Brechtin voimakastekstinen näytelmä tuo ensimmäiseksi mieleeni Lasse Pöystin hienon, upean, unohtumattoman tulkinnan Galileona ( ohj. Ralph Långbacka ) Helsingin Kaupunginteatterin suurelta lavalta vuodelta 1987. Siis se nyt syrjään,(en muista oliko kyse kirjailijan tästä samasta versiosta vai aiemmasta),mutta nyt katsotaan Katariina Lahden uutta ohjausta Kansallisteatterissa.
Kaikki nykyteatterin uudet lisuke-elementit ovat näkyvissä: keventäminen, modernisoiminen, tyylien sotkeminen ja uusi musiikki. Niin ja komeat tähtitaivaan projisoinnit seinille ( Jenni Valovirta )-ne olivat mielestäni hyviä.Samoin lavastuksen( Katri Rentto )suuri observatoriota ja muutakin markkeeraava, lavan täyttävä metalliympyrä. Lavastuksen rakentajilla alkaa olla aika työ, kun Suurelle näyttämölle samana iltana meni jättimäinen kermakakku Ihmisvihaajalle. Ja näyttelijöiden ketteryyden tietenkin tulee vain lisääntyä niillä juostessa ja liukuliikkeissä.
Pidin kuitenkin tästä vaikuttavasta näyttämöhäkkyrästä.
Mutta minun oli kyllä aluksi vaikea niellä kaikkia ohjaajan keventämis- tai mitä lie satiirisia ilveilytemppuja. Eli alkaa olla tavanomaista, että hyvin vähäpukeisia, modernisti puettuja nuoria on kosiskeltavana lavalla. Nyt tämän roolin sai erikoisesti Galilein tytär, enkä pitänyt Emilia Sinisalon raisusta, vähäpukeisesta keikkumisroolista.Oikea historiallinen tytär kai muuten kasvoi luostarissa, mutta sehän on kovin vanhanaikaista.
Hyviä, taitavia näyttelijöitä oli lavalla, mutta kovin hepposiksi, kevyiksi jäivät henkilökuvat paitsi itse päähenkilöä, Markku Maalismaata.Esim. arvostamani Minna Haapkylä olisi kyllä saanut rouva Sartiin muutenkin muutoksenkuvaa kuin ulkonaisilla seikoilla. Miksi ihmeessä hänen piti koko ajan alussa tupakoida.
Hauskojakin roolisuorituksia liikkui lavalla.
Koko näytelmä parani mielestäni loppua kohti ja tyttärenkin rooli muuttui ymmärrettäväksi inkvisition henkisesti murtaman Galilein sairaan vanhuksen hoitajana.Vaikuttava oli tiedemiehen halu taistella edelleen ja Discorsin salakuljetuksen järjestäminen Hollantiin. Hieno,vaikuttava loppu.
En ymmärtänyt näytelmän nykymusiikillista sotkua ( taas kerran) ja alan kohta uskoa, etteivät puvustajat (ilmeisesti yhteistyössä ohjaajien kanssa) enää hallitse mitään oikeasta epookista.Oliko tämä muka nyt kokonaan 1950-lukua, kun ainakin Audrey Hepburn keikisteli"lomalla Roomassa".
Ehkä senkin takia puolestaan, tämän näytäntökauden loistavin näyttämösuoritus, Pitkän päivän matka yöhön oli niin vaikuttava, että se oli puvustettu oikeaan epookkiin. Ainakaan ei nuorempi katsojakunta kohta tiedä mitään tyyleistä, kun ei niitä enää juuri missään oikein esitetä (lukuunottamatta hyviä brittileffoja ).
Oli näyttämöllä kyllä herkullisia mafiososuorituksia ja ilveilijöiden tanssi oli varsin vauhdikas.
Tässä tietysti nurisee nyt historianopettaja, joka on aina opettanut , että historian ihmisiä ja ratkaisuja pitää yrittää ymmärtää heidän omasta aikakaudestaan ja edellytyksistään käsin.
Tiedän, ettei tämä näytelmä ollut dokumentti ja ennenkaikkea ymmärrän miten herkullisia samaistuksia tai vertailukohtia tässäkin saadaan/ saataisiin nykypäivään tieteentutkijoiden ja vallankäyttäjien ristiriidasta erilaisissa järjestelmissä.
Brecht kyllä myös kirjoittaa herkullisesti Galileinsa henkilökohtaisista heikkouksista.Galileon koko elämä ja työ on todella mahtava aihe.
Mielestäni ohjaaja käytti liikaa temppuja näyttämöllä. Onneksi teksti on koko ajan niin hyvää ja voimakasta.
Kaikenkaikkiaan pidin Galilein elämästä, näytelmästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti