maanantai 26. helmikuuta 2018

ELOKUVA :THREE BILLBOARDS OUTSIDE EBBING, MISSOURI

25.2.2018  Nyt alkavat tulla ohjelmistoon kevään palkintoihin yltävät elokuvat. Niinpä tätäkin mainostetaan jo saaduilla palkinnoilla ja 7 oscar-ehdokkuudella.

Pääosaa , tyttärensä menettänyttä äitiä esitti aivan erinomaisesti, lähes eleettömästi  FRANCES  MCDORMAND. Ohjaaja- käsikirjoittaja on brittiläis-irlantilainen MARTIN MC DONOUGH.

Hurjista asioista on puhe, mutta on hyvä muistaa, että kyseessä on draama ja vielä  komedian keinoin tehty. Ja juttu kyllä juoksee sen tahdissa.

On se vaan erikoinen maa tuo Amerikka. Filmin jälkeen ymmärtää myös kuinka outo presidentti Trump on tullut valituksi--- vaikka en minä kyllä sitä oikeasti ymmärrä.
Suosittelen filmiä erikoisesti USA.ssa pitempään asuneille katsojille ,ja sitten vaan keskustelu käyntiin.

On hyvää ja pahaa tyypillisessä pikkukaupungissa ja sen kuvankauniissa ympäristössä. Ehkäpä voi sanoa, että että monet raskaatkin käänteet suhahtavat ohi aika kevyesti. On rasismia ja väkivaltaa.- ai niin tämä oli komedia.Vieläpä sujuvasti rakennettu tapahtumarikas komedia. On se vaan ihmeellinen maa tuo Amerikka kaikkine nurkkakuntineen.

Ihan katsomisen arvoinen filmi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti