MYRSKYLUODON MAIJA , Kaupunginteatteri

12.12.2017 Suurella Näyttämöllä.

Vieläkin olen vähän sekaisin suurannoksesta, joka eilen Kaupunginteatterissa tarjottiin. Myrskyluodon  Maija aloitti elokuussa uuden kauden pari vuotta remonttisuljetussa teatterissa ja myös pitkäaikainen johtaja vaihtui Asko Sarkolasta Kari Arffmaniin.

Oliko musikaali hyvä vai ei, oliko Hesarin kriitikko Lauri Meri oikeassa teilatessaan esityksen.

Nyt siis omia vastauksia ja ne kuuluvat : kyllä ja ei.

Pitkän Ensimmäisen näytöksen jälkeen olo oli vähän tuolla ei-puolella. Miksi mukaan oli otettu niin paljon tapahtumia, jotain olisi voinut jättää pois ja tiivistäminen olisi auttanut. Ja myös se, että olisi selvemmin rakennettu kohokohtia ja sitten lisäksi muuten kuvattu tuota armottoman kovaa elämää ulkosaaristossa karuissa oloissa. Jälkimmäinen puolisko paransi kokonaisuutta.

Mutta missä oli meri? Valkoiset kuohut ja tanssivat ihmishahmot eivät oikein vakuuttaneet. Olisi todella voitu käyttää videotekniikkaa avuksi ja saada ihan oikeaa Ahvenanmaan saaristoa mukaan kuvaan. Dramatisoinnin, käsikirjoituksen oli tehnyt Seppo Parkkinen , ohjauksen puolestaan Kari Rentola.

Lasse Mårtensonin kanssa oli aloitettu neuvottelut musiikista jo  keväällä 2014 Asko Sarkolan aloitteesta, säveltäjä suhtautui myönteisesti ja aiesopimus uudesta, kotimaisesta musikaalista allekirjoitettiin.

Näytelmässä oli hyviä elementtejä, joista ensimmäiseksi nousee aivan ihanasti laulanut lapsikuoro.
Toki Maija, Laura Alajääski teki suuren työn parinaan Janne, Aaro Wichman. Miten herttaisesti esitettiinkin parin ensimmäinen saapuminen Myrskyluodolle.

Kyse oli siis harvinaisesta suomalaisesta musikaalista. Tunnemme ja tiedämme, että musiikki oli kaunista, nimikkosävelmä suoraan  sydämeen käyvä.

Orkesteri pauhasi hienosti ja kovaa  siellä kannen alla, kapellimestari Eeva Kontu hiukan vilahteli orkesterimontun aukosta eli  siis vaalea päälaki näkyi. Minua on aina harmittanut, ettei orkesteria näytetä, vaikka tässäkin  asiassa voisi videotekniikka olla hyvin apuna.

Kapellimestari Eeva Kontu oli ollut  alusta asti mukana rakentamassa musikaalia, kannattaa lukea hänen kirjoituksensa ohjelmasta. Musiikin sovituksen oli tehnyt  Arttu Takalo ja laulujen sanat laati Maija Vilkkumaa.

Lavalla oli runsaasti väkeä, joista erottuivat Valborg, ruumiinpesijä ja kätilö ( Marjut Toivanen) sekä tarinankertojana Pelle Suutari ( Antti Timonen).Oli myös iso kuoro, saaristolaiset välillä tosi komeana koosteena. Kaupunginteatterin hyvät tanssijat esittivät sinisissä puvuissaan välillä kirkuvia lokkeja ja välillä Luonnon henkiä.

Entisajan maalaistuvan piirissä kuviteltiin asuvan paljon kodinhaltijoita, niin hyviä kuin pahojakin. Akateemikko Martti Haavio ( kummisetäni) on jo aikoinaan julkaissut teoksen näistä uskomuksista.

Pitäisi vähitellen vetää asiat yhteen.
Kyllä kannatti käydä katsomassa.

Monet ( kuten minäkin) muistavat vaikuttavan televisiosarjan , joka uusittiin äskettäin ( Åke Lindmanin työ, alkuaan vuodelta 1976, uusinta 2015). Sen voimakas muisto vähän latistaa Kaupunginteatterin esitystä. Odotukset olivat kovin korkealla.

Mutta toisaalta  olemme saaneet uuden , suomalaisen musiikkinäytelmän, joka tulee säilymään ja siis säilyttämään palan suomalaista historiaa. Näin suurella esittäjäjoukolla sitä ei helposti tulla uudelleen esittämään. Kiitokset siis Kaupunginteatterille.

Alkuperäisimmät kiitokset ohjautuvat kirjailija Anni Blomqvistille, joka alkoi surussaan kirjoittaa elämästä saaristossa, senjälkeen kun hänen miehensä ja poikansa olivat traagisesti hukkuneet merelle. Hänen muistoistaan  syntyi Myrskyluoto-sarja.

Lopuksi palaan teatterikritiikkiin ja puolestani kritisoin Hesarin kriitikkoa Lauri Merta, jolla on kummallinen tapa aloittaa kirjoituksensa kielteisillä näkemyksillä Eikö nyt joskus voi aloittaa , vaikka kehumalla kaunista musiikkia ja siitä sitten edetä havaittuihin puutteisiin. Sama koskee melkein kaikkia teatterikriitikoita, joiden taso Suomessa on kurja. Aina odotan uutta ja taitavaa kriitikkoa.

Vielä ja taas kerran kiitos Kaupunginteatterille mahtavasta, monipuolisesta  käsiohjelmasta, joka ehdottomasti kannattaa ostaa- ja myös lukea. Siinä musikaalin monet tekijät kertovat omista osuuksistaan.