sunnuntai 26. marraskuuta 2017

VANHAA TUTTUA VIIHDETTÄ NAUTITTAVASTI

UNTA JA TOTTA. REINO HELISMAATA MUISTELLEN
SAVOY-TEATTERI 26.11.2017

SEPPO HOVI, loistava viihdepianisti ja luistava tarinainkokoaja oli jälleen  kiertueella suomalaisen viihdemaailman kunniaksi ja kokoajaksi. Hän sekä säesti flyygelillä että kertoi hienosti kokoamaansa tarinaa Repe Helismaan urasta. Kertomista toki riitti, kun hän  saattoi luetella, että Helismaa kirjoitti 10  revy´n sanat, yli 100 radiohupailua, 5 näytelmää ja 32 elokuvakäsikirjoitusta  ja sitten yli 5000 laulun sanat ! Hups ja kunniaa tästä." Niin paljon oli aihetta lauluun".

Lavalla tätä koostetta esittivät Seppo Hovin lisäksi  näyttelija Ahti Jokinen sekä laulamalla että lausumalla , baritoni Hannu Lehtonen laulamalla ( hopeakuu!) ja soittamalla upeasti saksofonia ja lisäksi  laulaja Taina Piira.

Ja kaikki esitetty oli niin tuttua, vanhaa suomalaista sielunmaiseman kuvausta.Alun Rillumarei -lauluista mm. Rovaniemen markkinoilta päästiin aina eteenpäin. Kun Hesarin kritiikki tyrmäsi edellisen roskana, niin lopulta saavutettiin "hovikelpoisuus" aina kehuihin asti ja laulut  säilytettiin Kansanrunousarkistoon. Helismaa myös mm. suomensi ja sanoitti tekstit My fair ladyýn ja muihinkin  musikaaleihin. Hän loi  taitavasti myös tunnelmaa eri kulttuureista, esimerkkinä Kun yö saapuu Venezuelaan.

Kuten Hovi totesi Sodanaikainen viihdetoiminta organisoi suomalaisen viihde-esityksen.
Reino Helismaasta ja Toivo Kärjestä syntyi uskomattoman tehokas työpari . Tapio Rautavaara oli aluksi ja osittain mukana. Oli toki muitakin.

Sopii kyllä todella arvostaa musiikkineuvos Seppo Hovin työtä sekä upeaa soittoa että uskomattoman sujuvaa tarinankertomisen taitoa. Oli ilo olla viihdekonsertissa.  Kaikki esitetty  oli tuttua ja  varmasti nostalgista  etupäässä harmaapäiselle yleisölle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti