maanantai 13. marraskuuta 2017

KOIVU JA TÄHTI

Kansallisteatterin Suuri näyttämö 19.10.2017.

Nyt on vaikea kirjoittaa Pirkko Saision näytelmä ei todellakaan puhutellut minua, ei alkuunkaan eikä kokonaisuudessaan. Tottakai Saisio on meidän taitavimpiamme näytelmäkirjailijoita, jolla on ollut Kansallisen Suurellakin monta menestystarinaa kuten Homo ja Slava. Nyt taisi tulla floppi. Ohjaaja oli taitava Laura Jäntti ja eturivin näyttelijöitä oli lavalla. Lisäksi istuin 2. rivillä hyvällä paikalla. Taisi käydä niin, että nukahdin ensimmäisessä näytöksessä, mikä tietysti on ihan kunniatonta ( lääkityksestä huolimatta) ja tapahtui minulle  varmaankin teatterissa ensimmäistä kertaa. On kyllä tapahtunut aina silloin  tällöin elokuvissa.
No erilaisten eläinten temmellys kyllä herätti minut, mutta en vain päässyt mukaan tarinaan. Toisen puoliajan olin kyllä hereillä, mutta en sen melskeistä paljoa ymmärtänyt.
Stalinin patsasta raahattiin paikalle turhan kauan ja lopun kummallinen yhteislautalla pyöriminen ei tarttunut minuun.
Saision hyviäkin näytelmiä on vaivannut turhan pitkä pituus ja nyt kolme  tuntia oli todella liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti