keskiviikko 29. marraskuuta 2017

IDA AALBERG-SÄÄTIÖ 60 VUOTTA

SUOMEN KANSALLISTEATTERIN SUURELLA NÄYTTÄMÖLLÄ 27.11.2017

Ihanaa oli olla nauttimassa Juhlasta, josta vastuu oli nyt siirtynyt Ritva Rouhunkoskelle ja muille Idoille.
Tavallisesti on juhlittu Pienellä näyttämöllä ja Maria-Liisa Nevala perustelikin sitä puheessaan luontevasti, kun Naistoimikunta eli Idat juontaa juurensa Pienen Näyttämön rakentamisesta ja sittemmin Idan patsaan hankkimisesta. Mutta nyt oli siis suurempi juhla suuremmat puitteet.

Hyvin oli takaseinälle videoitu Idan kuvia ja varsin suurin kirjaimin juhlan esiintyjät. Professori Hanna Suutela piti erinomaisen juhlapuheen. Kristiina Halttu oli  pienessä näytelmäkatkelmassa. Janakkalasta toi hauskat terveiset Erkki Tanskanen.
Lopuksi jaettiin näyttelijäpalkinnot. Vesa Vierikko sai pääpalkinnon 15 000 euroa , Mitalin sai Kaisa Korhonen ja nuoren kannustusrahan 7000 Samuli Niittymäki.
Ihanassa ensi parven Lämpiössä nostettiin malja 160 vuotta sitten syntyneelle Idalle.
Yleisöä oli runsaasti, varmaankin lähemmäs 400 henkeä  ja tietysti paljon tuttuja. On myös hauskaa, että näyttelijöitä oli runsaasti paikalla. Voi miten arvokas ja hyvän mielen juhla yhdessä koettiin. Omat järjestelyt 10 vuoden ajalta ovat vain muisto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti