uudesta, kotimaisesta musikaalista allekirjoitettiin.
Näytelmässä oli hyviä elementtejä, joista ensimmäiseksi nousee aivan ihanasti laulanut lapsikuoro.
Toki Maija, Laura Alajääski teki suuren työn parinaan Janne, Aaro Wichman. Miten herttaisesti esitettiinkin parin ensimmäinen saapuminen Myrskyluodolle.
Kyse oli siis harvinaisesta suomalaisesta musikaalista. Tunnemme ja tiedämme, että musiikki oli kaunista, nimikkosävelmä suoraan sydämeen käyvä.
Orkesteri pauhasi hienosti ja kovaa siellä kannen alla, kapellimestari Eeva Kontu hiukan vilahteli orkesterimontun aukosta eli siis vaalea päälaki näkyi. Minua on aina harmittanut, ettei orkesteria näytetä, vaikka tässäkin asiassa voisi videotekniikka olla hyvin apuna.
Kapellimestari Eeva Kontu oli ollut alusta asti mukana rakentamassa musikaalia, kannattaa lukea hänen kirjoituksensa ohjelmasta. Musiikin sovituksen oli tehnyt Arttu Takalo ja laulujen sanat laati Maija Vilkkumaa.
Lavalla oli runsaasti väkeä, joista erottuivat Valborg, ruumiinpesijä ja kätilö ( Marjut Toivanen) sekä tarinankertojana Pelle Suutari ( Antti Timonen).Oli myös iso kuoro, saaristolaiset välillä tosi komeana koosteena. Kaupunginteatterin hyvät tanssijat esittivät sinisissä puvuissaan välillä kirkuvia lokkeja ja välillä Luonnon henkiä.
Entisajan maalaistuvan piirissä kuviteltiin asuvan paljon kodinhaltijoita, niin hyviä kuin pahojakin. Akateemikko Martti Haavio ( kummisetäni) on jo aikoinaan julkaissut teoksen näistä uskomuksista.
Pitäisi vähitellen vetää asiat yhteen.
Kyllä kannatti käydä katsomassa.
Monet ( kuten minäkin) muistavat vaikuttavan televisiosarjan , joka uusittiin äskettäin ( Åke Lindmanin työ, alkuaan vuodelta 1976, uusinta 2015). Sen voimakas muisto vähän latistaa Kaupunginteatterin esitystä. Odotukset olivat kovin korkealla.
Mutta toisaalta olemme saaneet uuden , suomalaisen musiikkinäytelmän, joka tulee säilymään ja siis säilyttämään palan suomalaista historiaa. Näin suurella esittäjäjoukolla sitä ei helposti tulla uudelleen esittämään. Kiitokset siis Kaupunginteatterille.
Alkuperäisimmät kiitokset ohjautuvat kirjailija Anni Blomqvistille, joka alkoi surussaan kirjoittaa elämästä saaristossa, senjälkeen kun hänen miehensä ja poikansa olivat traagisesti hukkuneet merelle. Hänen muistoistaan syntyi Myrskyluoto-sarja.
Lopuksi palaan teatterikritiikkiin ja puolestani kritisoin Hesarin kriitikkoa Lauri Merta, jolla on kummallinen tapa aloittaa kirjoituksensa kielteisillä näkemyksillä Eikö nyt joskus voi aloittaa , vaikka kehumalla kaunista musiikkia ja siitä sitten edetä havaittuihin puutteisiin. Sama koskee melkein kaikkia teatterikriitikoita, joiden taso Suomessa on kurja. Aina odotan uutta ja taitavaa kriitikkoa.
Vielä ja taas kerran kiitos Kaupunginteatterille mahtavasta, monipuolisesta käsiohjelmasta, joka ehdottomasti kannattaa ostaa- ja myös lukea. Siinä musikaalin monet tekijät kertovat omista osuuksistaan.
Vieläkin olen vähän sekaisin suurannoksesta, joka eilen Kaupunginteatterissa tarjottiin. Myrskyluodon Maija aloitti elokuussa uuden kauden pari vuotta remonttisuljetussa teatterissa ja myös pitkäaikainen johtaja vaihtui Asko Sarkolasta Kari Arffmaniin.
Oliko musikaali hyvä vai ei, oliko Hesarin kriitikko Lauri Meri oikeassa teilatessaan esityksen.
Nyt siis omia vastauksia ja ne kuuluvat : kyllä ja ei.
Pitkän Ensimmäisen näytöksen jälkeen olo oli vähän tuolla ei-puolella. Miksi mukaan oli otettu niin paljon tapahtumia, jotain olisi voinut jättää pois ja tiivistäminen olisi auttanut. Ja myös se, että olisi selvemmin rakennettu kohokohtia ja sitten lisäksi muuten kuvattu tuota armottoman kovaa elämää ulkosaaristossa karuissa oloissa. Jälkimmäinen puolisko paransi kokonaisuutta.
Mutta missä oli meri? Valkoiset kuohut ja tanssivat ihmishahmot eivät oikein vakuuttaneet. Olisi todella voitu käyttää videotekniikkaa avuksi ja saada ihan oikeaa Ahvenanmaan saaristoa mukaan kuvaan. Dramatisoinnin, käsikirjoituksen oli tehnyt Seppo Parkkinen , ohjauksen puolestaan Kari Rentola.
Lasse Mårtensonin kanssa oli aloitettu neuvottelut musiikista jo keväällä 2014 Asko Sarkolan aloitteesta, säveltäjä suhtautui myönteisesti ja aiesopimus uudesta, kotimaisesta musikaalista allekirjoitettiin.
Näytelmässä oli hyviä elementtejä, joista ensimmäiseksi nousee aivan ihanasti laulanut lapsikuoro.
Toki Maija, Laura Alajääski teki suuren työn parinaan Janne, Aaro Wichman. Miten herttaisesti esitettiinkin parin ensimmäinen saapuminen Myrskyluodolle.
Kyse oli siis harvinaisesta suomalaisesta musikaalista. Tunnemme ja tiedämme, että musiikki oli kaunista, nimikkosävelmä suoraan sydämeen käyvä.
Orkesteri pauhasi hienosti ja kovaa siellä kannen alla, kapellimestari Eeva Kontu hiukan vilahteli orkesterimontun aukosta eli siis vaalea päälaki näkyi. Minua on aina harmittanut, ettei orkesteria näytetä, vaikka tässäkin asiassa voisi videotekniikka olla hyvin apuna.
Kapellimestari Eeva Kontu oli ollut alusta asti mukana rakentamassa musikaalia, kannattaa lukea hänen kirjoituksensa ohjelmasta. Musiikin sovituksen oli tehnyt Arttu Takalo ja laulujen sanat laati Maija Vilkkumaa.
Lavalla oli runsaasti väkeä, joista erottuivat Valborg, ruumiinpesijä ja kätilö ( Marjut Toivanen) sekä tarinankertojana Pelle Suutari ( Antti Timonen).Oli myös iso kuoro, saaristolaiset välillä tosi komeana koosteena. Kaupunginteatterin hyvät tanssijat esittivät sinisissä puvuissaan välillä kirkuvia lokkeja ja välillä Luonnon henkiä.
Entisajan maalaistuvan piirissä kuviteltiin asuvan paljon kodinhaltijoita, niin hyviä kuin pahojakin. Akateemikko Martti Haavio ( kummisetäni) on jo aikoinaan julkaissut teoksen näistä uskomuksista.
Pitäisi vähitellen vetää asiat yhteen.
Kyllä kannatti käydä katsomassa.
Monet ( kuten minäkin) muistavat vaikuttavan televisiosarjan , joka uusittiin äskettäin ( Åke Lindmanin työ, alkuaan vuodelta 1976, uusinta 2015). Sen voimakas muisto vähän latistaa Kaupunginteatterin esitystä. Odotukset olivat kovin korkealla.
Mutta toisaalta olemme saaneet uuden , suomalaisen musiikkinäytelmän, joka tulee säilymään ja siis säilyttämään palan suomalaista historiaa. Näin suurella esittäjäjoukolla sitä ei helposti tulla uudelleen esittämään. Kiitokset siis Kaupunginteatterille.
Alkuperäisimmät kiitokset ohjautuvat kirjailija Anni Blomqvistille, joka alkoi surussaan kirjoittaa elämästä saaristossa, senjälkeen kun hänen miehensä ja poikansa olivat traagisesti hukkuneet merelle. Hänen muistoistaan syntyi Myrskyluoto-sarja.
Lopuksi palaan teatterikritiikkiin ja puolestani kritisoin Hesarin kriitikkoa Lauri Merta, jolla on kummallinen tapa aloittaa kirjoituksensa kielteisillä näkemyksillä Eikö nyt joskus voi aloittaa , vaikka kehumalla kaunista musiikkia ja siitä sitten edetä havaittuihin puutteisiin. Sama koskee melkein kaikkia teatterikriitikoita, joiden taso Suomessa on kurja. Aina odotan uutta ja taitavaa kriitikkoa.
Vielä ja taas kerran kiitos Kaupunginteatterille mahtavasta, monipuolisesta käsiohjelmasta, joka ehdottomasti kannattaa ostaa- ja myös lukea. Siinä musikaalin monet tekijät kertovat omista osuuksistaan.
keskiviikko 13. joulukuuta 2017
JOULUILOA MUSIIKKITALOSSA 10.12.2017
Nyt on joulukuisessa Helsingissä tarjolla useita konsertteja joka illaksi ja jokaisen makuun
Kaikki ovat harjoitelleet syksyn päätökseksi oman ohjelmansa tarjolle.
Vauhdikasta oli meno Joulukonsertissa Musiikkitalolla sunnuntaina 10.12 "Tulkoon Joulu" -konsertissa. Neljän hyvän laulajasolistin lisäksi musiikista vastasi tosi vauhdikkaasti Jukka Nykänen flyygelin takana ja yhdeksän aivan erinomaista muusikkoa eri instrumentteineen.
Waltteri Torikka, joka oli vaihdokasnimi lauloi suunnattoman kauniisti mm. Varpusen Jouluaamuna ja monta muutakin. Oli mukava kuulla häntä. Pentti Hietanen oli varsin rutinoitu esittäjä ja vauhdikkaat sopraanot olivat Johanna Försti ja Maria Lund, joista jälkimmäisellä on myös selviä komediennen lahjoja.
Pitkässä konsertissa tarjottiin myös ihanaa silmänruokaa, kun muotisuunnittelija Jukka Rintala oli pukenut esiintyjänaiset loisteliaisiiin iltapukuihin, joita vielä välillä vaihdettiinkin.
Kaikki ovat harjoitelleet syksyn päätökseksi oman ohjelmansa tarjolle.
Vauhdikasta oli meno Joulukonsertissa Musiikkitalolla sunnuntaina 10.12 "Tulkoon Joulu" -konsertissa. Neljän hyvän laulajasolistin lisäksi musiikista vastasi tosi vauhdikkaasti Jukka Nykänen flyygelin takana ja yhdeksän aivan erinomaista muusikkoa eri instrumentteineen.
Waltteri Torikka, joka oli vaihdokasnimi lauloi suunnattoman kauniisti mm. Varpusen Jouluaamuna ja monta muutakin. Oli mukava kuulla häntä. Pentti Hietanen oli varsin rutinoitu esittäjä ja vauhdikkaat sopraanot olivat Johanna Försti ja Maria Lund, joista jälkimmäisellä on myös selviä komediennen lahjoja.
Pitkässä konsertissa tarjottiin myös ihanaa silmänruokaa, kun muotisuunnittelija Jukka Rintala oli pukenut esiintyjänaiset loisteliaisiiin iltapukuihin, joita vielä välillä vaihdettiinkin.
tiistai 5. joulukuuta 2017
PUTOAMISEN TAITO , TEATTERI JURKKA 2.12.2017
JURKASSA, pienessä kruununhakalaisessa huoneteatterissa on usein nautittu uskomattoman tunteikkaista esityksistä, niin tälläkin kertaa.
Ikääntynyt äiti, entinen seurapiirikaunotar Big Edie Beale ( Ella Pyhältö ) ja hänen tyttärensä kabareeurasta edelleen haaveileva Little Edie Beale ( Emmi Pesonen) asuvat enää yhtä, erittäin sekaista huonetta merenrantakartanossaan Grey Gardensissa. Muut 27 huonetta ovat pesukarhujen ja merilintujen valtaamia.
Dekadenssin huikea tarina pohjautuu tositapahtumiin, erakoituviin naisiin, joilla kuitenkin on keskinäinen voimakas elämä, näin ainakin teatterissa esitettäväksi. Molemmat taitavat näyttelijät pitävät tilanteet hienosti hallussaan.
Grey gardens ( 1975) on dokumenttielokuva , josta on tehty myös vuonna 2009 elokuva ja Broadway-näytelmä. Erikoisen lisän tarinaan tuo se, että Bealet ovat Jacqueline Kennedy Onassiksen lähisukulaisia ja Ella Pyhältö tekee myös esityksessä pienen roolin huippurikkaana, muodikkaana kuuluisuutena, joka yrittää auttaa tätiään ja serkkuaan.
Jurkan näytelmä on ruotsalaisen Sara Stridsbergin kirjoittama ja on ensiesitys Suomessa.
Hyvin saavat kaksi näytelmän naista kuvattua keskinäisen voimakkaan suhteensa. Tottakai tarinassa on tragiikkaa, mutta naiset saavat puheeseensa ja suhteeseensa runsaasti komiikkaa, niin että enemmänkin liikutaan hauskuttelun puolella ja ihmetellään naisten värikkäitä edesottamuksia. Ohjaaja on Sakari Kirjavainen.
Vanhan äidin suuret muistot ja asunnon uskomaton sekaisuus luovat yhdessä koko ajan kummallisen ristiriidan. Nuorempi Edie on komea ja löytää sekamelskasta itselleen jatkuvasti erilaisia näyttäviä asuja ja varsin vaikuttavia hattuluomuksia. Lavastus ja pukusuunnittelu on Heidi Tsokkisen.
Surulliseksi tarina muuttuu, kun nuorempi Beale muistelee, miten äiti otti 12-vuotiaan tyttärensä pois koulusta ja kotona sitten vain tanssittiin ja pidettiin hauskaa yhdessä. Mutta enempää ei tätä tragediaa käsitellä, vaan huikeasti taas hullutellaan.
Tässä kaikessa taitavat näyttelijät onnistuvat loistavasti.
Ikääntynyt äiti, entinen seurapiirikaunotar Big Edie Beale ( Ella Pyhältö ) ja hänen tyttärensä kabareeurasta edelleen haaveileva Little Edie Beale ( Emmi Pesonen) asuvat enää yhtä, erittäin sekaista huonetta merenrantakartanossaan Grey Gardensissa. Muut 27 huonetta ovat pesukarhujen ja merilintujen valtaamia.
Dekadenssin huikea tarina pohjautuu tositapahtumiin, erakoituviin naisiin, joilla kuitenkin on keskinäinen voimakas elämä, näin ainakin teatterissa esitettäväksi. Molemmat taitavat näyttelijät pitävät tilanteet hienosti hallussaan.
Grey gardens ( 1975) on dokumenttielokuva , josta on tehty myös vuonna 2009 elokuva ja Broadway-näytelmä. Erikoisen lisän tarinaan tuo se, että Bealet ovat Jacqueline Kennedy Onassiksen lähisukulaisia ja Ella Pyhältö tekee myös esityksessä pienen roolin huippurikkaana, muodikkaana kuuluisuutena, joka yrittää auttaa tätiään ja serkkuaan.
Jurkan näytelmä on ruotsalaisen Sara Stridsbergin kirjoittama ja on ensiesitys Suomessa.
Hyvin saavat kaksi näytelmän naista kuvattua keskinäisen voimakkaan suhteensa. Tottakai tarinassa on tragiikkaa, mutta naiset saavat puheeseensa ja suhteeseensa runsaasti komiikkaa, niin että enemmänkin liikutaan hauskuttelun puolella ja ihmetellään naisten värikkäitä edesottamuksia. Ohjaaja on Sakari Kirjavainen.
Vanhan äidin suuret muistot ja asunnon uskomaton sekaisuus luovat yhdessä koko ajan kummallisen ristiriidan. Nuorempi Edie on komea ja löytää sekamelskasta itselleen jatkuvasti erilaisia näyttäviä asuja ja varsin vaikuttavia hattuluomuksia. Lavastus ja pukusuunnittelu on Heidi Tsokkisen.
Surulliseksi tarina muuttuu, kun nuorempi Beale muistelee, miten äiti otti 12-vuotiaan tyttärensä pois koulusta ja kotona sitten vain tanssittiin ja pidettiin hauskaa yhdessä. Mutta enempää ei tätä tragediaa käsitellä, vaan huikeasti taas hullutellaan.
Tässä kaikessa taitavat näyttelijät onnistuvat loistavasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)