perjantai 24. syyskuuta 2010

Euroopan taivaan alla, Ryhmäteatteri

Euroopan taivaan alla , Ryhmis, Helsinginkatu 23.9

Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä.

Samaa hyvää vauhtia oli esityksessä, joka oli jatkoa Helsingin taivaan alla-näytelmälle ja myös Päällystakin vauhdille ja pienen ihmisen puolustamiselle.
Maahanmuutajien toiveita, köyhyyttä ja kurjuutta tuotiin asiaselostuksien ohella esiin kuvaelmilla ja kolmella screenillä, videokuvauksella ja huikean vauhdikkailla näyttelijäsuorituksilla. Kaikki sitsemän näyttelijää tekivät tosissaan muuntumistöitä esim Robin Svarströmillä oli 21 eri roolia. Peruukkeja ja vaatteita vaihdettiin ilmiömäisellä vauhdilla.
Taneli Mäkelä, Laura Birn, Taisto Oksanen, Minna Suuronen, Annika Poijärvi ja pääosan romanialaista, kurjaa onnenetsijää esittänyt Valtteri Simonen olivat mainioita.
Monien eri kielien hauska matkiminen oli myös ihailtavan taidokasta.Voisi kuvitella , että näyttelijöillä on ollut hauskaa harjoituksissaan.
Tekijät osaavat nyt tälläiset ajantasa-näytelmät ja videokuvaajat ovat olennainen osa näyttämön esitystä.Paljon käytettiin myös suuria lähikuvia.
Välillä tummansinipukuiset Eu-virkailijat kertoivat faktoja ja välillä elettiin roskalaatikoissa. Eri maiden katuväkivaltatyyppejä oli mukana ja potkimista ja väkivaltaa riitti.
Yleisössä oli suuri joukko aika nuoria peruskoululaisia, jotka meinasivat pakahtua nauruun, kun tultiin Kontulan ostarille.ja kyllä Karhu ja Kettu esittivät huikeasti suomalaisia pummeja.
Nuoriso ilmiselvästi piti näytelmästä ja varmaan kovaääninen hevi-musiikkikin puhutteli heitä. Meteliin oli kyllä ensin tottuminen.
Pidin satiirista ja parodiasta. Välillä oli aika huikeita ylilyöntejä, mutta sellaistahan nykyään on lähes kaikkialla.
Nykysuomalaiselämän ankeita puolia esitettiin loistavasti, nauraa sai.
Mielenkiintoista on tämä isojenkin ongelmien esittäminen satiirisin komedian keinoin.Aika lähellä oltiin TV:n sketsejä, mutta olihan tämä kuitenkin elävää teatteria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti