sunnuntai 2. toukokuuta 2010

ESITYSTALOUS, Espoon teatteri 28.4.2010

Kirjoitettu 2.5.2010

Samaa kuin viime blogissani : onneksi meillä on todella lahjakkaita, uusia näytelmäkirjailijoita ja nyt vuorossa oli Juha Jokela.Ajankohtaisia asioita, hyviä näkökulmia, useita ongelma-alueita.

Toisaalta minulla oli todella kovat odotukset loistavan Fundamentalisti-näytelmän ja uutuuden runsaan kehun ja kohun jälkeen.

Paljon tapahtui näyttämöllä ja ensin kritisoisinkin näytelmän pituutta. Aivan hyvin olisi voinut yli kolmetuntista esitystä tiivistää esim alkupuolen toistuvista sos.dem. puoluekokouksista, joista vähemmälläkin ymmärsi luutuneisuuden ja muutakin toistoa oli.
Kun kirjailija myös itse ohjaa, tapahtuu melkein aina turhaa pidentymistä. Jäin oikein miettimään, kuka vastaavassa on malttanut pysyä kohtuudessa ja siis iskevyydessä enkä keksinyt kuin Mika Myllyahon, päinvastaisia tapauksia runsaasti.

Tommi Korpela veti hyvin raskaan roolinsa yritysmaailman, esitystalouden magiamaailmasta kohti tragediaa. Taempana istuvat valittivat liiankin hiljaista äänenkäyttöä.
Martti Suosalo toi lavalle joka kerta sähköä koomisena, turunmurteisena "älynväläyksiä " suoltavana businessmiehenä.Todellakin Raision Borat- ja erinomaisen hyvä.
Videotekniikka on tullut teatteriin ja tässä se oli hyvin käytössä. Kevyen musiikin, vaikka tunnetunkin käyttö ei minua puhuttele niin kuin oli tarkoitus. Senkin käytön laajuutta pitäisi mielestäni varoa puheteatterissa, joskin livemusiikki näyttää kovasti tulleen nyt muotiin.

Sisällön ajankohtaisia ongelmia käsiteltiin taitavasti. Tapiola ja Espoon keskus tarjosivat hauskoja esimerkkejä älyttömän hajanaisesta ja erimielisestä espoolaisesta päätöksenteosta, jota seurasinkin tuskaantuneena läheltä lähes parikymmentä vuotta yhteiskunnallisten aineiden opettajana paikkakunnalla.

Akateemisen tutkijan köyhyysongelmat tuntuivat ajankohtaisongelmalta ja politiikasta löytyi tietysti myös ajankohtaisia herkuttelunäkökulmia.
Siis hyvä näytelmä, hyvä esitys, mutta tiiviyttä olisin toivonut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti