Olipa aivan ihanaa katsoa metsää ja nyt tämä tarkoittaa suurenmoisen kaunista lavastusta, jonka oli myös tehnyt venäläinen Aleksander Glazunov ja fondit maalannut Markku Kunnari.Kun siihen lisättiin Kaupunginteatterin taitava, monipuolinen valojen käyttö ja koko tämä nykytekniikka niin lähes kolme tuntia sai nauttia upeista metsäkuvista ja yksin se oli jo suuri ilo.
Muutenkin venäläisesitys toimi oikeassa epookissa, jota ei Suomessa ole vuosikausiin erityisemmin kunnioitettu, monesti ihan päinvastoin.Uskon ainakin vanhemman yleisön todella nauttivan oikean epookin kauneudesta.
Maly-teatterin johtaja Juri Solominin ohjaus seurasi venäläisen Ostrovskin näytelmää, vuodelta 1871 kunnon klassikkona.
Tosin ohjaaja ohjelmistokirjassa vertaa Metsän "herkullisesti kuvattujen ihmisuhteiden taloudellisia ehtoja ja elämän lainalaisuuksia kuin suoraan omasta ajastamme oleviksi".
No tästä ajattomuudestahan juuri tuntee klassikon.Näytelmä on edelleen suosittu Venäjällä.
Entäs sitten näyttelijät-tunteeko heidät slaaveiksi, venäläisiksi.
Mielestäni monesta roolisuorituksesta puuttuivat nämä piirteet. Se mitä jäin kokonaisuutena kaipaamaan oli venäläisyyteen kaikissa vanhoissa muistoissani liittyvä tunteellisuus, sentimentaalisuus.
Ajoittain minua häiritsi suomalainen suoraviivaisuus, kun näytelmä nyt kuitenkin kuvaa farssimaisesti venäläismaailmaa ja siltä kannalta minä ainakin asetuin tarinaa ja sen esittäjiä mutkikkaine kiemuroineen seuraamaan.
No sitten on tietysti yksi täydellinen suoritus, jossa kaikki oli juuri kohdallaan. Lasse Pöysti on loistava Karp, vanha lakeija. Ajattelen, että sortalaisyntyisellä Pöystillä on varmasti myös oikeita mielikuvia vanhasta venäläismaailmasta taitonsa lisäksi.Yleisön suosikiksi Lasse Pöysti taas kerran nousi.
Tietysti ohjaajan taito näkyy ja sitä täydentää ulkonaisesti täysin aikakautensa mukainen Aleksei Trefilovin puvustus.
Kuitenkin täytyy todeta, että kaksi kiertävää, työtöntä "maaseutu"näyttelijää Arkadi, Esko Roine ja Gennadi, Asko Sarkola, vaikkeivät ehkä ole kovin slaavilaisia, pelaavat hienosti ja herkullisesti yhteen vuosien kokemuksellaan. Pertti Koivulan, Ivan huijaa ja komentaa poikaansa myös uskottavalla tyypittelytaidolla.
Jos alkupuolella joskus tuntuu kehittely hiukan hitaalta, niin intensiivisesti seuraa näytelmän toista puolta ratkaisuineen.
Kaikenkaikkiaan pidin esityksestä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti