Ensimmäiseksi on todettava, että on positiivista, että nuoret naiset valloittavat näytelmäkirjailijoina ja dramaturgeina teatterinäyttämöitä. Tähän joukkoon kuuluu myös Elina Sicker, jonka työn oli ohjannut Anni Ojanen.
Rooleissa oli sekä vanhoja taitavia konkareita kuten Elli Castren ja Heikki Nousiainen,myös muita vakinäyttelijöitä aina sitten Teakilaiseen nuoreen asti.
Ihmettelemässä nyky-Suomea ja tuomassa vaikutelmia ja kuvia jälleen aika ankeasta maasta.
Ilmavalokuvaaja, Noora Dadu pyörii hämmentyneenä ankealla pellolla, jonka tulevasta kohtalosta on kyse ja tapaa joukon erilaisia asukkaita.Hiukan vaikeaa oli ajoittain seurata kuka ja mikä oli kyseessä.
Rohkeasti näytelmä liitetään Topeliuksen Maamme-kirjan ja Donnerin uudemman Maamme kirjan jatkoksi, nykyversioksi. Mielestäni asia toistetaan turhaan, kun en kuitenkaan saanut historiallista syvyyttä aiheeseen ( Kukin aika aina omien edellytystensä mukaisesti, tämän voi muistaa historiallisesna totuutena).
Laajoja videoita käytetään tehokkaasti koko Willensaunan näyttämöllä. Hauska on pikkunukkejoukko puhekuplineen ja nuorisokielen tekstiviestilyhenteineen. Mutta kenen asenteista ja mielipiteistä oli kyse?
Haravoin aseistettu asukasyhdistysjoukko jää mieleen. Onko kuorolausunta nyt uutta muotia , sitähän käytettiin myös Q:n uutuudessa?
Mutta liian suureellinen oli kummallisen ison kuopan avaaminen näyttämölle, oliko se tarpeellinen.
Jäin miettimään sitä voimakasta liikettä ja hauskuuttamista, jolla Ryhmiksessä on esitetty nykyolojen kritisointia tai parodiaa.
Toivottavasti tietynlainen jähmeys häviää esitysten myötä, tämähän oli vasta ennakko.
Esityksen kesto on hyvä ilman väliaikaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti