KAUPUNKIKETUT ( engl. Tusk Tusk) joutuivat koville pienessä teatteritilassa. Näyttelijät selvisivät hyvin kovasta perhedraamasta, murrosikäisten lasten odottaessa hylättyinä turhaan äitiään.
Anna Paavilainen teki huikean roolin 14-vuotiaana Maggiena myös fyysisesti riehuessaan näyttämöllä ( tuli mieleen vuoden takainen Viidakkokirjan pääosa) ja myös henkisesti kypsempänä ja ymmärtävämpänä kuin vuotta vanhempi isoveli Eliot- Antti Holma, joka oli kuitenkin päättänyt pitää sisaruslauman yhdessä.
Pikkuveli Finnin , jälkeenjäänneessä pikkulapsi hahmossa voi lähinnä ihailla 7-vuotiaan näyttelemistä erilaisin liikkein, roolissa Tuomas Kiiliäinen.
Muut neljä näyttelijää olivat pienemmissä rooleissa.
Englantilainen kirjailija , Polly Stenham on itse vasta 23-vuotias ja tämä oli jo hänen toinen menestysnäytelmänsä.
Ohjaajana oli Minna Nurmelin.
Kyllä alkupuolella tuntui , että näytelmä jonkin verran laahasi esityksenä. Osasyynä varmaan oli taas pituus, 2 tuntia 25 minuuttia, joka merkitsi samalla myös kovaa työtä pienen Omapohjan näyttelijöille.
Varmaan myös kovaa työtä näyttämön sekasotkun rakentamisessa, kun Omapohjassa pyörii tällä hetkellä kolme eri näytelmää.
Tänään ajattelen , että Kaupunkiketut kannatti nähdä ja ihailla näyttelojöiden taitoa.
perjantai 1. lokakuuta 2010
perjantai 24. syyskuuta 2010
Euroopan taivaan alla, Ryhmäteatteri
Euroopan taivaan alla , Ryhmis, Helsinginkatu 23.9
Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä.
Samaa hyvää vauhtia oli esityksessä, joka oli jatkoa Helsingin taivaan alla-näytelmälle ja myös Päällystakin vauhdille ja pienen ihmisen puolustamiselle.
Maahanmuutajien toiveita, köyhyyttä ja kurjuutta tuotiin asiaselostuksien ohella esiin kuvaelmilla ja kolmella screenillä, videokuvauksella ja huikean vauhdikkailla näyttelijäsuorituksilla. Kaikki sitsemän näyttelijää tekivät tosissaan muuntumistöitä esim Robin Svarströmillä oli 21 eri roolia. Peruukkeja ja vaatteita vaihdettiin ilmiömäisellä vauhdilla.
Taneli Mäkelä, Laura Birn, Taisto Oksanen, Minna Suuronen, Annika Poijärvi ja pääosan romanialaista, kurjaa onnenetsijää esittänyt Valtteri Simonen olivat mainioita.
Monien eri kielien hauska matkiminen oli myös ihailtavan taidokasta.Voisi kuvitella , että näyttelijöillä on ollut hauskaa harjoituksissaan.
Tekijät osaavat nyt tälläiset ajantasa-näytelmät ja videokuvaajat ovat olennainen osa näyttämön esitystä.Paljon käytettiin myös suuria lähikuvia.
Välillä tummansinipukuiset Eu-virkailijat kertoivat faktoja ja välillä elettiin roskalaatikoissa. Eri maiden katuväkivaltatyyppejä oli mukana ja potkimista ja väkivaltaa riitti.
Yleisössä oli suuri joukko aika nuoria peruskoululaisia, jotka meinasivat pakahtua nauruun, kun tultiin Kontulan ostarille.ja kyllä Karhu ja Kettu esittivät huikeasti suomalaisia pummeja.
Nuoriso ilmiselvästi piti näytelmästä ja varmaan kovaääninen hevi-musiikkikin puhutteli heitä. Meteliin oli kyllä ensin tottuminen.
Pidin satiirista ja parodiasta. Välillä oli aika huikeita ylilyöntejä, mutta sellaistahan nykyään on lähes kaikkialla.
Nykysuomalaiselämän ankeita puolia esitettiin loistavasti, nauraa sai.
Mielenkiintoista on tämä isojenkin ongelmien esittäminen satiirisin komedian keinoin.Aika lähellä oltiin TV:n sketsejä, mutta olihan tämä kuitenkin elävää teatteria.
Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä.
Samaa hyvää vauhtia oli esityksessä, joka oli jatkoa Helsingin taivaan alla-näytelmälle ja myös Päällystakin vauhdille ja pienen ihmisen puolustamiselle.
Maahanmuutajien toiveita, köyhyyttä ja kurjuutta tuotiin asiaselostuksien ohella esiin kuvaelmilla ja kolmella screenillä, videokuvauksella ja huikean vauhdikkailla näyttelijäsuorituksilla. Kaikki sitsemän näyttelijää tekivät tosissaan muuntumistöitä esim Robin Svarströmillä oli 21 eri roolia. Peruukkeja ja vaatteita vaihdettiin ilmiömäisellä vauhdilla.
Taneli Mäkelä, Laura Birn, Taisto Oksanen, Minna Suuronen, Annika Poijärvi ja pääosan romanialaista, kurjaa onnenetsijää esittänyt Valtteri Simonen olivat mainioita.
Monien eri kielien hauska matkiminen oli myös ihailtavan taidokasta.Voisi kuvitella , että näyttelijöillä on ollut hauskaa harjoituksissaan.
Tekijät osaavat nyt tälläiset ajantasa-näytelmät ja videokuvaajat ovat olennainen osa näyttämön esitystä.Paljon käytettiin myös suuria lähikuvia.
Välillä tummansinipukuiset Eu-virkailijat kertoivat faktoja ja välillä elettiin roskalaatikoissa. Eri maiden katuväkivaltatyyppejä oli mukana ja potkimista ja väkivaltaa riitti.
Yleisössä oli suuri joukko aika nuoria peruskoululaisia, jotka meinasivat pakahtua nauruun, kun tultiin Kontulan ostarille.ja kyllä Karhu ja Kettu esittivät huikeasti suomalaisia pummeja.
Nuoriso ilmiselvästi piti näytelmästä ja varmaan kovaääninen hevi-musiikkikin puhutteli heitä. Meteliin oli kyllä ensin tottuminen.
Pidin satiirista ja parodiasta. Välillä oli aika huikeita ylilyöntejä, mutta sellaistahan nykyään on lähes kaikkialla.
Nykysuomalaiselämän ankeita puolia esitettiin loistavasti, nauraa sai.
Mielenkiintoista on tämä isojenkin ongelmien esittäminen satiirisin komedian keinoin.Aika lähellä oltiin TV:n sketsejä, mutta olihan tämä kuitenkin elävää teatteria.
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
ODOTUS,Kom-teatteri 3.9.2010
Pidin kovasti paljon Komin viime kauden suositusta esityksestä. Marja Packalen ja Pirkko Saisio tarjosivat herkkuhetken oivallista ja nautittavaa näyttelijäntyötä. Kaikki sujui loistavasti, myös todella selvästi kahden näyttelijän yhteispeli.Packalen on aina näytellyt hyvin.
Hiukan pelkäsin ehkä raskaita muistoja, mutta työväenlaulutkin esitettiin tosi komeasti.Eikä mitään jankattu. Ohjauksesta vastasi Heini Junkkaala(Kristuksen morsiamen kirjoittaja )hyvin ja on aivan ilmeisesti lupaava nuori teatterintekijä. Lavastus ja puvustus takkiriveineen sopivat ja pienten tai vanhojen takkien kanssa näytteleminen toimi hauskasti.
Osittain innostukseeni saattoi vaikuttaa, että lähdin koko teatteriin vähän improvisoiden eivätkä siis pitkät odotukset kehittäneet paineita.
Kävelin hyväntuulisena kympin ratikkapysäkille.
Hiukan pelkäsin ehkä raskaita muistoja, mutta työväenlaulutkin esitettiin tosi komeasti.Eikä mitään jankattu. Ohjauksesta vastasi Heini Junkkaala(Kristuksen morsiamen kirjoittaja )hyvin ja on aivan ilmeisesti lupaava nuori teatterintekijä. Lavastus ja puvustus takkiriveineen sopivat ja pienten tai vanhojen takkien kanssa näytteleminen toimi hauskasti.
Osittain innostukseeni saattoi vaikuttaa, että lähdin koko teatteriin vähän improvisoiden eivätkä siis pitkät odotukset kehittäneet paineita.
Kävelin hyväntuulisena kympin ratikkapysäkille.
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
PETRA VON KANTIN KATKERAT KYYNELEET,Willensauna 22.5.201o
Kirjoitettu 23.5.2010
Kannatti mennä katsomaan Fassbinderin 1970-luvun klassikko, vaikka esitykseen menoni siirtyi kaksi kertaa.
Kuusi naisnäyttelijää lavalla ja tyylikäs suoritus.Kristiina Haltun Petra kävi aikamoisen tunnemyrskyn vaiheet taidokkaasti. Takaani kuului kommentti "kuin noita-akka " ja viha ja pettymys sai hänet todella kiehumaan.Nuori pintaliitäjä ja suhteen hyväksikäyttäjä Johanna Kokko selvitti myös hömpsänroolinsa hyvin. Mainio oli Marjaana Maijalan uskollinen sihteeri ja altis palvelija, joka oli mukana lähes koko ajan sanomatta sanaakaan ja silti ilmeillä ja eleillä toimivana. Katariina Kaituen tyylikäs, käärmemäinen ystävätär oli myös teennäisyydessään uskottava roolisuoritus.
Elli Castrenin hassahtava hippipukuinen äiti esiintyi vain aivan lopussa eikä paljoa kauemmin ollut mukana Ulla Raition naiivi koulutyttö-tytär, joka joutui lopussa kestämään äitinsä vihan ja pettymyksen tunteet.
Näitä kuuden naisen ihmissuhdesoppaa ohjasi mies eli Antti Einari Halonen ja samoin oli tyylikkään ja visuaalisesti nautittavan lavastuksen ja puvustuksen takana mies eli Ralf Forsström.
Yksinäytöksinen esitys kesti vain 1 tunnin ja 40 minuuttia ja se todella hyvin riitti kokonaisuudeksi.
Näin siis viikon sisällä kolme varsin erilaista naisen asemaa käsittelevää teatteriesitystä.
Kannatti mennä katsomaan Fassbinderin 1970-luvun klassikko, vaikka esitykseen menoni siirtyi kaksi kertaa.
Kuusi naisnäyttelijää lavalla ja tyylikäs suoritus.Kristiina Haltun Petra kävi aikamoisen tunnemyrskyn vaiheet taidokkaasti. Takaani kuului kommentti "kuin noita-akka " ja viha ja pettymys sai hänet todella kiehumaan.Nuori pintaliitäjä ja suhteen hyväksikäyttäjä Johanna Kokko selvitti myös hömpsänroolinsa hyvin. Mainio oli Marjaana Maijalan uskollinen sihteeri ja altis palvelija, joka oli mukana lähes koko ajan sanomatta sanaakaan ja silti ilmeillä ja eleillä toimivana. Katariina Kaituen tyylikäs, käärmemäinen ystävätär oli myös teennäisyydessään uskottava roolisuoritus.
Elli Castrenin hassahtava hippipukuinen äiti esiintyi vain aivan lopussa eikä paljoa kauemmin ollut mukana Ulla Raition naiivi koulutyttö-tytär, joka joutui lopussa kestämään äitinsä vihan ja pettymyksen tunteet.
Näitä kuuden naisen ihmissuhdesoppaa ohjasi mies eli Antti Einari Halonen ja samoin oli tyylikkään ja visuaalisesti nautittavan lavastuksen ja puvustuksen takana mies eli Ralf Forsström.
Yksinäytöksinen esitys kesti vain 1 tunnin ja 40 minuuttia ja se todella hyvin riitti kokonaisuudeksi.
Näin siis viikon sisällä kolme varsin erilaista naisen asemaa käsittelevää teatteriesitystä.
torstai 20. toukokuuta 2010
AMIJIMA 19.5.2010 , Omapohja toisen kerran
Kirjoitettu 20.5
Harvemmin olen samaa näytelmää katsonut kahdesti saman näytäntökauden kuluessa.
Ensimmäinen havaintoni oli , että tammikuinen esitys, joka positiivisesti yllätti minut tuntui suomalaisessa talvessa värikylläisemmältä kuin nyt ihanan kevätsään kukoistuksessa.
Ei silti kauniit puvut ja runsaat peruukit näyttivät nytkin ihan hyviltä. Ehkä alkupuolen meluisuus tuntui nyt sekaisemmalta ja lopun visuaalinen kauneus nyt taas korostui. Koreografia toimi erinomaisesti.
Katselin siis teattereissa peräkkäisinä iltoina naisen hyvin alistettua asemaa,vaikka tämä vanhan japanilainen kuvio oli tietysti kaikin tavoin kulttuurisesti vieraampi. Mutta aika kurjaa oli vaimon täydellinen nöyrtyminen ja geishatytön taipuminen kohtaloonsa vaikkakin kaukana 1700-luvun maailmassa. Ja totaalista oli keskitysleirin naisten väkivaltainen alistaminen Q:n näytelmässä edellisenä iltana.
Amijiman näyttelijät osoittivat taas kerran Kansallisen hyvää taitoa, oli välillä vaikea muistaa näitä näyttelijöitä suomalaisiksi, niin hyvin he van nhoissa japanilaisrooleissaan ja kuvioissaan toimivat.
Harvemmin olen samaa näytelmää katsonut kahdesti saman näytäntökauden kuluessa.
Ensimmäinen havaintoni oli , että tammikuinen esitys, joka positiivisesti yllätti minut tuntui suomalaisessa talvessa värikylläisemmältä kuin nyt ihanan kevätsään kukoistuksessa.
Ei silti kauniit puvut ja runsaat peruukit näyttivät nytkin ihan hyviltä. Ehkä alkupuolen meluisuus tuntui nyt sekaisemmalta ja lopun visuaalinen kauneus nyt taas korostui. Koreografia toimi erinomaisesti.
Katselin siis teattereissa peräkkäisinä iltoina naisen hyvin alistettua asemaa,vaikka tämä vanhan japanilainen kuvio oli tietysti kaikin tavoin kulttuurisesti vieraampi. Mutta aika kurjaa oli vaimon täydellinen nöyrtyminen ja geishatytön taipuminen kohtaloonsa vaikkakin kaukana 1700-luvun maailmassa. Ja totaalista oli keskitysleirin naisten väkivaltainen alistaminen Q:n näytelmässä edellisenä iltana.
Amijiman näyttelijät osoittivat taas kerran Kansallisen hyvää taitoa, oli välillä vaikea muistaa näitä näyttelijöitä suomalaisiksi, niin hyvin he van nhoissa japanilaisrooleissaan ja kuvioissaan toimivat.
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
AIVAN KUIN MINUA EI OLISI,Q-teatteri, 18.5.2010
Kirjoitettu 19.5.2010.
Olipa hyvä, että ehdin katsoa Q:n vahvan esityksen.Slavenka Drakulicin romaanin pohjalta Antti Hietala oli hyvin dramatisoinut ja hyvin ohjannut Bosnian sodan väkivallasta alistettujen, keskitysleirille joutuneiden naisten tarinan. Hyvä ja tarpeellinen asia esitettaväksi ja muistutettavaksi ihmisen kauhukokemuksista.
Elena Leeve esitti loistavasti opettajaa, joka tarinansa keskitysleirillä kertoi.
Hannu-Pekka Björkman viidessä väkivallan käyttäjän, kapteeninkin roolissa teki hienoa työtä,koko ajan.
Jussi Nikkilä taiteili peräti kahdeksassa roolissa mm näytelmäkirjailijana ja surkeana, häväistynä vartijapoikana, jopa Naistenhuoneen naisvanginkin kovassa, katkerassa roolissa ja vielä Lotta Lehtikari viidessä eri taitoroolissa, lisäksi mukana oli kaksi nuorta naista. Kaikki näyttelijät onnistuivat.
Väkivalta oli läsnä, mutta onneksi sillä ei lainkaan mässäilty vaan kohtaukset esitettiin " maltillisesti ", silti täynnä sodanajan järjettömyyttä, mutta niin että näytelmä oli hyvin seurattavissa ja katsottavissa. Ohjaajan hienoa ammattityötä!
Vertaisin- ,sijoittaisin samaan sarjaan Puhdistuksen kanssa tai saman, Q- teatterin loistavan syyllisyysteemoitetun Hitlerin kellonsoittajan kanssa.
Siis kovin tarpeellisia muistutuksia meille ihmisille sodanajan järjettömyydestä aivan lähihistoriasta ja ihmisen petomaisuudesta.Ja siitä mitä tietysti tapahtuu tänäänkin maailmalla sekasorrossa.
Hieno, vahva esitys !
Olipa hyvä, että ehdin katsoa Q:n vahvan esityksen.Slavenka Drakulicin romaanin pohjalta Antti Hietala oli hyvin dramatisoinut ja hyvin ohjannut Bosnian sodan väkivallasta alistettujen, keskitysleirille joutuneiden naisten tarinan. Hyvä ja tarpeellinen asia esitettaväksi ja muistutettavaksi ihmisen kauhukokemuksista.
Elena Leeve esitti loistavasti opettajaa, joka tarinansa keskitysleirillä kertoi.
Hannu-Pekka Björkman viidessä väkivallan käyttäjän, kapteeninkin roolissa teki hienoa työtä,koko ajan.
Jussi Nikkilä taiteili peräti kahdeksassa roolissa mm näytelmäkirjailijana ja surkeana, häväistynä vartijapoikana, jopa Naistenhuoneen naisvanginkin kovassa, katkerassa roolissa ja vielä Lotta Lehtikari viidessä eri taitoroolissa, lisäksi mukana oli kaksi nuorta naista. Kaikki näyttelijät onnistuivat.
Väkivalta oli läsnä, mutta onneksi sillä ei lainkaan mässäilty vaan kohtaukset esitettiin " maltillisesti ", silti täynnä sodanajan järjettömyyttä, mutta niin että näytelmä oli hyvin seurattavissa ja katsottavissa. Ohjaajan hienoa ammattityötä!
Vertaisin- ,sijoittaisin samaan sarjaan Puhdistuksen kanssa tai saman, Q- teatterin loistavan syyllisyysteemoitetun Hitlerin kellonsoittajan kanssa.
Siis kovin tarpeellisia muistutuksia meille ihmisille sodanajan järjettömyydestä aivan lähihistoriasta ja ihmisen petomaisuudesta.Ja siitä mitä tietysti tapahtuu tänäänkin maailmalla sekasorrossa.
Hieno, vahva esitys !
lauantai 15. toukokuuta 2010
VAIMONI ON TOISTA MAATA, Lilla Teatern 14.5.2010
Kirjoitettu 15.5.2010.
Lillanin HEMMAFESTEN nyt suomennettuna ja alunperin ranskalaisen Gilles Dyrekin menestyskomedia Pariisista vuodelta 2003 oli aivan mainio, hauska ja kepeä esitys.
Ohjaaja Arn-Henrik Blomqvist ja neljä taitavaa näyttelijää onnistuivat taidolla yksinäytöksisessä komediassa. Oli hauskaa !
"Hunajainen" isäntäpari Helena Vierikko ja Sampo Sarkola ja varsinkin mainiosti näyttelevä vierailijapariskunta Jonna Järnefelt ja Kari-Pekka Toivonen saivat asiat todella solmuun ja sotkuun ja naurattivat yleisöä.
Ajattelen, että tälläinen "salonkikomedia " ei ole supisuomalaiselle helppoa ja toimivaa, mutta istuu hyvin Lillanin suomenruotsalaiseen perinteeseen. Teksti oli toki ihan hyvin sovellettu suomalaiseen nuorenparin olohuoneeseen.
Erinomaista oli myös, ettei näytelmää turhaan pituudella venytetty, vaan se toimi koko ajan. Uskoisin, että komedia menestyy suomenkielisenä versiona ensi syksynä. Hauskaa nähdä välillä tälläistä kepeää iloittelua.
Lillanin HEMMAFESTEN nyt suomennettuna ja alunperin ranskalaisen Gilles Dyrekin menestyskomedia Pariisista vuodelta 2003 oli aivan mainio, hauska ja kepeä esitys.
Ohjaaja Arn-Henrik Blomqvist ja neljä taitavaa näyttelijää onnistuivat taidolla yksinäytöksisessä komediassa. Oli hauskaa !
"Hunajainen" isäntäpari Helena Vierikko ja Sampo Sarkola ja varsinkin mainiosti näyttelevä vierailijapariskunta Jonna Järnefelt ja Kari-Pekka Toivonen saivat asiat todella solmuun ja sotkuun ja naurattivat yleisöä.
Ajattelen, että tälläinen "salonkikomedia " ei ole supisuomalaiselle helppoa ja toimivaa, mutta istuu hyvin Lillanin suomenruotsalaiseen perinteeseen. Teksti oli toki ihan hyvin sovellettu suomalaiseen nuorenparin olohuoneeseen.
Erinomaista oli myös, ettei näytelmää turhaan pituudella venytetty, vaan se toimi koko ajan. Uskoisin, että komedia menestyy suomenkielisenä versiona ensi syksynä. Hauskaa nähdä välillä tälläistä kepeää iloittelua.
VAIMONI ON TOISTA MAATA, Lilla Teatern 14.5.2010
Lillanin suomennettu Hemmafesten, alunperin ranskalaisen Gilles Dyrekin menestyskomedia vuodelta 2003 Pariisista oli aivan mainion kepeä ja onnistunut näytelmäesitys. Ohjaaja Arn-Henrik Blomqvist ja neljä taitavaa näyttelijää saivat yksinäytöksisen hassuttelun todella toimimaan. Oli hauskaa.
Sekä "hunajainen " isäntäpari Helena Vierikko ja Sampo Sarkola että varsinkin vierailevaa pariskuntaa esittävät mainiot Jonna Järnefelt ja Kari-Pekka Toivonen onnistuivat tilanteissa, jotka menivät yhä enemmän solmuun ja sotkuun ja naurattivat hyvin teatteriyleisöä.
Ajattelen, että tälläinen kepeä iloittelu ei ole supisuomalaisten leipälaji mutta onnistuu hyvin suomenruotsalaiseen Lillanin perinne- tyyliin. Näyttelijät taisivat hiukan muuttua verrattuna Hemmafesteniin.
Välillä tälläinen komedia maistuu, se ei todellakaan ollut turhaan pituudella venytetty ja uskoisin, että suomenkielinen versio menestyy hyvin ensi syksynä.
Sekä "hunajainen " isäntäpari Helena Vierikko ja Sampo Sarkola että varsinkin vierailevaa pariskuntaa esittävät mainiot Jonna Järnefelt ja Kari-Pekka Toivonen onnistuivat tilanteissa, jotka menivät yhä enemmän solmuun ja sotkuun ja naurattivat hyvin teatteriyleisöä.
Ajattelen, että tälläinen kepeä iloittelu ei ole supisuomalaisten leipälaji mutta onnistuu hyvin suomenruotsalaiseen Lillanin perinne- tyyliin. Näyttelijät taisivat hiukan muuttua verrattuna Hemmafesteniin.
Välillä tälläinen komedia maistuu, se ei todellakaan ollut turhaan pituudella venytetty ja uskoisin, että suomenkielinen versio menestyy hyvin ensi syksynä.
lauantai 8. toukokuuta 2010
Galilein elämä, Kansallisteatteri Pieni 7.5.2010
Brechtin voimakastekstinen näytelmä tuo ensimmäiseksi mieleeni Lasse Pöystin hienon, upean, unohtumattoman tulkinnan Galileona ( ohj. Ralph Långbacka ) Helsingin Kaupunginteatterin suurelta lavalta vuodelta 1987. Siis se nyt syrjään,(en muista oliko kyse kirjailijan tästä samasta versiosta vai aiemmasta),mutta nyt katsotaan Katariina Lahden uutta ohjausta Kansallisteatterissa.
Kaikki nykyteatterin uudet lisuke-elementit ovat näkyvissä: keventäminen, modernisoiminen, tyylien sotkeminen ja uusi musiikki. Niin ja komeat tähtitaivaan projisoinnit seinille ( Jenni Valovirta )-ne olivat mielestäni hyviä.Samoin lavastuksen( Katri Rentto )suuri observatoriota ja muutakin markkeeraava, lavan täyttävä metalliympyrä. Lavastuksen rakentajilla alkaa olla aika työ, kun Suurelle näyttämölle samana iltana meni jättimäinen kermakakku Ihmisvihaajalle. Ja näyttelijöiden ketteryyden tietenkin tulee vain lisääntyä niillä juostessa ja liukuliikkeissä.
Pidin kuitenkin tästä vaikuttavasta näyttämöhäkkyrästä.
Mutta minun oli kyllä aluksi vaikea niellä kaikkia ohjaajan keventämis- tai mitä lie satiirisia ilveilytemppuja. Eli alkaa olla tavanomaista, että hyvin vähäpukeisia, modernisti puettuja nuoria on kosiskeltavana lavalla. Nyt tämän roolin sai erikoisesti Galilein tytär, enkä pitänyt Emilia Sinisalon raisusta, vähäpukeisesta keikkumisroolista.Oikea historiallinen tytär kai muuten kasvoi luostarissa, mutta sehän on kovin vanhanaikaista.
Hyviä, taitavia näyttelijöitä oli lavalla, mutta kovin hepposiksi, kevyiksi jäivät henkilökuvat paitsi itse päähenkilöä, Markku Maalismaata.Esim. arvostamani Minna Haapkylä olisi kyllä saanut rouva Sartiin muutenkin muutoksenkuvaa kuin ulkonaisilla seikoilla. Miksi ihmeessä hänen piti koko ajan alussa tupakoida.
Hauskojakin roolisuorituksia liikkui lavalla.
Koko näytelmä parani mielestäni loppua kohti ja tyttärenkin rooli muuttui ymmärrettäväksi inkvisition henkisesti murtaman Galilein sairaan vanhuksen hoitajana.Vaikuttava oli tiedemiehen halu taistella edelleen ja Discorsin salakuljetuksen järjestäminen Hollantiin. Hieno,vaikuttava loppu.
En ymmärtänyt näytelmän nykymusiikillista sotkua ( taas kerran) ja alan kohta uskoa, etteivät puvustajat (ilmeisesti yhteistyössä ohjaajien kanssa) enää hallitse mitään oikeasta epookista.Oliko tämä muka nyt kokonaan 1950-lukua, kun ainakin Audrey Hepburn keikisteli"lomalla Roomassa".
Ehkä senkin takia puolestaan, tämän näytäntökauden loistavin näyttämösuoritus, Pitkän päivän matka yöhön oli niin vaikuttava, että se oli puvustettu oikeaan epookkiin. Ainakaan ei nuorempi katsojakunta kohta tiedä mitään tyyleistä, kun ei niitä enää juuri missään oikein esitetä (lukuunottamatta hyviä brittileffoja ).
Oli näyttämöllä kyllä herkullisia mafiososuorituksia ja ilveilijöiden tanssi oli varsin vauhdikas.
Tässä tietysti nurisee nyt historianopettaja, joka on aina opettanut , että historian ihmisiä ja ratkaisuja pitää yrittää ymmärtää heidän omasta aikakaudestaan ja edellytyksistään käsin.
Tiedän, ettei tämä näytelmä ollut dokumentti ja ennenkaikkea ymmärrän miten herkullisia samaistuksia tai vertailukohtia tässäkin saadaan/ saataisiin nykypäivään tieteentutkijoiden ja vallankäyttäjien ristiriidasta erilaisissa järjestelmissä.
Brecht kyllä myös kirjoittaa herkullisesti Galileinsa henkilökohtaisista heikkouksista.Galileon koko elämä ja työ on todella mahtava aihe.
Mielestäni ohjaaja käytti liikaa temppuja näyttämöllä. Onneksi teksti on koko ajan niin hyvää ja voimakasta.
Kaikenkaikkiaan pidin Galilein elämästä, näytelmästä.
Kaikki nykyteatterin uudet lisuke-elementit ovat näkyvissä: keventäminen, modernisoiminen, tyylien sotkeminen ja uusi musiikki. Niin ja komeat tähtitaivaan projisoinnit seinille ( Jenni Valovirta )-ne olivat mielestäni hyviä.Samoin lavastuksen( Katri Rentto )suuri observatoriota ja muutakin markkeeraava, lavan täyttävä metalliympyrä. Lavastuksen rakentajilla alkaa olla aika työ, kun Suurelle näyttämölle samana iltana meni jättimäinen kermakakku Ihmisvihaajalle. Ja näyttelijöiden ketteryyden tietenkin tulee vain lisääntyä niillä juostessa ja liukuliikkeissä.
Pidin kuitenkin tästä vaikuttavasta näyttämöhäkkyrästä.
Mutta minun oli kyllä aluksi vaikea niellä kaikkia ohjaajan keventämis- tai mitä lie satiirisia ilveilytemppuja. Eli alkaa olla tavanomaista, että hyvin vähäpukeisia, modernisti puettuja nuoria on kosiskeltavana lavalla. Nyt tämän roolin sai erikoisesti Galilein tytär, enkä pitänyt Emilia Sinisalon raisusta, vähäpukeisesta keikkumisroolista.Oikea historiallinen tytär kai muuten kasvoi luostarissa, mutta sehän on kovin vanhanaikaista.
Hyviä, taitavia näyttelijöitä oli lavalla, mutta kovin hepposiksi, kevyiksi jäivät henkilökuvat paitsi itse päähenkilöä, Markku Maalismaata.Esim. arvostamani Minna Haapkylä olisi kyllä saanut rouva Sartiin muutenkin muutoksenkuvaa kuin ulkonaisilla seikoilla. Miksi ihmeessä hänen piti koko ajan alussa tupakoida.
Hauskojakin roolisuorituksia liikkui lavalla.
Koko näytelmä parani mielestäni loppua kohti ja tyttärenkin rooli muuttui ymmärrettäväksi inkvisition henkisesti murtaman Galilein sairaan vanhuksen hoitajana.Vaikuttava oli tiedemiehen halu taistella edelleen ja Discorsin salakuljetuksen järjestäminen Hollantiin. Hieno,vaikuttava loppu.
En ymmärtänyt näytelmän nykymusiikillista sotkua ( taas kerran) ja alan kohta uskoa, etteivät puvustajat (ilmeisesti yhteistyössä ohjaajien kanssa) enää hallitse mitään oikeasta epookista.Oliko tämä muka nyt kokonaan 1950-lukua, kun ainakin Audrey Hepburn keikisteli"lomalla Roomassa".
Ehkä senkin takia puolestaan, tämän näytäntökauden loistavin näyttämösuoritus, Pitkän päivän matka yöhön oli niin vaikuttava, että se oli puvustettu oikeaan epookkiin. Ainakaan ei nuorempi katsojakunta kohta tiedä mitään tyyleistä, kun ei niitä enää juuri missään oikein esitetä (lukuunottamatta hyviä brittileffoja ).
Oli näyttämöllä kyllä herkullisia mafiososuorituksia ja ilveilijöiden tanssi oli varsin vauhdikas.
Tässä tietysti nurisee nyt historianopettaja, joka on aina opettanut , että historian ihmisiä ja ratkaisuja pitää yrittää ymmärtää heidän omasta aikakaudestaan ja edellytyksistään käsin.
Tiedän, ettei tämä näytelmä ollut dokumentti ja ennenkaikkea ymmärrän miten herkullisia samaistuksia tai vertailukohtia tässäkin saadaan/ saataisiin nykypäivään tieteentutkijoiden ja vallankäyttäjien ristiriidasta erilaisissa järjestelmissä.
Brecht kyllä myös kirjoittaa herkullisesti Galileinsa henkilökohtaisista heikkouksista.Galileon koko elämä ja työ on todella mahtava aihe.
Mielestäni ohjaaja käytti liikaa temppuja näyttämöllä. Onneksi teksti on koko ajan niin hyvää ja voimakasta.
Kaikenkaikkiaan pidin Galilein elämästä, näytelmästä.
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
ESITYSTALOUS, Espoon teatteri 28.4.2010
Kirjoitettu 2.5.2010
Samaa kuin viime blogissani : onneksi meillä on todella lahjakkaita, uusia näytelmäkirjailijoita ja nyt vuorossa oli Juha Jokela.Ajankohtaisia asioita, hyviä näkökulmia, useita ongelma-alueita.
Toisaalta minulla oli todella kovat odotukset loistavan Fundamentalisti-näytelmän ja uutuuden runsaan kehun ja kohun jälkeen.
Paljon tapahtui näyttämöllä ja ensin kritisoisinkin näytelmän pituutta. Aivan hyvin olisi voinut yli kolmetuntista esitystä tiivistää esim alkupuolen toistuvista sos.dem. puoluekokouksista, joista vähemmälläkin ymmärsi luutuneisuuden ja muutakin toistoa oli.
Kun kirjailija myös itse ohjaa, tapahtuu melkein aina turhaa pidentymistä. Jäin oikein miettimään, kuka vastaavassa on malttanut pysyä kohtuudessa ja siis iskevyydessä enkä keksinyt kuin Mika Myllyahon, päinvastaisia tapauksia runsaasti.
Tommi Korpela veti hyvin raskaan roolinsa yritysmaailman, esitystalouden magiamaailmasta kohti tragediaa. Taempana istuvat valittivat liiankin hiljaista äänenkäyttöä.
Martti Suosalo toi lavalle joka kerta sähköä koomisena, turunmurteisena "älynväläyksiä " suoltavana businessmiehenä.Todellakin Raision Borat- ja erinomaisen hyvä.
Videotekniikka on tullut teatteriin ja tässä se oli hyvin käytössä. Kevyen musiikin, vaikka tunnetunkin käyttö ei minua puhuttele niin kuin oli tarkoitus. Senkin käytön laajuutta pitäisi mielestäni varoa puheteatterissa, joskin livemusiikki näyttää kovasti tulleen nyt muotiin.
Sisällön ajankohtaisia ongelmia käsiteltiin taitavasti. Tapiola ja Espoon keskus tarjosivat hauskoja esimerkkejä älyttömän hajanaisesta ja erimielisestä espoolaisesta päätöksenteosta, jota seurasinkin tuskaantuneena läheltä lähes parikymmentä vuotta yhteiskunnallisten aineiden opettajana paikkakunnalla.
Akateemisen tutkijan köyhyysongelmat tuntuivat ajankohtaisongelmalta ja politiikasta löytyi tietysti myös ajankohtaisia herkuttelunäkökulmia.
Siis hyvä näytelmä, hyvä esitys, mutta tiiviyttä olisin toivonut.
Samaa kuin viime blogissani : onneksi meillä on todella lahjakkaita, uusia näytelmäkirjailijoita ja nyt vuorossa oli Juha Jokela.Ajankohtaisia asioita, hyviä näkökulmia, useita ongelma-alueita.
Toisaalta minulla oli todella kovat odotukset loistavan Fundamentalisti-näytelmän ja uutuuden runsaan kehun ja kohun jälkeen.
Paljon tapahtui näyttämöllä ja ensin kritisoisinkin näytelmän pituutta. Aivan hyvin olisi voinut yli kolmetuntista esitystä tiivistää esim alkupuolen toistuvista sos.dem. puoluekokouksista, joista vähemmälläkin ymmärsi luutuneisuuden ja muutakin toistoa oli.
Kun kirjailija myös itse ohjaa, tapahtuu melkein aina turhaa pidentymistä. Jäin oikein miettimään, kuka vastaavassa on malttanut pysyä kohtuudessa ja siis iskevyydessä enkä keksinyt kuin Mika Myllyahon, päinvastaisia tapauksia runsaasti.
Tommi Korpela veti hyvin raskaan roolinsa yritysmaailman, esitystalouden magiamaailmasta kohti tragediaa. Taempana istuvat valittivat liiankin hiljaista äänenkäyttöä.
Martti Suosalo toi lavalle joka kerta sähköä koomisena, turunmurteisena "älynväläyksiä " suoltavana businessmiehenä.Todellakin Raision Borat- ja erinomaisen hyvä.
Videotekniikka on tullut teatteriin ja tässä se oli hyvin käytössä. Kevyen musiikin, vaikka tunnetunkin käyttö ei minua puhuttele niin kuin oli tarkoitus. Senkin käytön laajuutta pitäisi mielestäni varoa puheteatterissa, joskin livemusiikki näyttää kovasti tulleen nyt muotiin.
Sisällön ajankohtaisia ongelmia käsiteltiin taitavasti. Tapiola ja Espoon keskus tarjosivat hauskoja esimerkkejä älyttömän hajanaisesta ja erimielisestä espoolaisesta päätöksenteosta, jota seurasinkin tuskaantuneena läheltä lähes parikymmentä vuotta yhteiskunnallisten aineiden opettajana paikkakunnalla.
Akateemisen tutkijan köyhyysongelmat tuntuivat ajankohtaisongelmalta ja politiikasta löytyi tietysti myös ajankohtaisia herkuttelunäkökulmia.
Siis hyvä näytelmä, hyvä esitys, mutta tiiviyttä olisin toivonut.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Kristuksen morsian, Omapohja 21.4.2010
Perjantaina 23.4.2010
Hienoa, että meillä on niin hyviä nuoria teatterintekijöitä kuin kirjoittaja Heini Junkkaala ja ohjaaja Saana Lavaste.
Pidin ajankohtaisesta esityksestä. Se oli hyvin nopeatempoinen, voi olla että ( vanhemmilta) katsojilta ehkä meni jotain ohikin, kun näyttelijät vaihtelivat roolihahmojaan aika vauhdilla.
Esityksessä todella pohdiskeltiin asioita monelta kannalta, vaikka tekijöiden mieltymykset näkyivätkin.Ja todella ajankohtaisia asioita kuvattiin.
Näyttelijät onnistuivat myös hyvin rooleissaan. Jännä oli tietysti seurata Joanna Haarttia, jonka syksyllä palkitsimme kannustusapurahalla.
Mielestäni hän kuvasti hyvin Marionin lapsellista, mutta kiihkeän kysyvää mielenlaatua. Tämä näkyi myös selkeän liikunnallisesti.
Samoin Hanna Raiskinmäki teki mieleenjääviä tyyppejä.Wanda Dubiel selviytyy aina rooleistaan, niin tästäkin melko vaikeasta äiti-naispiispastaan.Ja miksei koko joukkokin.
En ihmettele , että näytelmä loppuunmyytiin nopeasti. Ehdottomasti se kannatti nähdä. Omapohjassa on ollut ilo käydä.
Hienoa, että meillä on niin hyviä nuoria teatterintekijöitä kuin kirjoittaja Heini Junkkaala ja ohjaaja Saana Lavaste.
Pidin ajankohtaisesta esityksestä. Se oli hyvin nopeatempoinen, voi olla että ( vanhemmilta) katsojilta ehkä meni jotain ohikin, kun näyttelijät vaihtelivat roolihahmojaan aika vauhdilla.
Esityksessä todella pohdiskeltiin asioita monelta kannalta, vaikka tekijöiden mieltymykset näkyivätkin.Ja todella ajankohtaisia asioita kuvattiin.
Näyttelijät onnistuivat myös hyvin rooleissaan. Jännä oli tietysti seurata Joanna Haarttia, jonka syksyllä palkitsimme kannustusapurahalla.
Mielestäni hän kuvasti hyvin Marionin lapsellista, mutta kiihkeän kysyvää mielenlaatua. Tämä näkyi myös selkeän liikunnallisesti.
Samoin Hanna Raiskinmäki teki mieleenjääviä tyyppejä.Wanda Dubiel selviytyy aina rooleistaan, niin tästäkin melko vaikeasta äiti-naispiispastaan.Ja miksei koko joukkokin.
En ihmettele , että näytelmä loppuunmyytiin nopeasti. Ehdottomasti se kannatti nähdä. Omapohjassa on ollut ilo käydä.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
14.4.2010 Ihmisvihaaja
keskiviikkona 21.4.2010 Ihmisvihaaja, Kansallisteatteri Suuri.
Moliere-klassikko Kansallisessa.Eniten esityksessä pidin Reita Lounatvuoren uudesta suomennoksesta, joka oli kielellisesti hauskaa riimittelyä. Loppusointuja oli helppo ja hauska arvailla.
Myös ruotsalaisen Ann Bonanderin marimekkopuvut olivat yllättävän pirteitä ja mainioita.Mutta miksi pitää välillä esiintyä valkoisissa alkkareissa.Jotenkin se on minusta kosiskelevaa.
Enkä erikoisemmin pitänyt Åsa Kalmerin ohjauksesta.Aiemmasta Sotaturisteista pidin, en tästä.
On kyse vanhan maailman modernisoimisesta eikä sitä mielestäni kannattanut tehdä ihan näin. Uutta musiikkiakin oli liikaa, joku pikkupätkä olisi ilmentänyt hoviteeskentelyn liikkeitä.
Esittäjät olivat nuoria näyttelijöitä, joista Ulla Raitio ( paikkajana ) selvisi mainiosti.Nuoret miehet kyllä huhkivat hikeen asti, mutta oliko se tarpeen. Keimailu, koreilu, teeskentely näkyisivät paljon vähemmälläkin, oikealla epookinmukaisella liikehdinnällä. Nyt varmaan kosittiin nuorta yleisöä kovalla vauhdilla.
Kohta meiltä katoaa kokonaan taito esittää näytelmiä oikean epookin tunnelmissa.Surullista.
Moliere-klassikko Kansallisessa.Eniten esityksessä pidin Reita Lounatvuoren uudesta suomennoksesta, joka oli kielellisesti hauskaa riimittelyä. Loppusointuja oli helppo ja hauska arvailla.
Myös ruotsalaisen Ann Bonanderin marimekkopuvut olivat yllättävän pirteitä ja mainioita.Mutta miksi pitää välillä esiintyä valkoisissa alkkareissa.Jotenkin se on minusta kosiskelevaa.
Enkä erikoisemmin pitänyt Åsa Kalmerin ohjauksesta.Aiemmasta Sotaturisteista pidin, en tästä.
On kyse vanhan maailman modernisoimisesta eikä sitä mielestäni kannattanut tehdä ihan näin. Uutta musiikkiakin oli liikaa, joku pikkupätkä olisi ilmentänyt hoviteeskentelyn liikkeitä.
Esittäjät olivat nuoria näyttelijöitä, joista Ulla Raitio ( paikkajana ) selvisi mainiosti.Nuoret miehet kyllä huhkivat hikeen asti, mutta oliko se tarpeen. Keimailu, koreilu, teeskentely näkyisivät paljon vähemmälläkin, oikealla epookinmukaisella liikehdinnällä. Nyt varmaan kosittiin nuorta yleisöä kovalla vauhdilla.
Kohta meiltä katoaa kokonaan taito esittää näytelmiä oikean epookin tunnelmissa.Surullista.
lauantai 20. helmikuuta 2010
20.2.2010 Teatterikritiikkiä ja muistelua
Saska Saarikosken kolumni eilisellä kulttuurisivulla Hesarissa sai minut kirjoittamaan hänelle ja hän vastasi palautekirjoitukseeni.
"Kansa on vinkulelu " asettui puolustamaan Suna Vuoren teatteriarvostelua Teatteri Rujon esityksestä Mannerheimista viime viikolla.
SV selvästi ihaili nuoria radikaalitekijöitä, joiden mielikuvituksen ylittävä, epämiellyttävän tuntuinen näytelmä sai Hesarin pääkriitikon selvästi ihailevaan arvosteluun.
Niinpä siitä on nyt ollut yleisönosastopalautettakin ja puhelisoitot aktivoivat kulttuuriosaston päällikönkin.
En todellakaan halua nähdä ko näytelmää, mutta kirjoitin nyt SV:N tyyliä ja taitoa vastaan käyttämällä lähinnä Thalia-gaalan typerää etukäteistuomitsemista pönäkkänä pellejuhlana pääaiheenani.
"ON KAI VAIKEAA VAATIA KRIITIKOLTA LAAJAA SYDÄNTÄ JA ELÄMÄN YMMÄRTÄMISTÄ, MUTTA KYLLÄ IHAN VAIKKA LÄMMIN SUHTAUTUMINEN OMAAN ALAANSA JA TAITO KÄSITELLÄ ASIOITA MONIPUOLISESTI ALANSA TUNTIEN HÄNELLÄ VOISI OLLA " .
Luonnollisesti SS asettui puolustamaan kriitikkoaan, en muuta odottanutkaan, mutta joskus pitää kommentoida.
Kohteliasta oli, että SS vastasi ja kiitti palautteestani.
Kriitikko SV on vaan ollut ärsyttävä ja todella perushapan jatkuvasti. Voi myös muistella vaikka hänen aloittamaansa "kuole, pehmolelu kuole" keskustelua verisistä nalleista.
Tottakai silläkin on merkitystä mistä kirjoitetaan, kuinka laajasti ja mihin sävyyn.Mutta monopolilehteä on vaikea arvostella.
Saarikosken mukaan "median edustajat yrittävät painella kuvitteellisesta kansasta inahduksia saadaksemme kohuja , joilla myydään lehtiä".
Väitin hänen otsikkoaan" kielellisesti hauskaksi, mutta kuitenkin kuvaavan ylimielisesksi ".
Tänään oli pieni ryhmä katsomassa "Uudistettua JUKKA PUOTILA SHOW,ta ". Meitä oli iso ryhmä toissasyksynä nauramassa PUOTILAN ja Pirjo WESTIN kirjoittamalle imitaatio-hauskutukselle Kansallisen Pienellä.
Pääosan esittäjä saa näin korvausta syksyn huonolle Juha Vakkurin näytelmälle KUNINKAAN KÄDET, joka oli outo ja hajanainen eikä mennyt kuin syksyllä. Siinä kyllä Puotila teki pääroolin Leopold II:na ihan urheasti , mutta koko näytelmä hajosi ympäriltä.
Saa nähdä jääkö kevään Platonovkin vähiin.
"Kansa on vinkulelu " asettui puolustamaan Suna Vuoren teatteriarvostelua Teatteri Rujon esityksestä Mannerheimista viime viikolla.
SV selvästi ihaili nuoria radikaalitekijöitä, joiden mielikuvituksen ylittävä, epämiellyttävän tuntuinen näytelmä sai Hesarin pääkriitikon selvästi ihailevaan arvosteluun.
Niinpä siitä on nyt ollut yleisönosastopalautettakin ja puhelisoitot aktivoivat kulttuuriosaston päällikönkin.
En todellakaan halua nähdä ko näytelmää, mutta kirjoitin nyt SV:N tyyliä ja taitoa vastaan käyttämällä lähinnä Thalia-gaalan typerää etukäteistuomitsemista pönäkkänä pellejuhlana pääaiheenani.
"ON KAI VAIKEAA VAATIA KRIITIKOLTA LAAJAA SYDÄNTÄ JA ELÄMÄN YMMÄRTÄMISTÄ, MUTTA KYLLÄ IHAN VAIKKA LÄMMIN SUHTAUTUMINEN OMAAN ALAANSA JA TAITO KÄSITELLÄ ASIOITA MONIPUOLISESTI ALANSA TUNTIEN HÄNELLÄ VOISI OLLA " .
Luonnollisesti SS asettui puolustamaan kriitikkoaan, en muuta odottanutkaan, mutta joskus pitää kommentoida.
Kohteliasta oli, että SS vastasi ja kiitti palautteestani.
Kriitikko SV on vaan ollut ärsyttävä ja todella perushapan jatkuvasti. Voi myös muistella vaikka hänen aloittamaansa "kuole, pehmolelu kuole" keskustelua verisistä nalleista.
Tottakai silläkin on merkitystä mistä kirjoitetaan, kuinka laajasti ja mihin sävyyn.Mutta monopolilehteä on vaikea arvostella.
Saarikosken mukaan "median edustajat yrittävät painella kuvitteellisesta kansasta inahduksia saadaksemme kohuja , joilla myydään lehtiä".
Väitin hänen otsikkoaan" kielellisesti hauskaksi, mutta kuitenkin kuvaavan ylimielisesksi ".
Tänään oli pieni ryhmä katsomassa "Uudistettua JUKKA PUOTILA SHOW,ta ". Meitä oli iso ryhmä toissasyksynä nauramassa PUOTILAN ja Pirjo WESTIN kirjoittamalle imitaatio-hauskutukselle Kansallisen Pienellä.
Pääosan esittäjä saa näin korvausta syksyn huonolle Juha Vakkurin näytelmälle KUNINKAAN KÄDET, joka oli outo ja hajanainen eikä mennyt kuin syksyllä. Siinä kyllä Puotila teki pääroolin Leopold II:na ihan urheasti , mutta koko näytelmä hajosi ympäriltä.
Saa nähdä jääkö kevään Platonovkin vähiin.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
17.2.2010 NUOREMPI VELI
Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä kerrattiin 40-vuoden takaista Veijo Meren näytelmää Arto af Hällströmin ohjauksessa.
Nuoretkin näyttelijät herkuttelivat elävästi rooleissaan suomalaisella kansantyyppikuvauksella. Niin esim. Timo Tuomisen tosi osuvan hauskasti tehty vanhapoika, vanhempi veli hauskoine ujonsekaisine,syrjäänvetäytyvine ilmeineen ja olemuksineen.Ja monet muutkin mehevät erilaiset tyyppikuvaukset hämäläisestä kyläyhteisöstä.
Kristiina Sahan puvustus oli todella tuttua 70-luvun alkua ja vahvistaa taas kerran epookin aitouden merkitystä.
Toivottavasti tämä hölmö historiallisten hahmojen sekalainen nykyaikaistaminen alkaa mennä teatterissa ohi kuten Niskavuoren emännän läikkysatiinit ja kirkkaat silkit.
Kansankuvaus oli eilen aitoa toisinkuin esim. Kaupunginteatterin Vennamossa, jossa esiintyivät samanaikalaiset,mutta liikaa melskaavat tyypit ( Sveholm hyvänä poikkeuksena ).
Nämä olivat hämäläishitaudessaan ja -hiljaisuudessaan uskottavia.
Siitä pidin, enkä ole varsinaista maalaiskuvausta aikoihoin nähnytkään, joten sekin maistui-pitkästä aikaa.
Vanhatkin naiset olivat juuri olemukseltaan riemastuttavia kuten Terhi Panulan dementoituva äiti hauskan karmeine olemuksineen, jossa ei juuri mitään kaunisteltu , mutta joka nauratti pienilläkin eleillään, sama koskee Paula Siimeksen aitoa äkäistä "häijyä tytärtä ".
Ei siellä hämäläisessä maalaiskylässä paljoa oikeasti tapahtunut. Alun pesäpallo-ottelu ja tanssit oli mainiosti kuvattu. Ehkä tuo lopun merkityksellinen välienselvittely, perintöasioineen jäi jotenkin latteaksi.
Hyvä olisi etukäteen tietää, että kovin hidasta on tapahtuminen, mutta tyypit nautittavan herkullisia hämäläisiä.
Nuoretkin näyttelijät herkuttelivat elävästi rooleissaan suomalaisella kansantyyppikuvauksella. Niin esim. Timo Tuomisen tosi osuvan hauskasti tehty vanhapoika, vanhempi veli hauskoine ujonsekaisine,syrjäänvetäytyvine ilmeineen ja olemuksineen.Ja monet muutkin mehevät erilaiset tyyppikuvaukset hämäläisestä kyläyhteisöstä.
Kristiina Sahan puvustus oli todella tuttua 70-luvun alkua ja vahvistaa taas kerran epookin aitouden merkitystä.
Toivottavasti tämä hölmö historiallisten hahmojen sekalainen nykyaikaistaminen alkaa mennä teatterissa ohi kuten Niskavuoren emännän läikkysatiinit ja kirkkaat silkit.
Kansankuvaus oli eilen aitoa toisinkuin esim. Kaupunginteatterin Vennamossa, jossa esiintyivät samanaikalaiset,mutta liikaa melskaavat tyypit ( Sveholm hyvänä poikkeuksena ).
Nämä olivat hämäläishitaudessaan ja -hiljaisuudessaan uskottavia.
Siitä pidin, enkä ole varsinaista maalaiskuvausta aikoihoin nähnytkään, joten sekin maistui-pitkästä aikaa.
Vanhatkin naiset olivat juuri olemukseltaan riemastuttavia kuten Terhi Panulan dementoituva äiti hauskan karmeine olemuksineen, jossa ei juuri mitään kaunisteltu , mutta joka nauratti pienilläkin eleillään, sama koskee Paula Siimeksen aitoa äkäistä "häijyä tytärtä ".
Ei siellä hämäläisessä maalaiskylässä paljoa oikeasti tapahtunut. Alun pesäpallo-ottelu ja tanssit oli mainiosti kuvattu. Ehkä tuo lopun merkityksellinen välienselvittely, perintöasioineen jäi jotenkin latteaksi.
Hyvä olisi etukäteen tietää, että kovin hidasta on tapahtuminen, mutta tyypit nautittavan herkullisia hämäläisiä.
maanantai 15. helmikuuta 2010
15.2.2010 MIELIPUOLEN PÄIVÄKIRJA, Martti Suosalo
Tänään olen kuullut paljon kehuja eilisestä Mielipuolen päiväkirja-esityksestä Aleksanterin teatterissa. Näin itse Martti Suosalon monologin jo syyskuussa , mutta meillä oli toistasataa "Ida-katsojaa " eilen.
Esitys oli hyvä, pidin ja paljon on kehuttu myös eilistä.
Kari Paukun tuottama ja ohjaama esitys oli myös sopivan lyhyt.Pidin myös Gogolin erikoisesta pietarilaiskertomuksesta vuodelta 1835, vaikka se vaativa teksti onkin.
Suosalo todella hallitsee yleisönsä käsittelyn.Hauskat parodiat hän tekee myös esittämistään lauluista,Turandotin Nessun dormasta ja venäläisestä kupletista.
Suosalo sai pääpalkintomme, näyttelijäpalkinnon (15 000 euroa) ja kriitikko, teatteritaiteenopettaja Outi Lahtinen luonnehti palkintopuheessaan hyvin näyttelijää, jonka palkitsimme "ahkerana ja antaumuksellisena näyttelijänä , mieleenpanuvista ja vaikuttavista, arkisen etiikan perään kysyvistä roolitöistään".
Esitys oli hyvä, pidin ja paljon on kehuttu myös eilistä.
Kari Paukun tuottama ja ohjaama esitys oli myös sopivan lyhyt.Pidin myös Gogolin erikoisesta pietarilaiskertomuksesta vuodelta 1835, vaikka se vaativa teksti onkin.
Suosalo todella hallitsee yleisönsä käsittelyn.Hauskat parodiat hän tekee myös esittämistään lauluista,Turandotin Nessun dormasta ja venäläisestä kupletista.
Suosalo sai pääpalkintomme, näyttelijäpalkinnon (15 000 euroa) ja kriitikko, teatteritaiteenopettaja Outi Lahtinen luonnehti palkintopuheessaan hyvin näyttelijää, jonka palkitsimme "ahkerana ja antaumuksellisena näyttelijänä , mieleenpanuvista ja vaikuttavista, arkisen etiikan perään kysyvistä roolitöistään".
maanantai 8. helmikuuta 2010
7.2.2010 Thalia-gaala, Kansallisteatteri
Eilen, sunnuntai-iltana Suomen teatterijärjestöjen keskusliiton järjestämä teatteripalkintojen juhla Suurella näyttämöllä ja vielä ensimmäisen kerran.
Kaikkiaan jaettiin 19 palkintoa ja aika vauhdikkaasti ihmiset, jakajat ja saajat vyörytettiin lavalla ja lisäksi ohjelmaakin puolessatoista tunnissa, jonka verran myös tuli suoraa Yle ykkösen TV-lähetystä.
Palkinnot menivat kyllä tosi laajasti ympäri Suomea, niin että mielestäni Helsinkiä jo hiukan syrjittiinkin.
No, vuoden teatteriksi tuli, Unga teatern, Espoossa ja Erottajalla toimiva nuorisoteatteri.
Ohjaajana palkittiin Jukka-Pekka Hotinen, erikoisesti opettajana teatterikorkeassa. Vuoden naisnäyttelijän arvon sai Ritva Sorvali Lahdesta perushoitajan roolista Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää. Kyllähän avoimissa Ovissa Eija Ahvo teki samasta loistosuorituksen.
Miesnäyttelijäksi kohosi Ola Tuominen. Reviisorina Tampereen työväen teatterista ja vuoden esitykseksi valittiin (Thaliapalkinto ) Rovaniemen teatterista Leiri maailman laidalla ( kirj. Saraspää-Sipari ).Vuoden suosikkinäyttelijäksi nousi Vesa Haltsonen,Porista, jolla tuntui olevan parvekkeellakin faniklubi, joka varmaan on ahkerasti näpytellyt nettiä.
Elämäntyöstää sai presidentiltä palkinnon Esko Roine. Hänet olemme palkinneet mitalilla jo vuonna 1987.
Kajaanin meni useampia palkintoja, Karhulaan harrastajille jne.
Väriä oli lavalla, pellejä, rokokooväkeä ja muutakin.
Ohjelmassa esitti Martti Suosalo Akaki Akakijevits asussaan seminaaripuheensa Päällystakista aivan loistavsti.
Kävin vahvistamassa hänen Ida-vierailunsa ja kehuin Virpi Suutarin dokumenttia Saksalaisheiloista, joka tehtiinkin viime hetkellä.
Oli mukava istua buffeeta nauttimassa ja keskustelemassa kahdeksan hengen Ida-joukolla lämpiössä.
Yleisössä oli luonnollisesti paljon tututtuja kasvoja.
Riitta Seppälä kävi tervehtimässä ja arveli seuraavan juhlan olevan Turussa.Hän jälleen ehdotti meitä tulemaan mukaan.
Ensimmäinen ero on tietysti siinä, että Ida-säätiömme jakaa rahallisesti aivan toista luokkaa olevia näyttelijäpalkintoja kuin nämä Thalia-sarjalaiset.
Kaikkiaan jaettiin 19 palkintoa ja aika vauhdikkaasti ihmiset, jakajat ja saajat vyörytettiin lavalla ja lisäksi ohjelmaakin puolessatoista tunnissa, jonka verran myös tuli suoraa Yle ykkösen TV-lähetystä.
Palkinnot menivat kyllä tosi laajasti ympäri Suomea, niin että mielestäni Helsinkiä jo hiukan syrjittiinkin.
No, vuoden teatteriksi tuli, Unga teatern, Espoossa ja Erottajalla toimiva nuorisoteatteri.
Ohjaajana palkittiin Jukka-Pekka Hotinen, erikoisesti opettajana teatterikorkeassa. Vuoden naisnäyttelijän arvon sai Ritva Sorvali Lahdesta perushoitajan roolista Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää. Kyllähän avoimissa Ovissa Eija Ahvo teki samasta loistosuorituksen.
Miesnäyttelijäksi kohosi Ola Tuominen. Reviisorina Tampereen työväen teatterista ja vuoden esitykseksi valittiin (Thaliapalkinto ) Rovaniemen teatterista Leiri maailman laidalla ( kirj. Saraspää-Sipari ).Vuoden suosikkinäyttelijäksi nousi Vesa Haltsonen,Porista, jolla tuntui olevan parvekkeellakin faniklubi, joka varmaan on ahkerasti näpytellyt nettiä.
Elämäntyöstää sai presidentiltä palkinnon Esko Roine. Hänet olemme palkinneet mitalilla jo vuonna 1987.
Kajaanin meni useampia palkintoja, Karhulaan harrastajille jne.
Väriä oli lavalla, pellejä, rokokooväkeä ja muutakin.
Ohjelmassa esitti Martti Suosalo Akaki Akakijevits asussaan seminaaripuheensa Päällystakista aivan loistavsti.
Kävin vahvistamassa hänen Ida-vierailunsa ja kehuin Virpi Suutarin dokumenttia Saksalaisheiloista, joka tehtiinkin viime hetkellä.
Oli mukava istua buffeeta nauttimassa ja keskustelemassa kahdeksan hengen Ida-joukolla lämpiössä.
Yleisössä oli luonnollisesti paljon tututtuja kasvoja.
Riitta Seppälä kävi tervehtimässä ja arveli seuraavan juhlan olevan Turussa.Hän jälleen ehdotti meitä tulemaan mukaan.
Ensimmäinen ero on tietysti siinä, että Ida-säätiömme jakaa rahallisesti aivan toista luokkaa olevia näyttelijäpalkintoja kuin nämä Thalia-sarjalaiset.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
6.2. 2010 Up in the Air, filmi
Eilen katsomassa Sellon Bio Rex:issä tätä amerikkalaista Oscar-ehdokasta, vakavaa komediaa. En erikoisemmin pitänyt.Tietysti on mukava katsoa charmikasta George Clooney´ä, mutta itse tarina ei ollut hääppöinen.Ja jotenkin ärsyttävän amerikkalainen. Kaipaan eurooppalaisia inhimillisempiä filmejä. On tosi sääli, että keskustan erikoisteatterit, jotka niitä näyttivät, ovat kaikki lopettaneet.
Miksi ihmeessä filmille ei voitu keksiä suomalaista nimeä, ei olisi vaikeaa.
Sensijaan kauppakeskus Sellossa on kuusi hyvää salia,jonne on helppo päästä hissillä. Alemmassa kerroksessa on myös ravintolamaailma, jossa oli mukava syödä lounassalaatti.
Tänään menemme Thalia-gaalaan. Vaikka se tavallaan on kilpailijamme, niin kyllä Hesarin hapan Suna Vuori silti ärsyttää tämänpäiväisellä kirjoituksellaan, kuinka vasta edessä oleva juhla on pönötystä ja otsikoi : Pienen maan pellejuhlat. Siinä vasta alansa kohottajan irvikuva.
On Todella ikävää, että Hesarin ilmeinen pääkriitikko on noin hirmuhapan ja luulee, että hänen tehtävänsä on vain olla pahasti kriittinen.
Koko talven on ollut samanlaista epäonnistumista esim Maija Poppasen ja Syyssonaatin arvostelut.Uusi kriitikko Maria Säkö kulkee perässä ollen myös hapan.
Mihin siitä kannattaisi valittaa, ei mihinkään kun on vain tämä monopoli-lehti.
Miksi ihmeessä filmille ei voitu keksiä suomalaista nimeä, ei olisi vaikeaa.
Sensijaan kauppakeskus Sellossa on kuusi hyvää salia,jonne on helppo päästä hissillä. Alemmassa kerroksessa on myös ravintolamaailma, jossa oli mukava syödä lounassalaatti.
Tänään menemme Thalia-gaalaan. Vaikka se tavallaan on kilpailijamme, niin kyllä Hesarin hapan Suna Vuori silti ärsyttää tämänpäiväisellä kirjoituksellaan, kuinka vasta edessä oleva juhla on pönötystä ja otsikoi : Pienen maan pellejuhlat. Siinä vasta alansa kohottajan irvikuva.
On Todella ikävää, että Hesarin ilmeinen pääkriitikko on noin hirmuhapan ja luulee, että hänen tehtävänsä on vain olla pahasti kriittinen.
Koko talven on ollut samanlaista epäonnistumista esim Maija Poppasen ja Syyssonaatin arvostelut.Uusi kriitikko Maria Säkö kulkee perässä ollen myös hapan.
Mihin siitä kannattaisi valittaa, ei mihinkään kun on vain tämä monopoli-lehti.
lauantai 6. helmikuuta 2010
Kuin ensimmäistä päivää, Avoimet Ovet
Näin esityksen jo 10.12, joten tämä menee muisteluksi, mutta kuuluu blogiaikaani.
Krogeruksen teksti toi esiin erinomaisen hyvin vanhusten hoitokotien ja koko työn ongelmia tämän päivän Suomessa sekä hoitajien että hoidokkienkin kannalta.Kirjoittaja Anna Krogerus ja ohjaaja Heini Tola ovat todella eteviä työssään.
Eija Ahvo teki hienon työn empaattisena perushoitajana ja pienellä lavalla hääräsi yllättäen kymmenkunta näyttelijää ja kaikki toimi hyvin. Mukana oli nuoria Ammattikorkeakoulu Metropolin esittävän taiteen kolutuslinjalta, peräti viisi näyttelijäopiskelijaa.
Pidin myös alusta, jossa nuoret kertoivat omaan ikäänsä verraten näytelmän roolihahmojensa iät. Ja liitusivat sitten kasvonsa vanhuksiksi.Yllättävän hyvin koko joukko hallitsi tilanteet.
Idoilla oli koko näytös.
äytelmä oli siis puhutteleva ja onnistunut ja päätti hienosti Avoimien Ovien Vuoden teatteri-aseman, jonka se todella oli ansainnut.
Aivan erinomaisiahan ovat olleet teatterin tätä edeltäneet kolme historiallista naiselämänkertatarinaa ( trilogian) esitykset: Aino, Fredrika ja Yksityisiä keskusteluja.
Krogeruksen teksti toi esiin erinomaisen hyvin vanhusten hoitokotien ja koko työn ongelmia tämän päivän Suomessa sekä hoitajien että hoidokkienkin kannalta.Kirjoittaja Anna Krogerus ja ohjaaja Heini Tola ovat todella eteviä työssään.
Eija Ahvo teki hienon työn empaattisena perushoitajana ja pienellä lavalla hääräsi yllättäen kymmenkunta näyttelijää ja kaikki toimi hyvin. Mukana oli nuoria Ammattikorkeakoulu Metropolin esittävän taiteen kolutuslinjalta, peräti viisi näyttelijäopiskelijaa.
Pidin myös alusta, jossa nuoret kertoivat omaan ikäänsä verraten näytelmän roolihahmojensa iät. Ja liitusivat sitten kasvonsa vanhuksiksi.Yllättävän hyvin koko joukko hallitsi tilanteet.
Idoilla oli koko näytös.
äytelmä oli siis puhutteleva ja onnistunut ja päätti hienosti Avoimien Ovien Vuoden teatteri-aseman, jonka se todella oli ansainnut.
Aivan erinomaisiahan ovat olleet teatterin tätä edeltäneet kolme historiallista naiselämänkertatarinaa ( trilogian) esitykset: Aino, Fredrika ja Yksityisiä keskusteluja.
perjantai 5. helmikuuta 2010
Lokki, Maly-teatterin vierailu Kaupunginteatterissa 4.2.2010
Tsehovin ensimmäinen maineeseen noussut näytelmä kuuluisasta nelikosta esitettiin varsin klassisessa muodossa Kaupunginteatterin suurella lavalla. Suuri nautinto oli nähdä kaikki oikein epookin mukaisesti puvustettuna ja lavastettuna.Suomalaiset teatterit ovat jo niin kauan modernisoineet kaikkea, etteivät enää varmaan oikeaa tyylinmukaista edes osaisi.
Jokaiselle katsojalle oli jaettu kuulolaite ja venäläisesitys kuultiin kahden simultaanitulkin käännöksenä, miehen ja naisen.
Malyn johtaja Juri Solomon näytteli itse ikäänyvää kirjailijaa ja huvittavasti ohjelmapaperissa lueteltiin näyttelijöitä arvoilla Neuvostoliiton tai Venäjän ansioitunut näyttelijä ja useat saadut valtionpalkinno mainittiin.
Alkupuoli junnasi mielestäni hitaassa tasaisuudessaan, mutta jälkimmäinen osa paransi kokonaisuutta.Turhaan siis Liisa ja Raija lähtivät pois.
Palkinnoistaan huolimatta näyttelijät eivät nyt ihmesuorituksia tehneet, mutta kokonaistunnelma oli hyvä ja uskottava. Ja olihan tämä toista, parempaa tasoa kuin Kansallisen Platonov.
Kaupunginteatteri vastavierailee Ivanovillaan Moskovaan, mutta jo näytelminä nämä kaksi jälkimmäistä ovat heikompia.
Yllättäen pääsimme lopuksi kiitosjuhliin , kun Tarja Halonen kutsuttiin lavalle saamaan ylikorean lautasmuiston. Maly on perustettu 1700-luvulla keisarinna Elisabetin määräyksestä. Sarkolakin sai muiston ja venäläiset kukkia.
Yleisössä oli paljon venäläisiä, meillä oli 60 lippua. Marnot ystävällisesti kuljettivat meitä.
Vierailu jää siis klassikkona mieleen.
Jokaiselle katsojalle oli jaettu kuulolaite ja venäläisesitys kuultiin kahden simultaanitulkin käännöksenä, miehen ja naisen.
Malyn johtaja Juri Solomon näytteli itse ikäänyvää kirjailijaa ja huvittavasti ohjelmapaperissa lueteltiin näyttelijöitä arvoilla Neuvostoliiton tai Venäjän ansioitunut näyttelijä ja useat saadut valtionpalkinno mainittiin.
Alkupuoli junnasi mielestäni hitaassa tasaisuudessaan, mutta jälkimmäinen osa paransi kokonaisuutta.Turhaan siis Liisa ja Raija lähtivät pois.
Palkinnoistaan huolimatta näyttelijät eivät nyt ihmesuorituksia tehneet, mutta kokonaistunnelma oli hyvä ja uskottava. Ja olihan tämä toista, parempaa tasoa kuin Kansallisen Platonov.
Kaupunginteatteri vastavierailee Ivanovillaan Moskovaan, mutta jo näytelminä nämä kaksi jälkimmäistä ovat heikompia.
Yllättäen pääsimme lopuksi kiitosjuhliin , kun Tarja Halonen kutsuttiin lavalle saamaan ylikorean lautasmuiston. Maly on perustettu 1700-luvulla keisarinna Elisabetin määräyksestä. Sarkolakin sai muiston ja venäläiset kukkia.
Yleisössä oli paljon venäläisiä, meillä oli 60 lippua. Marnot ystävällisesti kuljettivat meitä.
Vierailu jää siis klassikkona mieleen.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
31.1.2010 filmi, Paha perhe
Hankala lumiretki ratikalla katsomaan Aleksi Salmenperän uutuutta Paha perhe. Käsikirjoitus ( myös ohjaajan ) oli auttamattoman keskeneräinen ja tarina epäuskottava. Edellinen filmi Miehen työ oli hyvä.
Teknisesti paljon hyvää, kuvaus ym ja paljon tuttuja näyttelijöitä. Päähenkilönä Ville Virtanen, joka sinnikkäällä tuijotuksellaan muistutti saksalaisdekkari Stoolbergia jää osasuorituksena mieleen, mutta uskottava hänenkään henkilökuvansa ei ollut.
Ja miksi ihmeessä ihan mielenkiintoisesta aiheesta jo lähdettiin heti alussa oudosti liikkeelle. Vieras tytär asettui noin vaan taloon ja vaimo pienen poikansa kanssa muutti kepeästi noin vaan hotelliin. Huh.
Olisi tehnyt käsikirjoituksen kanssa töitä tai ottanut jonkun muun osallisesksi.Sääli.
Teknisesti paljon hyvää, kuvaus ym ja paljon tuttuja näyttelijöitä. Päähenkilönä Ville Virtanen, joka sinnikkäällä tuijotuksellaan muistutti saksalaisdekkari Stoolbergia jää osasuorituksena mieleen, mutta uskottava hänenkään henkilökuvansa ei ollut.
Ja miksi ihmeessä ihan mielenkiintoisesta aiheesta jo lähdettiin heti alussa oudosti liikkeelle. Vieras tytär asettui noin vaan taloon ja vaimo pienen poikansa kanssa muutti kepeästi noin vaan hotelliin. Huh.
Olisi tehnyt käsikirjoituksen kanssa töitä tai ottanut jonkun muun osallisesksi.Sääli.
Platonov, 31.1.2010
Platonov Kansallisteatterin suuri. Nähty jo ennakkona 14.12.2009.
Michael Baranin ohjaama Tsehovin Platonovin näin jo joulukuun ennakkona.Esitys kesti 3,45 tuntia enkä todellakaan pitänyt se turhasta pituudesta.En myöskään ollut tästä etukäteen selvillä.
Lavalla oli 21 näyttelijää ja aikamoinen sekamelska.Ajattelin, että ennakko on vielä jäykkää, mutta samanlaisia terveisiä sain eiliseltä Ida-joukolta.
Esitys oli mielestäni saanut selviä vaikutteita Smedsin Tuntemattomasta. Nyt litsittiin lätäköissä , jotka ilmeisesti kuvasivat suota-aivan järjettömän paljon.Täytyy ihailla näyttelijöiden hyvää fysiikkaa, erikoisesti Antti Luusuanniemen melskettä. Mutta miten neljä erilaista naista voi rakastua niin järjettömään juoppoon. EI.
Sinänsä näyttelijät uurastivat. Rooleissa oli myös hyviä kuten Markku Maalismaa ja Jukka -Pekka Palo. Mutta kun istuttiin vanhaan tapaan pitkässä ruokapöydässä, niin miksi se taka-alalla. Tunnelmassa ei ollut mitään tuntemieni venäläisten emigranttien slaavilaistunnelmointia. Eikä voi kuin kovasti kaivata Kaliman ihania 1950-luvun ohjauksia, jossa se maailma niin aitona eli. Ja elihän se vielä äskettäin Kolmessa sisaressakin venäläisvierailussa.Eli palataankohan meillä ikinä epookkiin ??-ajanmukaiseen henkeen. Kohta nuoret eivät siitä enää mitään ymmärrä.
Ehkä siksikin Pitkä päivän matka oli niin ihana, että se loistonäyteltiin oikeassa epookissaan.
Varmasti Platonovista tulee mielipiteitä laidasta laitaan.
Olihan siinä yritystäkin.
Pianot, neljä nousivat ja laskivat ja kaksi soittajaa soitti läpi pitkän esityksen eikä se lainkaan häirinnyt, onnistui.Lopuksi viides vanha museopiano nousi alhaalta ylös.
Lopussa piti vielä sateella kastella kaikki, niin että näyttelijät kiittävät kylpytakeissa.
Kaikki neljä naista sitten ampuvat nuoren Platonov-juopon.
Tulen taas ihan vihaiseksi , kun muistan kaiken turhan shown ja pituuden. Kirjoitin Baranille kohteliaan kirjeen liiasta pituudesta.
En siis pitänyt esityksestä, jossa oli yritystä, mutta sekamelskaksi jäi.Samalla tavalla oli mahdoton hölmöily Komin Vanja-eno paitsi päänäyttelijä Hannu-Pekka Bjökmania.
Sääli siis ettei Platonovin kokonaisuus onnistunut , vaan sekavuus jäi päällimmäisesksi. mielikuvaksi.
Michael Baranin ohjaama Tsehovin Platonovin näin jo joulukuun ennakkona.Esitys kesti 3,45 tuntia enkä todellakaan pitänyt se turhasta pituudesta.En myöskään ollut tästä etukäteen selvillä.
Lavalla oli 21 näyttelijää ja aikamoinen sekamelska.Ajattelin, että ennakko on vielä jäykkää, mutta samanlaisia terveisiä sain eiliseltä Ida-joukolta.
Esitys oli mielestäni saanut selviä vaikutteita Smedsin Tuntemattomasta. Nyt litsittiin lätäköissä , jotka ilmeisesti kuvasivat suota-aivan järjettömän paljon.Täytyy ihailla näyttelijöiden hyvää fysiikkaa, erikoisesti Antti Luusuanniemen melskettä. Mutta miten neljä erilaista naista voi rakastua niin järjettömään juoppoon. EI.
Sinänsä näyttelijät uurastivat. Rooleissa oli myös hyviä kuten Markku Maalismaa ja Jukka -Pekka Palo. Mutta kun istuttiin vanhaan tapaan pitkässä ruokapöydässä, niin miksi se taka-alalla. Tunnelmassa ei ollut mitään tuntemieni venäläisten emigranttien slaavilaistunnelmointia. Eikä voi kuin kovasti kaivata Kaliman ihania 1950-luvun ohjauksia, jossa se maailma niin aitona eli. Ja elihän se vielä äskettäin Kolmessa sisaressakin venäläisvierailussa.Eli palataankohan meillä ikinä epookkiin ??-ajanmukaiseen henkeen. Kohta nuoret eivät siitä enää mitään ymmärrä.
Ehkä siksikin Pitkä päivän matka oli niin ihana, että se loistonäyteltiin oikeassa epookissaan.
Varmasti Platonovista tulee mielipiteitä laidasta laitaan.
Olihan siinä yritystäkin.
Pianot, neljä nousivat ja laskivat ja kaksi soittajaa soitti läpi pitkän esityksen eikä se lainkaan häirinnyt, onnistui.Lopuksi viides vanha museopiano nousi alhaalta ylös.
Lopussa piti vielä sateella kastella kaikki, niin että näyttelijät kiittävät kylpytakeissa.
Kaikki neljä naista sitten ampuvat nuoren Platonov-juopon.
Tulen taas ihan vihaiseksi , kun muistan kaiken turhan shown ja pituuden. Kirjoitin Baranille kohteliaan kirjeen liiasta pituudesta.
En siis pitänyt esityksestä, jossa oli yritystä, mutta sekamelskaksi jäi.Samalla tavalla oli mahdoton hölmöily Komin Vanja-eno paitsi päänäyttelijä Hannu-Pekka Bjökmania.
Sääli siis ettei Platonovin kokonaisuus onnistunut , vaan sekavuus jäi päällimmäisesksi. mielikuvaksi.
perjantai 29. tammikuuta 2010
Minä ja Leonard, Ryhmisklubi, Pengerkatu
29.1.2010
Juha Kukkosen Cohen-show oli hauska. Hän esitti tuttuja lauluja suomennettuina ja koko ajan mukana haitarinsoittaja teknisine apuvälineineen ja kakkososassa myös nuori naislaulaja.
Näyttelijä pääsi alkupuoliskolla hyvään vauhtiin hauskuttamalla yleisöä aivan hulluilla stooreilla tapaamisistaan Cohenin kanssa Montrealissa ja kaivamalla taskustaan muistojen banaaninkuoren. Loppuosa juonnettiin asiapohjalta. Laulut esitettiin melko mainiosti ja esityksessä oli kaikkiaan hyvä atmosfääri.
Tieytysti mieleen palautui Cohenin aivan loistava oma konsertti Helsingissä, jonka hän heti alussa omisti Martti Ahtisaaren rauhan nobelille, josta oli juuri tullut tieto. Leonard Cohenin uskomattoman intelligentti charmi ja esiintyminen loistavine muusikoineen Hartwall-arenalla saa vieläkin suuria väristyksiä aikaan. Se on varmaan parhaita esityksiä, joita olen ikinä kokenut- ja niitä on sentään vuosikymmenien mittaan ollut paljon.Uskomaton taito, nöyryys, ystävällisyys,hymyily ja kaikki , koko esiintyminen ja koko hieno musiikkishow tekevät oikeasta Cohenista yhden maailman parhaista esiintyjistä.74-vuotias Cohen todella otti yleisön haltuunsa taidoillaan.
Juha Kukkosen Cohen-show oli hauska. Hän esitti tuttuja lauluja suomennettuina ja koko ajan mukana haitarinsoittaja teknisine apuvälineineen ja kakkososassa myös nuori naislaulaja.
Näyttelijä pääsi alkupuoliskolla hyvään vauhtiin hauskuttamalla yleisöä aivan hulluilla stooreilla tapaamisistaan Cohenin kanssa Montrealissa ja kaivamalla taskustaan muistojen banaaninkuoren. Loppuosa juonnettiin asiapohjalta. Laulut esitettiin melko mainiosti ja esityksessä oli kaikkiaan hyvä atmosfääri.
Tieytysti mieleen palautui Cohenin aivan loistava oma konsertti Helsingissä, jonka hän heti alussa omisti Martti Ahtisaaren rauhan nobelille, josta oli juuri tullut tieto. Leonard Cohenin uskomattoman intelligentti charmi ja esiintyminen loistavine muusikoineen Hartwall-arenalla saa vieläkin suuria väristyksiä aikaan. Se on varmaan parhaita esityksiä, joita olen ikinä kokenut- ja niitä on sentään vuosikymmenien mittaan ollut paljon.Uskomaton taito, nöyryys, ystävällisyys,hymyily ja kaikki , koko esiintyminen ja koko hieno musiikkishow tekevät oikeasta Cohenista yhden maailman parhaista esiintyjistä.74-vuotias Cohen todella otti yleisön haltuunsa taidoillaan.
lauantai 23. tammikuuta 2010
23.1.2010 Amijima
23.1..2010 Kansallisteatterin Omapohjassa klo 14 Amijima oli todella positiivinen yllätys.On se kummaa, ettei lehdestä saa kuvaa millainen näytelmä on kyseessä.
Vanha japanilainen1721 ) ,Miika Pölkin suomentama esitys oli värikästä kansanteatteria, jossa kertojalla oli merkittävä osa ja Juhani Laitala teki todella loistotyötä roolissaan.En tunne japanilaisia teatterilajeja , mutta muistelin dalangin , kertojan osuutta indonesialaisessa Wayang-teatterissa ja helposti tuli mieleen italialainen kansanteatteri. Mainiota.
Esitys alkoi äänekkäällä sisääntulolla ja kaikki 10 aikuisnäyttelijää ja pikkutyttö olivat hyvin maskeerattuja, puvustettuja ja koreografia ( Aki Suzuki) tyylitteli heidät loistavasti. Alkupuoli oli suorastaan hauska ja suomennoksen kieli kertakaikkiaan nautittavan mainiota.Loppupuoli oli sitten turhan pitkitettyä kaksoisitsemurhaa, joka teki näytelmän jälkiosasta tragedian. Pituus 2 tuntia 40 minuuttia-olisin laittanut yhteen koko jutun ja lyhentänyt hiukan.
Ohjaus ja lavastus olivat Juha Mäkelän. Marja Salo näytteli viehkeästi geisha Pikku Kevättä ja Antti Holma paperikauppiasta. Mainio oli Valtteri Tuomisen Tahei, kilpakosija ja myös isän rooli hänellä.
Näytelmä oli positiivinen yllätys, vaikkakin se kyllä on ollut koko ajan loppuunmyyty.
Vanha japanilainen1721 ) ,Miika Pölkin suomentama esitys oli värikästä kansanteatteria, jossa kertojalla oli merkittävä osa ja Juhani Laitala teki todella loistotyötä roolissaan.En tunne japanilaisia teatterilajeja , mutta muistelin dalangin , kertojan osuutta indonesialaisessa Wayang-teatterissa ja helposti tuli mieleen italialainen kansanteatteri. Mainiota.
Esitys alkoi äänekkäällä sisääntulolla ja kaikki 10 aikuisnäyttelijää ja pikkutyttö olivat hyvin maskeerattuja, puvustettuja ja koreografia ( Aki Suzuki) tyylitteli heidät loistavasti. Alkupuoli oli suorastaan hauska ja suomennoksen kieli kertakaikkiaan nautittavan mainiota.Loppupuoli oli sitten turhan pitkitettyä kaksoisitsemurhaa, joka teki näytelmän jälkiosasta tragedian. Pituus 2 tuntia 40 minuuttia-olisin laittanut yhteen koko jutun ja lyhentänyt hiukan.
Ohjaus ja lavastus olivat Juha Mäkelän. Marja Salo näytteli viehkeästi geisha Pikku Kevättä ja Antti Holma paperikauppiasta. Mainio oli Valtteri Tuomisen Tahei, kilpakosija ja myös isän rooli hänellä.
Näytelmä oli positiivinen yllätys, vaikkakin se kyllä on ollut koko ajan loppuunmyyty.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)